sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Hyviä fiiliksiä...

Tänään oltiin A.T. Jesperin kanssa jälleen koulukisoissa, tällä kertaa Kumpumäen tilalla. Kisat oli hyvin järjestetty ja tunnelma oli mukava. Olosuhteet olivat meille Jepen kanssa otolliset, vaikka mä olinkin ollut edeltävän yön kuumeessa ja edelleen vähän nihkeässä hapessa. Jesperi oli jo verkassa hyvän ja letkeän tuntuinen ja se jatkui myös radalle.

Tällä kertaa ohjelmana oli He A:0 ja edelleen suitsituksena kanget. Olin jo alun perinkin uumoillut ohjelman olevan ehkä himpun verran liian pitkä Jepen nykyistä kuntoa ajatellen, mutta koska tehtävät oli sille niin hyvin soveltuvia, päätettiin kuitenkin lähteä kokeilemaan kepillä jäätä. Ensimmäisen kerran meiän yhteiselon aikana tuntui todella hyvältä ratsastaa sisään radalle, Jesperi kantoi itseään hienosti ja tuntui kevyeltä ja hyvältä. Läpi raviohjelman vielä riittikin energiaa, mutta laukkaosuudella ruvettiin hyytymään ja meno taas madaltumaan edestä. Selvitettiin kuitenkin rata loppuun asti ja tuloksena 58.8% ja luokan voitto. Tuli todella hyvä fiilis näistä kisoista ja muisti taas miltä voi parhaimmillaan tuntua ratsastaa radalla. Tämmösiä fiiliksiä en ole kovin usein kokenut.. Ainoastaan Tupun eli Aiheen Pojan kanssa on päästy samaan. Että voi siis fiilistellä ja ehtii jopa ajattelemaan mitä on tekemässä ja mitä pitäisi tehdä. :) Tämän jälkeen oli hyvä mieli viedä Jeppe Tukkilan tilalle morsionsa luokse! Nyt siis noin viikon tauko reeniin kun herra reenailee muita osaamisalueitaan. ;) Jatkossa paljon käynti-laukkaharjoituksia ja vastalaukkaa, jotta ne saadaan sujumaan paremmalla voimalla ja jaksamisella! Ravi alkaa jo löytymään ja sujumaan. Toki lisäyksiin tarvitaan myös sitä voimaa ja kestävyyskuntoa...

Keskiviikkona flunssan yllättäessä mut, laitoin Nipsun Murden selkään ja näin, miten sitä pitäisi ratsastaa ja miltä se näyttää silloin kun sitä ratsastetaan niin kuin pitäisi. Oli se ihan kivaa katseltavaa, vaikka loputtoman tuntuinen työurakka onkin edessä sen kanssa ja töiden ohessa sen pitäisi vielä kasvaakin vaikka millä mitoin. Mutta kiltti se oli Nipsunkin kanssa... Torstaina se menikin sitten muutaman puomin yli sekä ravissa että laukassa Kirsin kanssa. Nyt alkaa Murden kunnon kohotus ja hommat, vaikkakin hiljalleen ja maltilla.

Torstaina oltiin sitten Esmeraldan kanssa Nipsun tunnilla ja poni tuntui ajoittain TODELLA hyvältä. Se on kehittynyt ja suoristunut paljon ja alkaa jo toimimaan normiratsun tavoin. Laukkaa pystyy vähitellen kokoamaan ja ravista löytyy jo muutamia eri vaihteita. Tämä ihana poniratsu on nyt myytävänä, joten jos joku on siitä kiinnostunut, niin kannattaa ehdottomasti kysellä! Poni on todella kiltti ja lisäksi lahjakas ratsu sekä kouluun että esteille. Tämän kanssa mikään asia ei taida olla ongelma...

Tässä varmaankin kaikki taas tällä erää. Kirsi menee huomenna hyppäämään Nuipan kanssa Laaksolle aluekisoihin ja sieltä odotetaan tietenkin vain ja ainoastaan menestystä! Eli sitä tässä jännitellessä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti