torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!


Näistä jouluaaton tunnelmista toivotamme kaikille lukijoillemme ja seuraajillemme
HYVÄÄ JOULUA!!!!!

Luukku 24: Ai.Ka. Edenella

Mitäs jouluaaton luukusta paljastuukaan...?

Sokerina pohjalla aivan ihana miniponiini. ♥

Keväällä 2015 sain kutsun ratsastamaan russiponeilla. Tarkoituksena oli opettaa niille laukannostoja, joita pienet ratsastajat eivät aina kykene niille opettamaan. Mulla oli jokseenkin nihkeä kuva russiponeista, mutta avoimin mielin  lähdin silti niitä testailemaan. 


Pian huomasin ennakkoluulojeni olevan aivan vääriä, sillä russiponit osoittautuivat mitä herttaisimmiksi pieniksi ratsuiksi. Vaikka niillä ei oltu juuri koskaan ratsastettu "oikeasti", ne yrittivät heti ihan täysillä.


Toinen näistä ratsastamistani russiponeista on Ai.Ka. Edenella, joka on 6-vuotias 5-vuotiaana varsonut tamma. Sillä oli siis mahdollisuus osallistua laatuponikilpailuun tänä vuonna. Ja koska näille pienillekin poneille moiset kekkerit ovat erittäin hyvä kokemus, lähdimme treenailemaan sillä ajatuksella, että laatuponikilpailuun voisi osallistua, jos mieli vielä silloin tekee. 


Heti muutaman kerran treenien jälkeen lähdettiin kokeilemaan onneamme seurakisoihin Savijärvelle. Pitkän radan HeC ei ollut meille ehkä ihan paras mahdollinen ohjelma, mutta selvisimme hengissä ja oikeat laukatkin saatiin nousemaan! Nelmo käyttäytyi kunnon kilpurin tapaan ja kuumenikin vähän verryttelyssä. :)


Alkukesällä treenailtiin kaikkea hauskaa, vähän tehtiin pohkeenväistöjä ja hurruuteltiin milloin mitäkin. Ratsastus alkoi jo etäisesti muistuttaa ratsastusta. :) Nelmo osallistui myös kesäkuussa ensimmäiseen täyspitkään valjakkokilpailuunsa Savijärvellä päästen maaliin asti. Taitava poniini!!!!


Heinäkuun Nelmo vietti laiduntaen, mutta kävinpähän kerran sen kanssa hölkkäilemässä sielläkin ja oli muuten ihan superhauskaa. Siellä russiponilauman keskellä tönöteltiin ja laukkailtiin ja treenailtiin. Siis niinku niiiiiiin siistii! 




Loppukesästä tehtiin päätös, että tähtäillään Nelmon kanssa laatuponikisaan ja treenailtiin sitä kohden. Laukkaharjoituksia tehtiin milloin missäkin, mutta ehdottomasti parhaiten se sujui alla olevan kuvan pellolla. Tää on just parasta näissä poneissa, et niiden kanssa voi mennä monissa eri paikoissa ja tehdä hyvinkin erilaisia treenejä. Isoliikkeisen pitkäjalkaisen hevosen kanssa asia on hieman eri...



Tykästyin kyllä tähän ihanaan Nelmo-poniin tämän treenivuoden aikana ihan sikana. Poni on myöskin kehittynyt ihan silmissä treenin myötä ja siitä on kuoriutunut aika kiva pieni menijä. Syksyllä käytiin vielä yhdessä harjoituskilpailussa ja sitten tietty siellä laatuponikisassa. Poni toimi mielettömän hienosti ja olimme siitä ihan superylpeitä! 




Näiden ihanien poniinien kanssa muistaa kyllä aina, ettei tän ratsastuksen pitäisi olla niin äärimmäisen vakavaa kiristelyä vaan mukavaa, letkeää harrastelua! Ja myöskin on jälleen kerran joutunut huomaamaan, ettei ole ponia karvoihin katsomista vaan järkevällä työllä voi tehdä ponista kuin ponista varsin mukavan menijän. 

Nelmo joutui joulukunniaksi ääritärkeisiin porotehtäviin ja lähettää kaikille blogin lukijoille letkeän joulun tervehdykset! :)


Kiitokset omistajalle sekä taustajoukoille tästä ihanasta projektista. Kyllä ponit vaan on pop!

P.S. Vesileimattomat kuvat ovat omistajan arkistosta eli copyright Sallis Lindqvist ...

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Luukku 23: Loituma

Syksyllä 2014 tapasin ensimmäisen kerran ihanan hurmuripoika Loituman. Loituma oli tuolloin vielä oripoika, mutta jo silloin se vaikutti fiksulta nuorelta ratsun alulta. 

Jätettiin tilanne hautumaan ruunauksen tiimoilta hetkeksi. Kevättalvella 2015 jatkettiin treenejä ja ajatuksissa oli osallistua kevään laatuarvostelukarsintaan. 

Treenit sujuivatkin varsin mallikkaasti talven aikana. Välillä saatiin työskenneltyä kentällä ja välillä käytiin maneesilla. Loituma vaikutti varsin viisaalta ja suhtautui työntekoon mukavasti. Laukka oli alusta asti Loitumalle kaikista helpoin askellaji. Siinä missä moni nuori hevonen ei saa laukkaa aina rullaamaan ja pudottaa raville, Loituma tarjosi korjaukseksi vaan vähän kootumpaa laukkaa. :) 

Ennen laatuarvostelukarsintaa kävimme kerran harjotuskilpailuissa treenaamassa vieraassa paikassa hengailua. Loituma jännityksestään huolimatta tsemppaili varsin mallikkaasti ja etenkin laukkaaminen sujui melkomukavasti. :) 


Hyvillä mielin jatkoimme kohti laatuarvostelukarsintaa Ypäjällä. Siellä Loituma esiintyi edukseen ja oli peräti ensimmäinen ei-sijoittunut. Olimme ajatelleet, että jos johonkin puolivälin paikkeille päästäisi, olisimme varsin tyytyväisiä. Pieni poniini kuitenkin yllätti meidät totaalisesti ja jäi vain hiuksenhienosti ilman finaalipaikkaa. 



Kesän aikana Loituma sai tsillailla ja kasvaa, mutta myös töitä pyrittiin pitämään mielessä. Monien menojen päällekäisyyksien johdosta jätettiin mm. Kummajaiset väliin ja tähtäiltiin syksyksi Kuninkaallisiin. 

Kuninkaallisissa sitten aivan puskista Loituma olikin keksinyt olla ihmeissään ja jännittynyt. Siinä, missä se keväällä oli vielä ollut melkoviisas uusissa paikoissa, oli se nyt aivan kauhuissaan. Ensimmäisenä päivänä oli onneksi vuorossa ryhmäratsastus, jossa kavereiden kanssa kimpassa juokseminen auttoi paljon asiaan, mutta toisen päivän HeC-radalla ei pieni Loituma meinannut kyetä hengittämäänkään. :) Onneksi sielläkin lopun laukkapätkissä vähän jo päästiin rentoutumaan ja vetämään henkeäkin. Pitkästä aikaa tuli muistutus siitä, että joidenkin hevosten kanssa pitää vaan tehdä paljon töitä sen eteen, että ne oppivat rentoutumaan ja suorittamaan radalla ja vieraassa paikassa ylipäätään.


Tästä viisastuneina aloitimme syksyn siedätyshoidon Loitumalle ja se sai vielä käydä parissa harjoituskisoissa harjoittelemassa ihan vaan vieraassa paikassa käyttäytymistä. Suunnistimme Klaukkalaan ja Karkkilaan ja kun pikkuhiljaa näytti siltä, että hevonen alkaa vieraisiin paikkoihin saapuessa olemaan oma itsemme, saatoimme jättää taas Loituman vähän kevyemmälle jaksolle.

Loituma on ollut varsin hidas kehittymään kropastaan ja mieleltäänkin. Se on tarvinnut paljon aikaa saadakseen kroppansa ja mielensä haltuun. Vaikka Loituma onkin superutelias pikkupoika, se tarvitsee paljon rohkaisua moniin asioihin. Mutta on se vaan ihan supersöpö hurmuripoika kauniin katseensa ja ihanan tukkansa kera. Ei sen kanssa voi pitkään olla pahalla tuulella, vaikka se välillä oilsikin vähän hölmö. Kun ei se tahalleen, sitä vaan vähän jänskää.... :) 


Loituma on ollut ihana suomenhevosprojekti pitkästä aikaa, sillä sen aiemman suomenhevosputken jälkeen on mulla ollut vähän vähemmän suomenhevosia työstettävänä, vaikka ne ovatkin mun suuressa suosiossani. Loituman kaupanpäällisinä tuli myös mukaan kuvioihin ihana Jopetti, josta mulla ei valitettavasti ole yhtään säädyllistä kuvaa. Jopetti kävi Loituman seurana sekä kuninkaallisissa että loppusyksyn seurakisoissa. Ja siinä on kyllä toinen sellainen hurmuri että oksat pois... Siinä vaiheessa kun Loitumalle piti opettaa radalla rentoutumista ja hengittämistä, pääsi Jopetin kanssa vaan nautiskelemaan ja esittämään sitä radalla. Superhyvä ja palkitseva suokkicombo siis! 


Suurkiitokset ihanasta kaudesta Team Hippodomelle! Odotamme innolla, mitä ensi kausi tuo tullessaan näiden ihanien suomipoikien kanssa! ♥

tiistai 22. joulukuuta 2015

Luukku 22: S.W. Dreams Come True

S.W. Dreams Come True eli Cami muutti meille elokuun 2013 alussa valmistautumaan Laatuponikilpailuun. Ponde oli mennyt Ypäjälle ajo-opetukseen, joten meillä oli sopivasti yksi karsina vapaana. Cami saapui siis tuota tyhjiötä täyttämään. 

Cami osoittautui heti ensimmäisenä aamuna varsin vekkuliksi kaveriksi. Olin päästämässä sitä karsinasta tarhaan ihan niin kuin kaikki hevosemme on aina menneeet, niin Camihan huomasi aukon reitissä ja muina miehinä lähti tutustumaan uusiin maisemiin. Siellä se sitten käveli ja ravaili ympäri meidän pihapiiriä ja pohdin, että omistajien onkin mukava herätä meiän olkkarista niin, että oma poni on ikkunan alla kolkuttelemassa... :) Nooh, opinpahan heti, että tähän poniin ei kannata ihan hirveästi luottaa...


Poni oli meillä kaksi kuukautta hommissa ja kehittyi ihan mielettömästi. Pääosin treenailtiin sen kanssa maastossa, sillä se oli ihan supermaastoponi. Sen kanssa pystyi käydä yksinkin kunnon laukkamaastoissa ja se oli aina ihan mitä järkevin. Välillä laukkailtiin peurojen kanssa kimpassa pellolla eikä mikään tuntunut hätkäyttävän ponia. Välillä käytiin myös mm. Samin kotikentällä treenaamassa ja Tuomarinkylässä koulurataharjoituksessa tutustumassa kouluaitoihin. Ilman ongelmia tietenkin. Vaikka vähän Camia epäilyttikin liikkua Tuomarinkylässä ilman koppiin jääneen Eemelin tukea ja turvaa. 



Anni myöskin reenaili Camin kanssa hyppyjä, sillä sen oli tarkoitus esiintyä Laatuponikilpailussa myös estepuolella. Camihan on varsin lahjakas esteponi ja valmentajat kehuivat sitä maasta taivaseen. Se on supernopea etujaloistaan ja sillä on ihan mieletön ponnu. Vaikka onkin vain esteponiksi kelpaamaton cobi. ;)


Laatuponikilpailun päivä koitti ja poni teki varsin sujuvat suoritukset. Esteillä homma sujui, mitä nyt Anni käänsi sen muistaakseni kerran pois joltain linjalta kun homma ei tuntunut hyvältä. Muutoin virheittä. Askellajikokeessa poni oli todella väsynyt, sillä päivä oli ollut pitkä ja se vielä verrytteli palkintojenjaon aikana ja käytti paljon hyvää energiaansa muiden palkintojen juhlistamiseen. Estekokeen pisteet ihmetyttävät meitä kaikkia edelleen ja askellajikokeessakin rankaistiin paljon väsymyksen tuomista lieveilmiöistä. Eipä siinä, hieno kokemus ponille ja olimme siihen ihan hurjan tyytyväisiä. Vain parin kuukauden työllä siitä oli kuoriutunut kilpuri harrastepullan sijaan! 

Hyvillä mielin palautimme ponin omistajalleen, sillä se oli todella hienossa kunnossa ja oppinut paljon parin kuukauden vierailullaan. Ja jälleen olin yhä syvemmällä cobisuossa. Cobit vaan tuntuivat olevan niiiiiin mun juttu. 


Reilu vuosi tästä eteenpäin, tammikuun 2015 alussa Cami muutti takaisin mun hoiviini, ensin Mäntsälän ratsastuskoululle ja sitten meille kotiin. :) Camin omistaja pohti, että olisi hyvä saada opintonsa pulkkaan ja lähetti ylimääräisen häiriötekijänsä mulle reeniin. Ja mähän olin ihan onneni kukkuloilla, sillä Cami oli ihan mun suosikkiratsujani. 

Kevät osoittautui myöhemmin kyllä varsin haastavaksi tämän pienen mustan ponin kanssa, sillä erään ratsastuskerran aikana putosi lumia maneesin katolta ja poni meni tästä jokseenkin sekaisin. Tätä sitten työstimme pitkin kevättä, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Kuitenkin treenit maneesissa jatkuivat koko ajan, välillä keskittymiseen auttoi puomit, välillä harjoittelimme äänien sietämistä ja välillä kävimme maneesissa ihan vaan chillailemassa. Alla oleva kuva on maaliskuulta, jolloin poni alkoi jo tokeentumaan kammottavista kokemuksistaan maailmanlopusta maneesissa. 


Cami oli ilmoitettu toukokuussa esitettäväksi jalostusarvostelussa ja sitä varten poni piti saada mahdollisimman hienoon kuntoon ja toki myös mahdollisimman toimivaksi. Haastetta riitti, mutta lopulta poni palkittiin Nurmijärven näyttelyssä II-palkinnolla ja sen arvostelu oli varsin mukavaa kuunneltavaa, vaikkei poni ihan se cobimaisin cobi olekaan. Ratsastuskokeessa esiintyminen sai kehuja ja poni toimi koko päivän kuin ajatus. Ihana päivä ja hieno kokemus, jälleen kerran!


Heinäkuun alussa Cami pääsi meille laitumelle ja sen seuraksi hankittiin veljensä S.W. Flying Jack. Camin omistaja päätti siis ryhtyä kahden ponin omistajaksi ja niin noudettiin pihaan toinenkin cobi (tai oikeammin siis kolmas). Camin veli Jake on 4-vuotias ratsun alku, jota ruvettiin sitten valmistelemaan Laatuponikilpailuun. 



Camin kesä sujui hauskoissa merkeissä, sillä se sai käydä vähän koulukisoissa ja lisäksi se kävi vähän estekisoissakin poniratsastajan kanssa. Se pääsi myös osallistumaan Ponimeetingiin Ypäjälle ja oli siellä hypellyt maastoesteitä ja tehnyt kaikkea hauskaa. Sielläkin poni sai paljon kehuja ja herätti kiinnostusta ponivalmentajien keskuudessa.

Heinäkuussa kävimme Camin elämän ensimmäisessä aluekisassa nappaamassa rusetin kotiin, mutta viikkoa myöhemmin seurakisoissa oli radan vieressä sijainnut kaiutin ponille liikaa emmekä päässeet oikein starttaamaankaan. Näin ailahtelevainen voi joskus olla ponin mieli. Eikä Camille voinut olla vihainenkaan, sillä poni todella oli kauhuissaan. Lopulta onneksi pääsimme toisen hevosen peesissä radalle niin, että ponille jäi siitäkin radalla hengailusta lopulta hyvä mieli! 


Vaikka Cami on välillä ihan äärimmäisen hankala ja jääräpäinen pieni poniini, on se silti ihan mieletön persoona ja pidän sen kanssa työskentelystä todella paljon. Moni on epäillyt sen voimia ja ajatellut sille "pärjäävänsä", mutta onkin joutunut toteamaan, ettei kyseessä ole ihan tavan poni. Vaikka veljellänsäkin on oma tahto, se ei ole mitään verrattuna Camiin... 

Mutta Camin hyväksyessä jonkun ihmisen, se ottaa tuon ihmisen omakseen ja toimii ihan toisella tapaa. Se on vaan niin herkkä mieleltään, vaikka yrittääkin esittää kovaa mimmiä. ;) Näin kävi esimerkiksi juuri poniratsastajan kanssa, jonka kanssa Cami kävi Ypäjälläkin ilman minkään sortin ongelmia... Kun taas pitkän linjan ammattilaisillekin tämä poni on ajoittain osoittanut olevansa ihan todellinen pähkinä purtavaksi. Tällaisen ponin kanssa työskentely kyllä opettaa lukemaan hevosia ja tilanteita ja olemaan läsnä hevosen kanssa joka hetkessä.

Cami ja Jake viihtyivät täällä lokakuun alkuun asti, jolloin ne palautuivat omistajansa hellään huomaan. Jostain syystä mulla on sellainen tunne, että tämä ei kuitenkaan jäänyt viimeiseksi kerraksi kun tiemme Camin kanssa kohtaavat. ;)

maanantai 21. joulukuuta 2015

Luukku 21: S.W. Red Charm

Rakas Joulupukki, 

mä oon ollu ihan tositosikiltti ihan koko vuoden. Mä oon treenannut ihan sikana, kiukutellut vaan kun on ollut ihanihan pakko ja mä oon myös ollut ihan sikahieno kilpuri. Mä oon kulkenu kiltisti ympäri maailmaa ja käyny näyttäytymässä isolla areenallakin.


Mul olis muutama juttu, mitä mä nyt sit toivoisin joululahjaks, ku oon ollu niin superkiltti. 
Ensinnäkin mä haluisin ainaki 8 pussii lakritsinamuja. Ne on mun suosikkeja, mut mä saan niitä ihan liian vähän joka vuosi. Mä oon yrittäny ottaa tilanteen haltuun etsimällä ne kavioihini ja tyhjentämällä pussin itsenäisesti, mut siltikään en oo saanut niitä riittävästi. Ja sit kun meillä muut tykkää viel jostain ihmeellisistä villiruusunamusista, ni sit välillä tuntuu olevan vaan niitä tarjolla. Ja ne ei kyl oo yhtään mun juttu. Kylhän niitäkin pakon edessä syö, mut kyllä ne mun suosikkilakritsinamut on vaan paljon parempia.


Ja sit mä voisin kans tahtoo pari lisäsäkkiä mysliä. Aina mä saan vähemmän ku muut ja must mä kyl ansaitsisin ainaki tuplasti enemmän ku ne yhteensä. Oonhan mä saanu rusetteiki tänä vuonna enemmän ku ne yhteensä!!



Sit mä haluisin kans semmosen uuden W-Healingin loimen, koska mä oon kuullu huhua, et kaikilla tosikilpureilla on sellanen. Ja mähän nimenomaan oon tosikilpuri. Mä oon koklannu niit semmosii samanlaisii jalkajuttuja, mut niistä mä en oikein tykänny, vaik kyllä niit kiva nakerrella oli. Kyl niiden askartelussa ihan haastetta oli, melko kestävää materiaalia, sanoisin! 



Sit pari uutta aitatolppaa olis ihan pop, sillä ne vanhat on jo aika hyvin nakerreltu. Must ne tolpat vois olla kyl kans jotain vähän paremman makusta materiaalia. Nyt jotenki tuntuu, et käyttömukavuutta ei oo ajateltu ollenkaan.  Mä oon kans kuullu huhua jostain semmosista palloista, jota voi heitellä ympäriinsä ja jolla voi pelailla kavereiden kaa. Semmonen olis kans aika kiva ylläri. Vois kiusata Murdee ja Pondee ja heitellä sitä niitä päin, ni sais välillä vähän eloo niihinki. 


Eiköhän siinä ollu ne olennaisimmat, muuten mulla onkin aika paljon kaikkee jo. Esimerkiks mun iki-ihanat bling-putsit, superkäytännölliset seepraputsit ja aika monta tosistylee satulahuopaakin. Murdelle mä toivoisin kyl niit semmosii kokonaisii kuivatettui ruusunmarjoi, koska mä uskon, et ne oli sille paljo paremmaks, ku ne sen ihmeelliset villiruusunamuset. Ja Pondelle tommonen oma pallo kans, ni sen ei tarttis aina roikkuu mun takin kaulaosassa. Ja nää siis ihan siks, ettei niille tulis paha mieli, ku mä saan kaikee, ku oon ollu NIIN kiltti. 

Loppuun viäl kuva mun viime vuoden joululahjasta, se näkyy tossa taustalla. ;) Toi loimiki oli kyl kiva lahja mun ihanilta sponsoreilta, mut sä joulupukki, oli kyl viel ihanampi ja anteliaampi viime vuonna. Tolla joululahjalla mua on kuljeteltu pitkin maailmaa ja oon päässy kaikkiin hauskoihin paikkoihin!!! Kiitokset siitä!!

Odotan siis innolla tätä joulua!! Enää 3 yötä jouluun, woooohoooo!!


T. Eemeli, maailman kiltein cobi

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Luukku 20: Hessin Näyttelijä

Hyvää kannattaa odottaa. :) Tämän päivän kirjoitus joutui hieman odottamaan muiden kiireiden johdosta, mutta nyt itse asiaan. 

Kahdennessakymmenennessä luukussa esitellään tarina nimeltä Hessin Näyttelijä. Hessin Näyttelijä tunnetaan paremmin Vilppuna, sillä Vilppuhan on esittänyt Vilppu-varsaa elokuvassa Täällä Pohjantähden alla. Vilppu on siis ollut diiva jo syntyessään, suuri elokuvatähti. 

Vilpun ja minun tieni kohtasivat keväällä 2012, jolloin Vilppu oli kääntynyt neljä. Vilpun omistava Soila otti minuun yhteyttä maaliskuun puolivälisä ja kyseli, josko saisimme Vilpun valmisteltua laatuarvostelukarsintaan. Otin haasteen vastaan ja niin alkoi tämä hassunhauska projekti nimeltä Vilppu. 

Kolmivuotiaana Vilppu oli kärsinyt kaiken maailman terveydellisistä ongelmista, joten laatuarvostelukarsinnat olivat jääneet silloin välistä. Tällä kertaa oltiin siis sitä suuremmalla innolla Vilpun kanssa touhuamassa. 

Maaliskuun 2012 loppupuoliskolla aloiteltiin hommat ja seuraavissa kuvissa on Vilppu vappuna. :) Vilpun omituisuuksiin kuuluu, että se on aina kiva ratsastaa juhlapyhinä. Vappuvilppu oli siis varsin mukava ja siitä olikin kiva saada kuvia. 



Vilppu siis ehti treenata pari kuukautta ennen Harjun laatuarvostelukarsintaa. Siihenkin väliin mahtui vielä parin viikon kelirikko sekä kaviopaiseen potemista. Matkaan kuitenkin lähdettiin hyvillä mielin. Vilpun ei ole koskaan ollut tarkoituskaan olla, mikään voittaja, mutta sillä on kuitenkin varsin kelvollinen raami ja ihan perushyvät askellajit. 

Harjussa Vilppu suoriutui ihan superhienosti, vaikka sen mahan kanssa saatiinkin olla tarkkana. Irtohypytyksessä Vilppu oli rohkea ja askellajikokeessakin varsin toimiva. Sijoituksia ei hätyytelty, mutta hieno reissu ja hvyä kokemus sekä hevoselle että tiimille. Lisäksi Vilppu sai kuitenkin varsin positiivisia arvioita taidoistaan. 


Pyhävilppuilu jatkui ja seuravaan kerran hovikuvaaja oli matkassa mukana juhannuksena. Vilppu oli alkanut oppia kantamaan itseään ja rentoutumaan kropastaan.  Vielä se oli osin hukassa kroppansa kanssa, mutta kuitenkin tuntui siltä, että suunta oli oikea. Vilppuhan on siitä hämmentävä yksilö, että se voi kaatua ihan tasaisella maalla tai jopa tallin käytävällä eli paljon työtä oli tasapainon ja kropan hallinnnan kanssa tehtävänä. 




Samana syksynä alkoi sitten ongelmat, Vilppu alkoi olemaan hankala emmekä heti oikein päässeet kiinni tamman ongelmista. Mutta sinä talvena opimme, että vaikka satula on näennäisesti sopiva, sen valuessa sentin verran eteen, voi hevonen kuljettaa päin aitoja. Opimme myös, että Vilpun hampaissa pienetkin piikkien alut ovat maailmanloppu. Romuluisesta ulkomuodostaan huolimatta Vilpun sisällä asuu todellinen prinsessa. 

Talvi meni siis melkoisen keveissä merkeissä, silä epäilimme myös Vilpun kasvun tekevän osansa asiassa. Vilppuhan on todella iso suomenhevostamma, joten sen kasvua tehtiin pitkään. Alla olevissa 5-vuotiskevään kuvissa keväältä 2013 näkee kyllä hyvin sen kropan pidentyneen paljon edellisen kevään kuvista. Vilpulle löytyi myös väliaikaiskäyttöön yleissatula, joka ei sitä ahdistanut yhtään niin paljoa. 





Kevään ja kesän 2013 aikana pääsimme kilpailuihinkin asti. Kävimme seurakisoissa Orimattilassa sekä Savijärvellä ja aluekisoissa Urjalassa. Urjalasta metsästimme kvaalitulosta 5-vuotiaiden laatuarvosteluun. Ja saimme kuin saimmekin kvaalituloksen. Jiiiihaaaaa! Vilppu suhtautui varsin tyynesti kilpurin elämäänsä ja oli kilpailuissa aina hyvin tärkeänä. Vakavia paikkoja nääs! 



Kesän aikana treenailtiin melkoahkerasti ja Vilppu alkoi jo venymään ja vanumaan kropastaankin. Välillä sillä alkoi olemaan jopa todella kiva ratsastaa. Harvemmin se oli helppoa, mutta sitäkin palkitsevampaa silloin kun se onnistui! Esteratsastusta yritettiin saada mukaan kuvioon, mutta esteratsastajan metsästys tuntui melkoepätoivoiselta. Kesän aikana parikin esteratsastajakuviota jouduttiin hautaamaan, mutta onneksi lopulta kuitenkin löytyi riittävän rohkea henkilö tähänkin tehtävään! 



5-vuotiskauden kruunasi siis laatuarvostelu Ypäjällä. Vilppu teki jälleen hienon suorituksen esteillä ja tsemppaili iihan kympillä, vaikka harjoitukset olivat jääneet todella vähäisiksi. Askellajikokeessa Vilppu myös ylitti kaikki odotukset. Vilpusta mainittiin muun muassa, että se on kiltti ja ahkera, adjektiivit, joita emme vuotta aikaisemmin olisi todellakaan uskoneet kuulevamme tässä tilanteessa... Hieno Vilppu!




Ja jälleen treenit jatkuivat. Ultimate-tavoitteemme tässä projektissa oli suomenhevosten kasvattajakilpailuun osallistuminen. Tälle isolle, hitaasti kehittyvälle tammalle se oli kova tavoite. Sillä oli vaikeuksia selvitä HeC:n tehtävistä ja Kasvattajakilpailussa taso on HeA. Eipä siinä auttanut siis kuin jatkaa treenejä. 

Ja treenejä jatkettiin ahkeraan tahtiin seuraavan vuoden ajan. Käytiin välillä Dressage Centerissä Karkkolaisen Tiinan tunnilla, mutta pääosin treenailtiin kotikentällä tai "valjakkopellolla". Harjoiteltiin Vilpulle äärivaikeita pohkareita, sillä jos jalat menee solmuun ihan suorallakin, voi kuvitella kuinka vaikeaa ne on laittaa ristiin. ;) Syksy varsinkin menikin kyllä pääosin mukavissa merkeissä, vaikka välillä toki oli vaikeaakin.





Talven huonojen kelien jäljiltä sen sijaan keväällä oli vaikeaa eikä hyvä vire meinannut millään löytyä. Yritettiin kuitenkin pysyä tavoitteessa ja harjoitella kaikkia meille vaikeita asioita, väistöjä, vastalaukkaa ja lisäyksiä. Välillä Ponssen ja välillä haketuskoneen säestämänä. ;) 



Kesällä kilpailtiin Urjalassa ja Porvoossa. Urjalassa olimme jotenkin melko epävireisiä ja Porvoossa taas pohja oli ihan hurjan liukas, joten siellä meillä ei todellakaan ollut helppoa. Onneksi jostain hyvästä hetkestä on edes jäänyt muistoksi ihana kuva. :) Uusi koulusatulakin oli hankittuna Vilpulle, jotta tekeminen olisi mahdollisimman järkevää. Porvoon kisan perusteella mun oli tarkoitus tehdä päätös kasvattajakilpailuun osallistumisesta, mutta koska liukkauden takia mun oli vaikea sanoa yhtään mitään meiän oikeasta tuloskunnosta, olin aivan ihmeissäni, että mitä tehdään.


Loppujen lopuksi kuitenkin päätin, että Kasvattajakilpailuun lähdetään. Ja onneksi niin! Kasvattajakilpailu oli todella upea kokemus. Perjantaina treenailtiin radalla kevyen hölkän muodossa ja tutustuttiin maisemiin. Vilppu oli heti tärkeänä, tietenkin! Mä olin itse ihan hirveässä kuumerutossa, mutta koitin tsemppailla parhaani mukaan. 


Lauantai oli mun kuumeruttoni pahin päivä ja vielä juuri silloin kun oli se vaikeampi rata meille vuorossa. Selvisimme kuitenkin hengissä ja saimme tehtävät suoritettua. Olimme toki ensimmäisen päivän jälkeen viimeisenä tuloslistalla, mutta se ei meitä haitannut vaan ylipäätään se, että kilpailuun oli päästy, oli voitto itsessään. Vilpun ongelmaisen 3-vuotissairastelun lomassahan siitä oli todettu, että se ei koskaan tule olemaan kilpahevonen ja nyt kuitenkin oli jo kahdella kaudella kilpailtu ilman sen suurempia ongelmia ja hevonen oli jopa kehittynyt hurjasti.


Sunnuntaille olin jo vähän paremmassa kunnossa ja pystyin tsemppailemaan vähän enemmän. Vuorossa oli elämämme ensimmäinen HeA-rata pohkareineen ja vastalaukkoineen. Paransimme huimasti edellisestä päivästä ja jätimme olikohan peräti 5 ratsukkoa taaksemmekin. Olimme NIIN ylpeitä Vilpusta, joka todistetusti peruutti säädyllisesti, meni sivuliirtoa kumpaankin suuntaan ja jopa vastalaukkasi. Kaikkien vaikeuksien jälkeen tuo oli meidän tiimille kuin voitto konsanaan. 


Vilpun suuren tavoitteen toteutumisen jäljiltä se on jäänyt enemmälti omistajansa harrastuskäyttöön ja mä olen päässyt sen kanssa reenailemaan paljonpaljon vähemmän. Onneksi kuitenkin aina silloin tällöin, sillä Vilppu on hyvä ratsu pitämään ratsastajat maan pinnalla. Ei turhia pääse kuvittelemaan itsestään ja omista taidoistaan, kun aina silloin tällöin käy Vilpun kyydissä. 

Vilppu on suuri opettaja. Jos joskus olet kuvitellut, että kallis satulavyö on hyvä ja mukava, olet väärässä. Jos joskus kuvittelit, että kaikki lampaankarvapehmusteet ovat ihan turhia, olet väärässä. Jos joskus olet ajatellut, että suomenhevonen on helppo ja suoraviivainen ratsu, ehei, ei niin ole aina. Jos joskus olet ajatellut, että tasaisella maalla hevonen pysyy pystyssä, wroooooong. 

Ja näitä tarinoita riittää. Vilpun kanssa on käyty kuolaintutkimuksissa ja etsitty sopivaa kuolainta hänen herkkään suuhunsa, sillä mikä tahansa materiaali ja muoto ei Vilpulle käy. Vilpun kanssa on todettu, että aitaa päin pysäyttäminen päätyy siihen, että jos joku ahdistaa, Vilppu vie päin aitaa. Vilpulla on mielipide joka asiaan eikä se todellakaan jätä niitä kertomatta. Taito on kuunnella ja yrittää ymmärtää Vilppua. Sitä tässä vuosien varrella on harjoiteltu. 

Mutta Vilppu pitää myös huolen ratsastajista, joilla ei välttämättä ole tilanne hallussa. Vilppu on oivallinen lumipeltolaukkaratsu. Vilppu on myös äärimmäisen onnellinen, jos sillä on tehtävä, oli se sitten vaikka keilojen keräämistä tai puiden raivaamista maastopolulla....

Seuraava tavoite Vilpulla on kantakirjaus. Saa nähdä, miten se mahtaa sujua. :)