lauantai 7. tammikuuta 2017

Herra Hönö-Petteri


Nyt jo 3-vuotiaaksi kääntynyt varsani, Wicky's Romance S eli tutummin Hönö-Petteri, muutti meille kotiin vihdoin syyskuun lopulla. Se oli viettänyt kesän laitumella poikalaumassa ja oli sieltä palatessaan valmis muuttamaan meille kotiin ja aloittamaan ison pojan elämän. 

Syksyn ajan on totuteltu karsinaelämään, yksin tarhailuun, taluttamiseen, ihmisen kunnioittamiseen ja mitä näitä nuorison kanssa harjoiteltavia juttuja nyt sitten onkaan. 


Marraskuussa ensimmäisten lumien aikaan tuli käytyä sen kyydissäkin kääntymässä kerran, kun sattui niin mukavasti, että sääolosuhteet oli täydelliset ja parempi puoliskoni oli sitä mieltä, että nyt tai ei koskaan. Ja minähän tein työtä käskettyä ja kapusin kyytiin makoilemaan. Hönö-Petteri oli tuttuun tapaansa varsin viisas ja suhtautui asiaan erittäin rauhallisesti. 

Nyt sitten myöhemin on harjoiteltu juoksutuksen saloja pariin kertaan ja sekin tuntuu luonnistuvan Höndeltä varsin mainiosti. Torstaina oli jopa satulakin selässä juoksutuksessa ja se on Hönden mielestä ihan normihomma, vaikka vasta toista kertaa olikin vasta satuloituna. 

Lokakuun alussa kävimme myös Savijärvellä näyttelyssä, jossa Hönö-Petteri toimi kuin ajatus. Oli niin kiltti ja viisas kuin vaan 2-vuotias pojankloppi voi olla. Mittauksessakin kehuttiin, että on kyllä selväjärkinen kaveri. Toivottavasti tämä sellaisena pysyisikin! Joulukalenterin 19. luukussa olikin tuon reissun arviointi esillä. Pöytäkirjassa oli tosin sen mitat merkitty väärinpäin, sillä se oli edestä 169cm ja takaa 167cm. Ja mulla oli bileet pystyssä kun Hönde olikin vielä alle 170cm!! En kyllä mene takuuseen, onko enää...

Hönde on kotiutunut tänne meille kotiin varsin mainiosti ja sen kanssa on hauska puuhastella kaikenlaista, vaikka se onkin mulle aivan liian iso. ;) Mä en meinaa saada sille edes riimua päähän, saati sitten suitsia... Katsotaan, miten kaikki muu rupeaa sujumaan tämän pikkupojan kanssa. Uskoisin, että tästä projektista riittää taas kirjoitettavaa tänne blogiinkin, kun on taas kaikki ihan uutta ja ihmeellistä! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti