sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Satuloista...

Parin viime viikon aikana olen pohtinut ja kokeillut paljon satuloita. Omien hevosteni kehittyessä ja kasvaessakin jatkuvasti, olen välillä pyrkinyt tarkastelemaan niiden satuloiden sopivuutta ja pohtimaan, että mikä satula sopii millekin parhaiten ja tarvitseeko ne jotain lisukkeita mahdollisesti mukaan liikkuakseen paremmin ja mielummin. Satula on kuitenkin ehdottoman tärkeää olla sopiva ja asianmukainen käyttötarkoitukseensa niin hevoselle kuin ratsastajallekin.

Pondeponi oli selällään hieman reagoinut satulaan ja epäilinkin, että sillä käytetty satula oli jäämässä sille ahtaaksi rangan kohdalta. Siinä oli kuitenkin käytetty välissä "räkää", joka mahdollisesti on kaventanut sitä entuudestaan. Satula näytti ilman "räkää" istuvan varsin mallikkaasti ja onkin nyt kokeilussa ilman lisukkeita, josko se siltikin sopisi. Kokeilin sille kaikki muutkin 3 tyrkyllä olevaa satulaa, mutta ne ovat kaikki sille auttamatta vielä liian leveitä. Viime keväänä oripäiville valmistellessa Ponde levisi niin paljon, että nyt käytetty satula jäi ahtaaksi ja yksi noista nytkin kokeilluista satuloista olikin sille sopiva silloin, mutta vielä ei selkeästi olla samassa tilanteessa. Mutta eihän Ponde ole vielä ollut kuin 1,5 kuukautta hiljalleen takaisin töissäkään... Tilanne varmasti kuitenkin elää ja satulan istuvuutta on tarkisteltava säännöllisin väliajoin.


Murde on kasvattanut hieman lihasmassaansa ja levinnyt vähän sään takaa, mutta sille sopii onneksi samat satulat kuin ennenkin. Sen Anky on sille hieman liian pitkä, muttei se ole koskaan siihen reagoinut millään lailla ja mun ihana taikasatulani, vanha Daaleman, sopii sille yhtä lailla ja on vähän lyhyempikin. Daaleman on kuitenkin hieman vino, joka tuntuu Purden selässä ja siksi olen siirtynyt takaisin käyttämään Ankya hieman enemmän kuin tuota ihanaa Daalemania. Kumpaakin kuitenkin käytän varmasti jatkossakin Murdella. Murdekin toivottavasti jatkaa leviämistään selästään sitä myöten kun se saa enemmän lihasta paremman treenin myötä. :) Lisäksi Murden pitäisi saada ihan kyllä lihaakin luiden päälle enemmän. Se on aina ollut aikamoinen silakka ja vaatinut paljon ruokaa, mutta nyt alan pikkuhiljaa vihdoin oppimaan minkälaisella ruokinnalla sitä on mahdollista saada hieman massakkaammaksi. Joten tätä ajatellen senkin satula-asiaa on tsekkailtava aika ajoin.

Eemeli on tyytyväisin tuon taikasatulan eli vanhan Daalemanin kanssa. Se on Eemelille hankittukin, mutta jossain vaiheessa se ei oikein tuntunut siitä pitävän. Nyt kuitenkin se on sille kaikkein paras vaihtoehto ja se liikkuu sillä mieluusti. Kokeilin siihen Mattes-karva variaatioita, jotta satulan saisi hieman suoremmaksi, mutta ongelmana on Eemelin superpyöreä selkä, jossa ei vaan karvan kanssa pysy yksikään satula paikoillaan. :) Eli sillekin sopii tämä satula parhaiten ihan ilman mitään viritelmiä.

Välillä on kyllä äärimmäisen hyödyllistä laittaa eri satuloita hevosten selkään ja katsella, että mikä sopii mistäkin kohtaa ja mistä taas ei. Aina oppii lisää ja näkee erilaisia asioita kun on vähän vertailukohtia eikä vain se yksi ja sama, jota tuijottaa päivästä toiseen siinä samassa selässä. Aikaa tähän satuloiden pyörittelyyn sai kyllä kulumaan ihan mielettömiä määriä, mutta eiköhän se ole sen arvoista, että hevosilla on sopivat satulat, joiden kanssa ne liikkuu tyytyväisinä.

Näiden omien satulatutkailujeni jälkeen pääsin ihan oikeisiinkin satulakokeilugeimeihin. Tai noooh, ihan samaa settiähän se oli kuin nämä omat kokeilunikin, mutta ammattilaisen kanssa. Akua on marraskuusta asti selkeästi ahdistanut joku aika ajoin, ei aina eikä säännöllisesti, mutta kuitenkin niin, että se on huomattu hyvinkin selkeästi. Sen kanssa on poissuljettu monia eri syitä tälle omituiselle käytökselle ja nyt sitten päästiin satuloihin. Akuhan on kehittynyt kropaltaan viimeisen vuoden aikana todella paljon, joten loogista toki on, ettei satulat ole pysyneet kehityksen tasalla. Kokeilin viime viikolla ratsastaa Akun estesatulalla ja se oli kuin eri hevonen kuin mitä se on ollut viime aikoina koulusatulan kanssa. Tästä havainnosta johtuen, tilattiin aika Hipposportin satulastudioon satuloita ihmettelemään. Viime torstaina pääsimme sitten paikan päälle, kerroimme ongelmastamme sekä havainnoistamme ja rupesimme ihmettelemään satuloita.

Aku on juurikin todella leveä sään takaa ja sinne on sitä leveyttä kehittynyt viime aikoina vielä lisää. Lähdimme siis etsimään sellaista vaihtoehtoa, jolla saisimme tältä kyseiseltä alueelta painetta pois, joka on selkeästi Akua ahdistanut.

Muutama satula matkaan ja maneesiin. Satuloiden alle laitettiin "tietokonehuopa", joka antoi dataa satuloiden istuvuudesta. Sieltä näki hyvin ne kohdat, mihin painetta tuli ja mikä mahdollisesti aiheutti ongelmia. Painetta lisättiin ja poistettiin ja mä kerroin selästä, että helpottiko vaiko paheniko tilanne. Kokeiltiin kahta eri koulusatulaa, omaa estesatulaa ja sitten sitä parhaiten sopivaa koulusatulaa kokeiltiin karvan kanssa, ilman karvaa ja lopuksi vielä ilman tietokonehuopaa, mutta karvan kanssa.

Oli todella mielenkiintoista havaita, kuinka paljon hevonen reagoi eri satuloihin ja eri yhdistelmiin. Kun se mukaan lähtenyt satula laitettiin selkään ensimmäisen kerran karvan kanssa, lähti Aku melkein lentoon. Se liikkui yhtäkkiä paljon isommin ja käytti itseään paljon paremmin. Oli todella makee fiilis, kun muutos oli yhtäkkiä niin suuri. Ja se, mikä oli myös mielenkiintoista havaita, oli kuinka eri fiiliksen kaksi näennäisesti sopivaa satulaa voi antaa ratsastajalle. Niistä kahdesta Akulle valitusta mahdollisesti sopivasta satulasta toinen tuntui todella hyvältä ja toiseen mä en päässyt istumaan kunnolla ollenkaan, se ei vaan istunut mulle eikä Akukaan siitä tuntunut tykkäävän... Toki osa syystä voi Akun tykkäämättömyyteen olla juuri se, etten mä päässyt sinne oikein istumaan vaan killuin vaan sen satulan päällä. 

Voin kyllä suositella tätä satulastudiohommaa, jos on sellainen hevonen, jolla on jotain ongelmaa tai vaikkapa vain sellainen hevonen, jolle on vaikeaa löytää satulaa. Tokajin kanssa on aiemmin käyty myös tarkistamassa satulat Hipposportissa ja hankittukin estesatula sieltä ja jo silloin olen ollut erittäin tyytyväinen saatuun palveluun. Nyt vielä kun päästiin ongelmanratkaisupuuhiin, oli kyllä erittäin hyödyllinen reissu, muuta ei voi sanoa! Uusi satula tarttui siis matkaan ja toivotaan, että nyt lähtisi reenit taas kulkemaan vanhalla mallilla tai mieluusti toki vielä paremmin! :)

Mielenkiintoisia kyllä nämä satula-asiat. Mun omat hevoset tuntuu olevan aina aika samanlaisia, laitan minkä satulan selkään hyvänsä, mutta nyt Akun kanssa koin kyllä ihan toisenlaisia fiiliksiä, kun satuloita muutettiin vain ihan vähänkin... Eli ehdottoman tärkeää on, että on sopiva satula, jonka kanssa hevonen työskentelee hyvin ja halukkaasti!

4 kommenttia:

  1. On muuten oikeasti tärkeä ja huomionarvoinen asia, kiitos hyvästä kirjoituksesta!
    Näihin asioihin ei vaan voi liikaa kiinnittää huomiota. Lisäksi on kiva kuulla hyviä kokemuksia asiantuntevista alan tekijöistä! Meille kävi aikanaan niin että oli hankittu ihan superleveä poni, siis sellainen että satulaa oli todella vaikea löytää. Paikallisen ihan nimekkäänkin varuste- ja satulamyyjän autosta sovitettiin satuloita ja niistä sitten setä valitsi yhden ponille. Parisen viikkoa me asiasta ymmärtämättömät yritettiin sillä satulalla pärjätä kunnes tajuttiin että se on aivan liian kapea. Harmitti vietävästi, poni oli muutenkin hiukan vetelä ja siltähän katosi viimeinenkin moottori sen kapean satulan myötä.
    Seuraava satula hankittiin jonkun vähän kokeneemman tallikaverin avustuksella ja ihan hyvä onneksi saatiin, ihan jätti-ison hevosen vanha satula :). Nyttemmin ponille on kuulemma hankittu satula, jossa vaihdettavat kaaret, niissä on joku superhyperleveä vaihtoehto :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentistasi! Näinhän tää homma usein menee... Ponit on vielä vaikeita, kun ne on usein leveitä, säättömiä ja sit niillä on vielä äärimmäisen lyhyt satulansija. Ja kuinka ollakaan, usein ratsastaja on kuitenkin sen verran iso, että tarvitsisi isomman istuimen kuin mitä ponin selkään mahtuu. Tää on niin tätä! ;) Mut onneks näissä asioissa harvemmin on yksin ja jos on vaan valmis ottamaan apua vastaan, niin sitä on tarjolla!

      Poista
  2. Mä vähän epäilen, että Hipposportista löytyis Camille sopivaa satulaa. Se kun on sellanen Miss Ongelmaselkä vähän eri tavalla kuin hevoset yleensä. :D Mutta onneks meillä tällä hetkellä satula (taas) sopii. Muistat sit Emellekin sen Camin satulan vaihtoehtona. ;)

    Camikin tuntui kuitenkin aluksi siltä, että ihan sama minkä sinne selkään heittää, vaikka saunajakkaran, mutta sitten poni kasvoi vähän isommaksi eikä se nyt ollutkaan enää ihan sama. Toisaalta ihan hyvä, että poni ilmoittaa selkeästi, että tämä ei ole kiva. (Niin kuin nyt syksyllä toppauksen jälkeen luimistelemalla ja irvistelemällä koko satulalle - ei voi tyhmäkään erehtyä mistä on kyse.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hipposportissa on satuloita oikeesti todella paljon ja joka lähtöön, mutta ei voi varma olla, olisiko Camille sopivaa löytynyt. Cami on niin superspesiaali. :)

      Poista