Aloitin tämän tekstin tuossa pari viikkoa sitten kun asia oli ajankohtainen, mutta en vaan sitten ehtinyt sitä loppuun asti kirjoittamaan, joten julkaistaan homma nyt myöhässä hieman täydennettynä. Mutta eikös se niin mene, että ajatus on tärkein! :)
9.9.2014
Tänään tulee kuluneeksi tasan viisi vuotta tämän blogin ensimmäisen tekstin julkaisusta! Silloin lähdin pitämään kirjaa omista puuhasteluistani tässä muodossa, jotta pysyin vähän kärryillä, mitä olen milloinkin tehnyt. Sekä elämäni että ratsuni ovat muuttuneet aika lailla matkan varrella, mutta tämä blogi on kuitenkin pysynyt aikalailla samanlaisena muistivihkosena itselleni omista touhuistani. Lisäksi olen toki pyynnöstä välillä availlut vähän kouluratsastuksen termistöä ja tehnyt joitain mielipidepostauksiakin. Bloggaamisesta on tullut matkan varrella hauska harrastus ja toivottavasti se sellaisena säilyykin vielä pitkään!
Kysymyspostauksen yhteydessä joku uusista lukijoistani pyysi esittelypostausta, joten tehtäköön nyt 5-vuotisen taipaleen vuoksi jonkin sortin historiikki- ja yhteenvetopostaus, että mistä tässä blogissa nyt oikein onkaan kysymys!
2009
Syyskuussa 2009 aloittaessani kirjoittamaan tätä blogia, omistin ensimmäisen oman hevoseni
Murden eli
Gallops Jamiron sekä ystäväni kanssa puoliksi suomenhevosruuna
Noel Nuudelmanin. Noel Nuudelman oli juuri valittu suomenhevosten laatuarvostelussa parhaaksi 4-vuotiaaksi estehevoseksi ja Muru Murdelle olin varannut ajan ruunaukseen. Lisäksi ratsastin muutamaa muuta hevosta omien ohella.
 |
Noel Nuudelman Harjun laatuarvostelukarsinnassa 2009 |
2010
Vuonna 2010 keväällä sisäänratsastin Murden ja Noel Nuudelman päätettiin myydä. Noel Nuudelmanin tilalle tuli tamma
Rannikon Kaisla. Aloitin myös yhteistyön herrasmiesori
A.T. Jesperin kanssa.
 |
A.T. Jesperi |
Murde muutti Kaislan seuraksi Tuomarinkylään kesällä ja päästiin aloittamaan treenit hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Valmentauduin kaikilla kolmella ratsulla mahdollisuuksien mukaan. Syksyllä mukaan kuvioon tulivat myös sh-tamma
Suvi-Hermiina sekä iki-ihana
Sami-poni eli S.W. Summer's Dream Prince!
 |
Sami työn alla toista kertaa! |
2011
Talven yli treenasin ahkerasti sekä omilla hevosilla että Suvilla, Samilla ja Jesperillä. Odotin innolla alkavaa kisakautta 2011, kunnes pikkuhiljaa ratsut alkoivat huveta. Suvi loukkaantui esteradalla jo aikaisin keväällä, Jesperi mystisesti karsinassa tai tarhassaan kesäkuun lopulla. Onneksi jäljelle jäi Sami! Samin kanssa päästiin pariin kansalliseen 5-vuotiaiden luokkaan starttailemaan ja saatiin hienoa kokemusta. Kauden kruunasi
Laatuponikilpailun askellaji champion-titteli! Keväällä möin myös Rannikon Kaislan kokonaan Kirsille ja tilalle tuli 2-vuotiaaksi kääntynyt wpb-ori
Zorro SA. Vakiratsuihini liittyi myös Aku Akrobaatti eli
Acrobat KS sekä Viivun taitava opetusmestari
Tokaj.
 |
Zorrosta tuli oma! |
2012
Vuosi 2012 alkoi lupaavammissa merkeissä. Murde oli kivalla mallilla, sillä se oli muuttanut edelliskesänä "maalle" ja alkoi olla huomattavasti toimivampi ratsu. Ensimmäiset kilpailutkin päästiin starttaamaan heti alkukaudesta. Zorro eli Ponde sisäänratsastettiin talven aikana ja kesään mennessä sekin oli varsin toimivan oloinen ratsu. Sami oli talven treeneissä kehittynyt ja vahvistunut ja kisakausi sen kanssa alkoi menestyksekkäästi. Toukokuussa Samin kanssa saatiin ensimmäinen kansallinen sijoitus sekä ensimmäinen kansallinen voitto!
 |
Ensimmäinen kansallinen voitto ja vieressä ihanat Kati ja Toni eli Ravaldi |
Huhtikuussa starttasin myös elämäni ensimmäisen vaativan kansallisen startin Tokajin kanssa.
 |
Verryttelyä elämäni ensimmäiseen kansalliseen VaB-starttiin! |
Loppukaudella alkoi kisoissa olemaan kuhinaa ratsuissa. Kilpailin kaudella hevosilla
Murde eli Gallops Jamiro,
S.W. Summer's Dream Prince,
Tokaj,
Peri-Ville,
Pin Rock's Esmeralda, S.W. Summer Solstice sekä
Acrobat KS.
 |
Pin Rock's Esmeralda |
Vuoden 2012 aikana kuvioihin tuli myös Kerma-poni eli tamma
Arvalon Golden Scarlett sekä suomenhevostamma
Hessin Näyttelijä, jonka kanssa keväällä osallistuttiin suomenhevosten laatuarvostelukarsintaan Harjussa.
 |
welsh-tamma Arvalon Golden Scarlett |
2013
Talvella jälleen treenattiin. Syksyllä 2012 oli muutettu omalle tilalle Sipooseen ja hevoset kävivät treeneissä muualla, kun omaa kenttää ei ollut. Zorro SA valmistautui oripäiville esteratsastajansa
Heidi Pätsin sekä minun kanssani. Valitettavasti oripäivät päättyivät eläinlääkärin tarkastukseen loukkaantumisen johdosta.
 |
Heidi ja Zorro valmiina oripäiville! |
Kesällä 2013 pihaamme muutti myös iki-ihana
Eemeli eli
S.W. Red Charm, suuri tulevaisuuden lupaukseni. Kilpailin kaudella kaikilla kolmella omallani sekä myös ratsuilla Pin Rock's Esmeralda, Tokaj, Acrobat KS, S.W. Summer's Dream Prince, Arvalon Golden Scarlett sekä Hessin Näyttelijä.
 |
Eemeli rataharjoituksissa Tuomarinkylässä elokuussa 2013 |
Kaudella 2013 eräs haaveistani toteutui kun starttasin itse ratsukouluttamallani Samilla ensimmäiset vaativan startit kansallisella tasolla. Murde sai myös aluetasolla sekä sijoituksen että voiton ja Hessin Näyttelijä esiintyi mallikkaasti 5-vuotiaiden suomenhevosten laatuarvostelussa Ypäjällä. Kausi oli pääsääntöisesti erittäin hyvä, vaikka päättyikin vähän latteissa merkeissä Laatuponikilpailuun.
 |
Samin ja mun ensimmäinen laukanvaihto valkoisten aitojen sisäpuolella! |
 |
Murde ja aluevoitto! |
Kausi 2013 sisälsi myös ensimmäisen ihkaoikean ratsutusprojektini, sillä Cami eli S.W. Dreams Come True oli meillä kaksi kuukautta kotona ratsutuksessa ja kehittyi siinä ajassa aivan valtavasti. Kiitos Hannalle luottamuksesta, kokemus Camin kanssa oli todella hieno!
 |
S.W. Dreams Come True laatuponikilpailuissa 2013 |
Kesän aikana käytiin myös valjakkoajon PM-kilpailuissa Tanskassa, joka oli huisin hieno ja mieltä avartava kokemus. Matkalta tarttui mukaan paljon uutta tietoa ja taitoa. Kiitos tästä reissusta vielä kerran koko Samin tiimille!
 |
Tiimi PM-kilpailuissa Tanskassa heinäkuusa 2013 |
2014
Kautta 2014 edeltävä talvi oli synkkä ja vähäluminen, treeneissä piti käyttää paljon mielikuvitusta, jotta pääsi treenaamaan ylipäätään ollenkaan. Onneksi oli tarjolla kohtuullisen paljon hyviä valmennuksia ja päästiin myös lähimaneeseille reenailemaan joitakin kertoja.
Kevät alkoi upeasti Helsinki Horse Fair-messuilla Samin kanssa. Ihan mieletön kokemus, josta sai paljon energiaa ja motivaatiota jatkaa treenejä kohti kauden muita koitoksia.
 |
Iloiset messuilijat |
Kisakausi on mennyt aikalailla vaihtelevissa merkeissä, mutta aika tyytyväinen saa silti olla. Ponit ovat suorittaneet hienosti ja nousseet He A-tasolle, Murden kanssa on otettu rauhallisemmin tämä kisakausi ja haettu vähän parempia suorituksia alue HeA-tasolla, välillä siinä onnistuenkin. Uutta kaudella on ollut täyspainoisesti omilla hevosilla kilpaileminen, etenkin Lappeenrannan reissu oli ihan mieletön, kun pääsi vaan nauttimaan omista poneista ihanassa ympäristössä.
 |
Eemeli Lappeenrannassa esiintymässä |
Kaudella 2014 olen kilpaillut omien hevosten lisäksi hevosilla Tokaj, Hessin Näyttelijä,
Valosa,
Bergviks Myra, Acrobat KS, Arvalon Golden Scarlett sekä S.W. Summer's Dream Prince. Valosa ja Bergviks Myra ovat työtovereitani Ratsutila Rusthollista, joilla pääsin kilpailemaan pariin otteeseen tällä kaudella.
 |
Ratsutalli Rusthollin ihana opetushevonen Valosa Laaksolla aluemestaruuskilpailuissa |
Kerma-poni eli Arvalon Golden Scarlett on noussut mukavasti mukaan aluetason kilpailuihin ja sijoittui kummassakin startissaan. Myös Valosan kanssa on saatu kolme sijoitusta viidestä yhteisestä startistamme! Hienoja tammoja! Tammoista puheen ollen, myös Hessin Näyttelijän eli Vilpun suoriutuminen kasvattajakilpailusta on mainittava tämän kauden suurissa onnistumisissa.
 |
Kerma ensimmäisissä alukisoissaan |
Kautta on vielä jäljellä ja kisakauden varsinainen yhteenveto on tulossa myöhemmin. Tässä kuitenkin tällainen pienimuotoinen kilpailu-/tapahtumapainoitteinen historiikki sekä esittely blogin sisällöstä. :)
Näistä tunnelmista jatketaan kohti seuraavaa blogivuotta! Onkos jotkut lukijoista olleet matkassa alusta tai edes melkein alusta asti? Ja josseivät, niin missä vaiheessa olette mahtaneet hypätä kyytiin lueskelemaan näitä turinoita?