torstai 10. maaliskuuta 2016

Satula.comissa

Viime kesän satulaepisodien jälkeenhän mulla on ollut vuokralla Amerigon Vega Siena Special-koulusatula Satula.comista. Aluksi meillä oli käytössä tästä mallista todella leveä versio, mutta syksyllä se vaihtui hieman kapeampaan Eemelin löytäessä lopullisempaa kropan muotoaan. Nyt sitten satula vuokra-aika oli päättymässä ja oli tehtävä lopullinen päätös satulasta ja siitä jääkö se meille vaiko eikö.

Päätin siis suunnata Satula.comiin sekä Murden että Eemelin kera ja ihmetellä siellä asiantuntijoiden kanssa, miltä satula näyttää minkäkin hevosen selässä. Vaikka satula oli alun perin Eemelille hankittu, olin käyttänyt sitä Murdellakin pääosin, sillä mun silmääni se istui sillekin melko hyvin.

Niinpä siis pakattiin ponit koppiin ja päädyttiin vierailemaan Tuomarinkylän uudessa Satula.comin toimipisteessä joskus helmikuun puolivälin hollilla.

Siellä sitten soviteltiin satulaa sekä Murden että Eemelin selkään asiantuntijoiden kera ja todettiin, että hyvältähän se näyttää kummankin selässä. Murden ollessa hieman kapeampi kuin Eemeli ja kummankin ollessa vielä lisäksi vähän talvikunnossa eli ei aivan muhkeimmillaan, saatiin vielä ohjeeksi käyttää Mattesin karvaa välissä ja sen kanssa sitten puljailla, jos muutoksia hevosiin tulee (niin kuin aina tuleekin).

On kyllä hämmentävää, että sama satula sopii varsin hyvin kahdelle noin erilaiselle hevoselle. Toinen on hieman luiseva ja isosäkäinen ja toinen taas säätön pyörylä. :) Mutta niin se vaan sopii ja kumpikin hevonen sillä tuntuu kulkevan varsin mukavasti. Lisäksi satula on ihan täydellinen mulle! Se on just kuin mulle tehty, mun on helppo istua siinä ja se on myös äärimmäisen tärkeää, jotta hevosilla olisi helpompaa siellä mun allani toimia.

Mä olin vakuuttunut, että mun täytyy Murdelle hankkia joku toinen satula ja maksella itseni siitä kipeeksi, mutta iloisena yllätyksenä näin ei siis käynyt vaan sain luvan ratsastaa tuolla samaisella satulalla kummallakin ratsullani jatkossakin. Ihan supersiistiä!

Päädyin siis tekemään ostopäätöksen tuosta ihanasta satulasta. Ja on vielä mukava fiilis se ostaa, sillä puolen vuoden kokeiluajan jälkeen tiedän, mitä olen ostamassa. :)

Satula.comin uudet toimitilat olivat erittäin siistit ja asialliset, siellä oli mukava käydä hevosten kanssa asioimassa. Toisen hevosen sai karsinaan odottamaan sillä aikaa kun toinen sovitteli satuloita. Parkkitilat ovat isot ja toimivat isollakin yhdistelmällä asioimiseen. Ja jälleen kerran saimme nauttia todella hyvästä palvelusta. Tarvittaessa asioimme mieluusti uudelleenkin Tuomarinkylän Satula.comissa, vaikka tällä hetkellä onneksi näyttää siltä, että satula-asiat ovat päässeet hetkeksi pois tapetilta...


2 kommenttia:

  1. Ihanaa, Että olet löytänyt kummallekin ponille, sekä itsellesi sopivan satulan❤

    VastaaPoista
  2. Toivotaan, että meidän ponien ei tarvitse siellä vierailla. Mutta tiedetäänpä, että sellanenkin mahdollisuus olisi, jos kesällä sinne päin tulevat. :)

    VastaaPoista