Huooooh. Mulla on ollut ihan totaalinen bloggausangsti ja -masennus sen jälkeen kun ymmärsin, mihin tarkoitukseen ja kuinka väärin näitä tekstejä luetaan ja tulkitaan.
Ehkä mun pitäisi vaan unohtaa koko tuo homma ja jatkaa kirjoittamisesta nauttimista. Harmittaa vaan, kun olin juuri ihan mielettömän motivoitunut kirjoittamaan ja oli ollut paljon hyviä treenejä, joista kirjoittamalla ne olisivat jääneet itselle mieleen ja varmaan niistä olisi ollut lukijoillekin hyötyä. Nyt sitten ne ovat jo jääneet unholaan eikä niitä saa takaisin millään...
Keväällä heti palattuani satulaan, olin Andreas Hessen valmennuksessa kummallakin ratsullani ja siellä jälleen kerran korostettiin linjojen merkitystä. Linjat luo hevosele turvaa ja niiden on tarkoitus auttaa tehtävien onnistumisessa. Ja kyllä, kun ratsastat linjat huolella ja ajatuksella, homma toimii. Kun tämän vaan aina muistaisi ja muistaisi myös vaatia itseltään täydellistä linjojen ratsastusta. :)
Keväällä minulla oli myös ilo ja kunnia päästä mukaan Juan Manuel Munoz Diaksen valmennukseen. Ensimmäisen päivän pilasi huono tulkki, joka ei ainakaan minun tuntini aikana ollut millään asteella ajan tasalla, mutta toisena päivänä maestro suoritti valmentamisen englanniksi ja johan rupesi homma toimimaan. Työskentelimme piruetteja kulmien avulla sekä toisena päivänä yhdistellen takaosakäännöstyöskentelyä piruetteihin. Toimivia systeemeitä kummatkin. Toisena päivänä työskentelimme myös lisäysten parissa ja jonkun kerran taisimme saada yleisöltä ihan taputuksetkin, kun homma sattui onnistumaan.
Kävimme kevään aikana myös Piet Tijssenin valmennuksessa, joka tuttuun tapaan oli aivan super ja sen jälkeen hevoset toimivat kuin unelma. Jopa niin hyvin, että Murden kanssa päädyimme starttaamaan elämämme ensimmäisen VaA-radan. Ja vaikka mun tavoitteenani oli 55%, ylitimme yli 60% ja olin onneni kukkuloilla... Vuosien varrella on varmasti ollut enemmän niitä päiviä, jolloin en ole uskonut tämän koskaan tapahtuvan kuin niitä päiviä, jolloin olisin uskonut asian olevan mahdollista vielä jonain päivänä...
Radan jälkeen itkin onnesta. Minä ja tuo ihana oma yksisarviseni, me teimme sen. Sain ratsastaa ainakin tuon yhden kerran elämässäni frakki päällä.
Tässä kevään tärkeimmät, ehkä jatkan kesän kuulumisilla lähipäivinä. Ainakin harkitsen sitä.
Älä missään nimessä lopeta kirjoittamista ja bloggaamista, miten ihmeessä näitä kukaan pölvästi yrittää käyttää negatiivisiin tarkoitusperiin! onpa kurjaa...
VastaaPoistamutta kaikkea se leipä elättää, joten älä välitä ja nautitaan kaikki hevosista ja heppablogeista!