Hohhoijaa, onpas ollut taas taukoa bloggailusta. Joulukuisen joulukalenterin aikaan taisin antaa itsestäni niin paljon tälle blogilleni, että on ollut pakko vetää henkeä ja ottaa pieni aikalisä ennen kuin olen ollut valmis jatkamaan kirjoittelua.
Kiitokset kaikille ihanille lukijoilleni kaikesta saamastani palautteesta joulukalenterin osilta. Oli aivan ihanaa lueskella kommenttejanne ja muistojanne tai pohdintojanne joulukalenterin hevosista tai niihin muutoin liittyneistä muistoista ja asioista. En ole koskaan blogin olemassaolon aikana saanut niin paljon palautetta ja paljastuipa uusia lukijoitakin tuttavapiiristäni! ;)
Joulukalenteri tuntui herättävän ikäväkseni myös negatiivisia tunteita, joiden johdosta mietin pitkään, haluanko enää jatkaa bloggaamista ylipäätään. Pohdin pitkään jatkanko kirjoittamista vain itse valikoimilleni lukijoille vai peräti en ollenkaan. Jännittävää kyllä, koko blogin historian aikana en aiemmin ole moisiin mietteisiin joutunut, mutta nyt sekin on koettuna. Päätin kuitenkin ottaa ensin ihan vaan aikalisän ja aikalisän aikana kehkeytyi päätös jatkaa kirjoittamista kuten ennenkin.
Tämä blogi on ennen kaikkea ollut treenipäiväkirja, analysointia erilaisista valmennuksista ja kisojen suoritusten läpikäyntiä ihan itseäni varten. Viimeisen vuoden aikana olen ehtinyt tekemään tätä kaikkea ihan liian vähän ja olen myös kokenut saavani valmennuksista tavallaan vähemmän irti, kun en ole ehtinyt niistä kirjoittamaan. On nimittäin äärimmäisen antoisaa välillä palata parin kolmen vuoden takaisiin valmennustunnelmiin ja huomata sieltä jotain sellaista, mikä on päässyt välissä jo unohtumaan ja ottaa asiat takaisin työn alle. Tässä asiassa olisi siis ehdottomasti tsemppailtava ja kirjoitettava valmennuksista edes pääpiirteittäin jotain tärkeimpiä pointteja!
Olen myös potenut huonoa omaatuntoa siitä, että mulla on monta tärkeää tapahtumaa viime syksyltä raportoimatta. Näistä tärkeimpinä Kellokosken viimeiset aluekisat, Laatuponikilpailu valmisteluineen sekä toki paljon puhuttanut 4YourHorse-tapahtuma ja sitä edeltäneet treenit. Näistä varmasti voisin vielä kirjoitella, vaikka tuntuuhan se hieman typerältä näin muutaman kuukauden jälkeen... Myös tämän vuoden tavoitteet on kirjoittamatta ylös ja tsekkaamatta, miten viime vuodelle asetetut tavoitteet toteutuivat. Ne on ainakin pakko käydä läpi, sillä ne ovat itsellekin aina mielenkiintoisia pohdintoja ja on hauska nähdä, kuinka asetut tavoitteet ovat toteutuneet.
Talvi on ollut sään puolesta varsin masentavaa. Aina välillä on kyennyt treenailemaan ja aina välillä ei ole ollut toivoakaan treenailla. Murde poti myös taas irtokenkäongelmia kuukauden verran joulun jälkeen, joten se oli silloin ihan vaan lomalla. Eemeli on myös tsillaillut aika pitkälti, mitä nyt vähän on yritetty palata treeneihin tuossa tammikuun puolivälin jälkeen, jotta saatiin ponit vireeseen ennen Williamin valmennuksia tammikuun lopussa.
Murdehan kääntyi tänä vuonna jo huimasti 10-vuotiaaksi ja Eemeli sekä Ponde ovat kummatkin 7. Aikuisia hevosia ja poneja pihan täydeltä siis. Eemeli on saanut vihdoin ja viimein ensimmäisiä kertoja kangetkin päähän ja se on niistä jopa pitänyt. :) Murden kanssa sen sijaan kuolainongelmat jatkuvat, sillä sille ei tunnu kelpaavan oikein mikään. Nyt ajattelin vihdoin ja viimein kokeilla remonttiturparemmiä nivelsuitsiin, mitä mun olis pitänyt kokeilla jo aika päivät sitten, mutta koska en omista sellaista, en ole saanut aikaiseksi. Sellainen täytyy nyt siis hankkia kokeiluun...

Eilen avasin kisakauden Husössä seurakisoissa Miltonin kanssa. Miltonista olen tainnut mainita ainakin viime kesänä Järvenpään kisojen aikaan. Milton on siis 13-vuotias latvialaisruuna, jota olen ratsastanut kohta vuoden verran noin kerran viikossa. Tällä kertaa ohjelmana oli KN Special, sillä vaihtoehtoinen He A:0 olisi ollut meille vielä aivan liian haastava. Rata meni mukavissa merkeissä ja sieltähän irtosi luokkavoitto tuloksella 72%. Hyvillä mielin siis kausi 2016 on korkattu ja innolla odotetaan, mitä kisakausi tuo tullessaan.
Helsinki Horse Fair lähenee myös kovaa vauhtia ja siellä tulen olemaan jälleen mukana erilaisissa hommissa! Varsin jännittävää, toivottavasti näen myös teitä lukijoita siellä paikan päällä!
Tässä pikaisesti vähän kuulumisia ja lupaan palata astialle taas hieman rivakammassa tahdissa ja vanhojen tuttujen aihealueiden parissa. :)
Loppukevennyksenä vielä kuvat aivan upealta hiihtoratsastusretkeltä kera Nelmo-ponin eli dressakerussin! Pienestä ponista on moneksi. ♥