Hohhoijakkaa, viime viikko oli yhtä härdelliä valmentautumisten tiimoilta. Aloitettiin ensin Eemelin kanssa Pietin valmennuksella, sitten oltiin Murden kanssa Rodrigon opastuksessa parina päivänä ja Eemeli yhtenä. Ja lopulta vielä sekä Eemeli että Murde pääsivät Williamin silmien alle pariksi päiväksi. Kirjoittelen näistä kaikista ihan omat tekstinsä, sillä nämä kaikki valmennukset sisälsivät paljon ahaa-elämyksiä, hyviä fiiliksiä ja suurta kehitystä.
Olin aluksi kauhuissaan, että hevoset joutuvat noin moneen valmennukseen peräkkäin lyhyen ajan sisällä, mutta näin jälkikäteen se tuntui olleen varsin hyvä asia, etenkin kun kotona treeniolosuhteet ovat olleet todella nihkeät viime aikoina vaihtelevien säiden takia. Hevoset paranivat koko ajan läpi treeniputken eivätkä tuntuneet missään vaiheessa väsähtävän liikaa. Ainoastaan Murde oli selkeästi väsynyt ensimmäisen Rodrigo-päivän jäljiltä. Nyt sitten on palauteltu hevosia ja nautittu hetken verran lumesta ja pakkasesta. Itsehän olen vielä ollut reilun viikon jälleen jossain flunssarutossa, joten mulle kyllä tuo treeniputki tässä kunnossa oli aika haastava ja nyt oon yrittänytkin sit lepäillä vähän vastapainoksi.
Ponden ruunauksesta on kulunut kaksi viikkoa ja se saisi aloittaa tänään paluun töihin. Haavat ovat parantuneet ihan hyvin, tosin turvotusta on ollut koko ajan kohtuullisen paljon. Nyt pikku hiljaa turvotuskin alkaa onneksi helpottamaan. Poni on ollut koko ajan pirteä ja hyväntuulinen, siitä näkee selkeästi, että sen mieli on levollisempi kun ei ole tarvetta vahtia jatkuvasti. Tämä on ollut erittäin mukava nähdä, sillä se saa minut vakuuttuneeksi ratkaisun oikeellisuudesta. Ponde on myös nyt syönyt todella hyvin, se imuroi kaikki heinät viimeistä kortta myöten niin sisällä kuin ulkonakin. On sillä aina ollut kohtuullinen ruokahalu, mutta ei se ihan noin tarkka ole ruuistaan ollut aiemmin. :) On kiva nähdä, millä mielellä se nyt sitten palaa töihin. Töihin palaamista rajoittaa tosin se, ettei sillä edelleenkään ole kenkiä. Ruunausoperaatiota varten kengät poistettiin ja koska kengittäjämme on ollut lomalla, ei niitä ole vielä saatu takaisin jalkaan. Onneksi lunta on riittänyt, joten poni on kuitenkin pystynyt liikkumaan normisti ilman kenkiäkin tarhaillessaan. Ponde on hieman arka kavioistaan, joten hiekalla ei näin onnellisesti olisi ollut... Toivottavasti kengät saadaan jalkoihin pikapuolin ja treenit voivat taas jatkua normaalisti.
Cami on kotiutunut Mäntsälään mukavasti ja oltiin päästy jo kivasti ratsastuksen ja treenien makuun ennen kuin tämä ruttoni hankin kiusakseni. Oli päästy kivasti tekemään töitä kaikissa askellajeissa rennolla meiningillä. Viime viikon lopulla Camille tuli kuitenkin mun sairasteluni takia vähän turhan monta vapaapäivää. Maanantaina oli tarkoitus palautella poni hommiin juoksuttamalla, mutta tietenkin juuri tällä kerralla maneesin katolta putosi lunta. Camin maailma järkyttyi pahasti, sillä sen ollessa hieman virtavassa mielentilassa jo valmiiksi, voi ulkoiset tekijät tehdä sen elämästä erittäin haastavaa. :) Noooh, poni oli sitten aivan töttöröö ja cobiraveili mun ympärilläni vimmana ja aina välillä sain sen hieman laukkaamaankin. Poni oli lopulta aivan finaalissa, muttei silti vielä mieleltään rauhoittunut. Oli vaan tyydyttävä jättämään leikki hieman kesken ja jatkamaan seuraavana päivänä. Onneksi Anni oli tulossa tiistaina työskentelemään ponin kanssa puomeilla.
Eilen siis laiteltiin puomeja maneesiin pitkin ja poikin ja saatiin niiden kautta Cami takaisin tähän maailmaan. Ensin kevyessä ravissa työskentelyä ympäri ämpäri ja poni näytti jokseenkin tolkulliselta. Laukassa sitten tilanne olikin toinen ja edellisen päivän "seinät kaatuu päälle"-traumat tulivat esiin. Kärsivällisyydellä saatiin kuin saatiinkin hyvää puomityöskentelyä aikaiseksi kummassakin laukassa ja ponin mieli tasaantumaan. Puomit on tässä vaiheessa Camille ihan superhyvä työskentelymuoto, sillä aina kun puomi on edessä, se keskittyy puomiin eikä vaan seiniin sun muihin epäolennaisuuksiin. :) Lopuksi Cami oli taas oma itsensä, käveli rennosti pää alhaalla pitkin ohjin ja oli unohtanut maailman kammottavuuden. Kiitokset Annille kärsivällisyydestä hyvin virittyneen ponin kanssa. :) Työt jatkuu... Ponin kunto on jo selkeesti kasvanut, se jaksaa jo työskennellä ihan kivasti, vaikkei se vielä juurikaan jaksakaan itseään kantaa. Treenit jatkuu taas huomenna. :)
Tokaj on ollut ähkyleikkauksen jälkeen jo viikon kotona. Itse leikkauksesta on siis jo kohta kaksi viikkoa. Aika menee kyllä ihan tolkuttoman nopeasti. Tokaj toipui leikkauksestaan todella hyvin ja pääsi alle viikossa kotiin Viikistä. Eläinlääkärit totesivat sen olevan niin hyvässä kunnossa kuin hevonen voi vaan tuonkokoisen operaation jäljiltä olla. Kotona ensimmäisinä päivinä esiintyi vähän kipuilua ja Tokaj sai uuden kuurin kipulääkettä. Muutoin kaikki on sujunut hyvin, Tokaj on päässyt päivittäisille kävelyilleen, syö hyvin ja juo hyvin. Pidämme peukkuja pystyssä, että kaikki jatkuu näin positiivisena. Pitkä tie on edessä, mutta kesäkuussa Tokajin pitäisi olla jo ratsastuskunnossa, jos kaikki menee hyvin! Kaksi ensimmäistä kuukautta on vaikeimpia, kun hevonen joutuu olemaan lähes vain ja ainoastaan karsinalevossa. Tokaj kuitenkin näyttää ainakin vielä siltä, että se on sen mielestä ihan ok. Lyhyetkin kävelyt väsyttävät sitä paljon, jonka jäljiltä on kiva mennä kotiin lepäilemään. :)
Valmennuskertomukset yritän saada kirjoitettua mahdollisimman pian ja sieltä on myös paljon videomateriaalia olemassa, joten ehkä saatte sellaistakin taas katseltavaksi. ;)
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
sunnuntai 11. tammikuuta 2015
Eemelin ekat laukanvaihdot
Pahoitteluni huonosta videon laadusta, mut halusin ehdottomasti laittaa tänne talteen Eemelin ensimmäiset laukanvaihdot! Voi sitten joskus palata katsomaan, että miltä homma näytti silloin kun niitä vaihtoja aloteltiin. Sääli vaan, et just sen puhtaan vaihdon edessä on toinen hevonen...
perjantai 9. tammikuuta 2015
Ähkyleikkaus
Keskiviikkona Ponde oli siis Viikissä ruunattavana. Operaatio sujui hyvin ja poni toipuu nyt kotona ruunana. Enpä uskonut silloin keskiviikkona, että torstaina olisin jälleen Viikissä.
Mutta niin se elämä vaan välillä heittelee. Torstaiaamuna vielä ollessani nukkumassa, Viivu soitti ja kertoi Toksun olevan ähkyinen ja olevansa matkalla tallille, johon Viikin päivystäjäkin oli jo tuloillaan. Jatkoin silloin vielä itse unia ja suuntasin Tuomarinkylään vasta vähän myöhemmin tunninpitoon. Samalla kävin katsomassa Tokajia, joka oli todella kipeän näköinen. Se makasi karsinassaan pää maassa ja tärisi. Se oli saanut kipulääkettä ja rauhoittavaa ja tilanteen piti olla helpottamassa.
Tilanne ei kuitenkaan helpottunut ja iltapäivästä Tokaj vietiin klinikalle, jossa hevosen vointi näytti todella huonolta. Tokaj sai lääkitystä, jonka avulla tilanne mahdollisesti helpottaisi, mutta näin ei kuitenkaan Tokajin tapauksessa käynyt.
Illalla Viivu soitti ja kertoi, että Tokajia valmistellaan ähkyleikkaukseen. Olin itse vielä pitämässä tunteja, mutta kun olin ne pitänyt ja omat hevosetkin hoitanut, suuntasin Viikkiin seuraamaan leikkauksen kehittymistä.
 |
| Copyright Viivu Padden |
Viimeisen reilun vuorokauden aikana on käyty läpi tunteita laidasta laitaan. Jossain vaiheessa olimme jo varmoja, ettei Tokaj enää tilanteestaan toivu, mutta kun leikkaus oli ohi ja lääkärit toiveikkaita sen paranemisesta, itkin onnen kyyneleitä ajaessani kotiin Viikistä.
Oli upeaa nähdä, mihin nykylääketiede pystyy ja kuinka noinkin suuresta operaatiosta toipumisessa on erittäin hyvä ennuste. Olin ennen aina ajatellut, että omia hevosiani ei ehkä ähkyleikkattaisi tilanteen niin vaatiessa, mutta tämän leikkauksen nähtyäni ja kuultuani paljon uutta informaatiota leikkauksista ja niistä paranemisesta, olen jo eri mieltä. Varmasti mieli voi vielä kyllä muuttua toipumista katsellessa, sillä se ollee myös raskas etappi paranemisessa.
Joka tapauksessa olen äärimmäisen onnellinen, että suuri opettajani, Herra Tokaj, on edelleen hengissä ja yhtenä kappaleena ja sillä on mahdollisuus parantua jopa entistä ehdammaksi. Kiitos tästä kuuluu omistajalleen Viivulle, joka teki raskaan, mutta hienon päätöksen antaa hevoselleen mahdollisuuden elää.
Elastisen uusi biisi kuvaa Toksun tiimin fiiliksiä just nyt aivan tolkuttoman hyvin, näissä fiiliksissä jatketaan (sorppa, parempia lyriikoita ei ollut vielä helposti saatavilla, mutta tästä ainakin vähän näkee, mikä on biisin ajatus):
Mul ei ollu mitää muut ku mahdollisuus
ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa.
Koval duunilla se????? onnistuu.
Kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan.
Hanskat ei tipahda, periks ei anneta.
Ne sanoo et pysty, et voi, ei kannata.
Mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt.
Ne saa luun kurkkuun saa ku tulosta taas teen.
Jatkan, jaksan vaikka väkisin.
Jos se ois helppoo, kaikki tekis nii.
Mus on voima, jota ei voi vaimentaa.
Pusken täysii aina vaa.
Mun ei täydy vaan mä saan.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan.
Murehtiminen ei takas eilistä tuo.
Ja huominenki tulee vaan jos selvitään tänään.
Mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua.
Se haastaa ja aina pyrkii mun pään kääntämään.
Hakenu näkemystä --------
---------- slummeihin Keniaan.
Kaiken sen jälkeen oon vaan positiivisempi.
Asenne ratkasee, oon nähny omin silmin senki.
Aitoo iloo, vaikkei ympäril oo muut ku pahaa.
Ja toiset taas nii köyhii ettei niil oo muut ku rahaa.
Alotan ittestäni, korjaan mun mielen.
Nostan mun katseen ja suupielet.
Katse eteen ja suupielet ylöpäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan.
Katse eteen ja suupielet ylöpäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan.
tiistai 6. tammikuuta 2015
Ruunausmasennus
Olen jo pitkälti ennen joulua varannut Pondelle ajan ruunaukseen. Aika on huomenna ja mä olen ollut viikon ihan äärimmäisen masentunut asian tiimoilta. Ponde on kuitenkin jo 6 ja selvinnyt hienosti tähän asti orina, vuosi vuodelta sen elämä hormonien kanssa on tasoittunut ja sen kanssa on aina ollut äärimmäisen helppoa.
Tämän kauden kisoissa alkukaudella se vielä vähän huusi ja häselsi, mutta loppukaudesta oli jo varsin tasainen menijä eikä ulkopuolinen olisi välttämättä tiedostanut sen edes olevan ori. Estepuolellakin se oli äärimmäisen toimiva, vaikka pilotti oli poni-ikäinen. Viimeisimmät valmennusreissut ovat olleet äärimmäisen helppoja ja ponia pystyy helposti kuljettamaan myös kaverin kanssa. Sitä pystyy käsittelemään jopa vieraassa paikassa lähes kuka tahansa ja se toimii kuin ajatus. Tänä kesänä ainoan stressin sille loi naapurin tammat, jotka tulivat laiduntamaan ihan sen viereen. Silloinkaan poni ei osoittanut merkkejä tuhmuudesta vaan laidunsi kiltisti omalla lohkollaan tammoja tuijotellen ja vahtien
Mulla ei siis ole itselläni mitään tarvetta ruunata ponia ja siihen mun masennukseni varmasti perustuukin. Mun käytössäni se voisi olla ori ja olla se sama Ponde, mikä aina tähänkin asti. Nyt vaan kun olen antanut sen poniratsastajalle käyttöön, on vastuu sen oriudesta suurempi. Kun en pysty itse hallitsemaan tilanteita, missä poni on, mutta kannan silti vastuun niistä orinomistajana, ei ole järkeä ottaa riskejä. Estekilpailuissa ihmiset ovat helposti jännittyneitä ja omissa ajatuksissaan eivätkä pysty kuuntelemaan muita tai ymmärtämään heille annettuja neuvoja pysyä hieman etäämmällä. Ihmiset siellä eivät välttämättä ota toisiaan huomioon tai käyttäydy siten, mikä olisi turvallisuuden rajoissa järkevää. Ja tämä tarkoittaa nimenomaan seura- ja aluetasoa, jolta tie on nuoren ponin ja poniratsastajan kanssa aloiteltava. Tämän huomasin itse käydessäni estekisoja jonkun kerran kesällä seuraamassa.
Lisäksi valmentajat ovat aina sitä mieltä, että poni täytyy ruunata. Ymmärrän senkin pointin, mutta jos sitä perustellaan esimerkiksi keskittymisen herpaantumisella välillä, pitäisi myös huomioida, että poni on nuori ja sekin voi vaikuttaa sen mielenliikkeisiin yhtä lailla kuin se, että se on ori. Kanssavalmentautujista puhumattakaan... Saan vastata katsomossa kysymyksiin, että "mitä jos tuo tamman ratsastaja olisikin nyt pudonnut ja tamma olisi ollut sen seurauksena vapaana". Niiiiiin, mitä jos lehmät lentäisi? Kyseisessäkin valmennuksessa kentällä oli noin 5 erittäin kokenutta harrastajaa valmentajan lisäksi, joista joku olisi ehkä tarpeen vaatiessa voinut vielä napata orista kiinni, jos tilanne olisi näyttänyt siltä, että se olisi asiasta vauhkoontunut. Ja onhan niitä tilanteita aina ajoittain, että vaikka kisaverkassa on hevonen vapaana ja olenhan itsekin valmennuksessa pudonnut niin, että ori oli hetken vapaana, mutta eipä se ensimmäisenä ole muiden hevosten suuntaan suoriutunut.
Olen kuitenkin ponini luvannut ruunata suuren yleisön paineesta, jotta se keskittyisi ensi kaudella olennaiseen eli esteiden ylittämiseen eikä mihinkään turhaan. Jos tämä olisikin täysin oma päätökseni, tai siis lähtöisin ainoastaan omasta tahdostani, en varmasti olisi näin masentunut asian tiimoilta, mutta tuntuu, että teen näin vaan koska muut haluavat minun tekevän näin.
Toisaalta, onneksi uskon kuitenkin ruunaamisen olevan positiivinen asia hevosen hyvinvoinnin kannalta. Ei enää stressaamista ja sitä myöden laihtumista kesällä, eikä enää yksin tarhailua.
Tällä hetkellä Ponde on tosin orinakin ihan superhienossa kunnossa, kohtuullisen pulska ja lihaksikas ja toivon, ettei tämä muutu ruunaamisen tiimoilta. Toivon myös, ettei sen identiteetti kärsi, sillä näin myöhään ruunatessa on siihenkin riskinsä ja silloin jos koska, tuntisin toimivani hevoseni hyvinvoinnin vastaisesti. Toivon vain, että sen keskittyminen tehtäviin parantuu ja suorituskyky nousee, mutta sen ihana luonne säilyy samanlaisena. Ja toivon ennen kaikkea itsekkäästi, että saan rauhan kaikilta orikammoksujilta ja orivieroksujilta, jotka ovat minut tähän tekoon ja näihin ajatuksiin ajaneet.
Näihin kuviin ja tunnelmiin. Lähden nyt ratsastamaan viimeisen kerran ihanalla orillani ja toivon, että kaikki sujuu hyvin sen ruunauksessa huomenna ja että se on yhtä ihana edelleen ruunana. Onhan nuo kaksi muutakin läsiäni ihania ruunia kuitenkin!
Tämän kauden kisoissa alkukaudella se vielä vähän huusi ja häselsi, mutta loppukaudesta oli jo varsin tasainen menijä eikä ulkopuolinen olisi välttämättä tiedostanut sen edes olevan ori. Estepuolellakin se oli äärimmäisen toimiva, vaikka pilotti oli poni-ikäinen. Viimeisimmät valmennusreissut ovat olleet äärimmäisen helppoja ja ponia pystyy helposti kuljettamaan myös kaverin kanssa. Sitä pystyy käsittelemään jopa vieraassa paikassa lähes kuka tahansa ja se toimii kuin ajatus. Tänä kesänä ainoan stressin sille loi naapurin tammat, jotka tulivat laiduntamaan ihan sen viereen. Silloinkaan poni ei osoittanut merkkejä tuhmuudesta vaan laidunsi kiltisti omalla lohkollaan tammoja tuijotellen ja vahtien
Mulla ei siis ole itselläni mitään tarvetta ruunata ponia ja siihen mun masennukseni varmasti perustuukin. Mun käytössäni se voisi olla ori ja olla se sama Ponde, mikä aina tähänkin asti. Nyt vaan kun olen antanut sen poniratsastajalle käyttöön, on vastuu sen oriudesta suurempi. Kun en pysty itse hallitsemaan tilanteita, missä poni on, mutta kannan silti vastuun niistä orinomistajana, ei ole järkeä ottaa riskejä. Estekilpailuissa ihmiset ovat helposti jännittyneitä ja omissa ajatuksissaan eivätkä pysty kuuntelemaan muita tai ymmärtämään heille annettuja neuvoja pysyä hieman etäämmällä. Ihmiset siellä eivät välttämättä ota toisiaan huomioon tai käyttäydy siten, mikä olisi turvallisuuden rajoissa järkevää. Ja tämä tarkoittaa nimenomaan seura- ja aluetasoa, jolta tie on nuoren ponin ja poniratsastajan kanssa aloiteltava. Tämän huomasin itse käydessäni estekisoja jonkun kerran kesällä seuraamassa.
Lisäksi valmentajat ovat aina sitä mieltä, että poni täytyy ruunata. Ymmärrän senkin pointin, mutta jos sitä perustellaan esimerkiksi keskittymisen herpaantumisella välillä, pitäisi myös huomioida, että poni on nuori ja sekin voi vaikuttaa sen mielenliikkeisiin yhtä lailla kuin se, että se on ori. Kanssavalmentautujista puhumattakaan... Saan vastata katsomossa kysymyksiin, että "mitä jos tuo tamman ratsastaja olisikin nyt pudonnut ja tamma olisi ollut sen seurauksena vapaana". Niiiiiin, mitä jos lehmät lentäisi? Kyseisessäkin valmennuksessa kentällä oli noin 5 erittäin kokenutta harrastajaa valmentajan lisäksi, joista joku olisi ehkä tarpeen vaatiessa voinut vielä napata orista kiinni, jos tilanne olisi näyttänyt siltä, että se olisi asiasta vauhkoontunut. Ja onhan niitä tilanteita aina ajoittain, että vaikka kisaverkassa on hevonen vapaana ja olenhan itsekin valmennuksessa pudonnut niin, että ori oli hetken vapaana, mutta eipä se ensimmäisenä ole muiden hevosten suuntaan suoriutunut.
Olen kuitenkin ponini luvannut ruunata suuren yleisön paineesta, jotta se keskittyisi ensi kaudella olennaiseen eli esteiden ylittämiseen eikä mihinkään turhaan. Jos tämä olisikin täysin oma päätökseni, tai siis lähtöisin ainoastaan omasta tahdostani, en varmasti olisi näin masentunut asian tiimoilta, mutta tuntuu, että teen näin vaan koska muut haluavat minun tekevän näin.
Toisaalta, onneksi uskon kuitenkin ruunaamisen olevan positiivinen asia hevosen hyvinvoinnin kannalta. Ei enää stressaamista ja sitä myöden laihtumista kesällä, eikä enää yksin tarhailua.
Tällä hetkellä Ponde on tosin orinakin ihan superhienossa kunnossa, kohtuullisen pulska ja lihaksikas ja toivon, ettei tämä muutu ruunaamisen tiimoilta. Toivon myös, ettei sen identiteetti kärsi, sillä näin myöhään ruunatessa on siihenkin riskinsä ja silloin jos koska, tuntisin toimivani hevoseni hyvinvoinnin vastaisesti. Toivon vain, että sen keskittyminen tehtäviin parantuu ja suorituskyky nousee, mutta sen ihana luonne säilyy samanlaisena. Ja toivon ennen kaikkea itsekkäästi, että saan rauhan kaikilta orikammoksujilta ja orivieroksujilta, jotka ovat minut tähän tekoon ja näihin ajatuksiin ajaneet.
Näihin kuviin ja tunnelmiin. Lähden nyt ratsastamaan viimeisen kerran ihanalla orillani ja toivon, että kaikki sujuu hyvin sen ruunauksessa huomenna ja että se on yhtä ihana edelleen ruunana. Onhan nuo kaksi muutakin läsiäni ihania ruunia kuitenkin!
maanantai 5. tammikuuta 2015
Kamsu is bäk!
S.W. Musta Tamma palasi perjantaina työstettäväkseni ja on nyt muutaman päivän saanut kotiutua. On tehty vähän töitä maasta käsin ja tsekkailtu paikkoja. Huomenna ajattelin kavuta ensimmäisen kerran ponin kyytiin. On se vaan niin siävä! <3 p="">
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)