lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pääsiäinen

Aletaan olla jo hyvällä mallilla menossa kohti kesää, pääsiäistä vietetään ja vappukin on jo viikon päästä. Ei aikaakaan kun on jo ihan oikeesti kesä ja pääsee nauttimaan kaikista kesän mukanaan tuomista iloista. :)

Tällä viikolla on nyt sitten harjoiteltu ahkerasti Suvi-Hermiinan ja Sami-poninkin kanssa kilpauraa ajatellen. Maanantaina päätin ratsastaa Suvin kanssa laukka-käynti-laukka-siirtymisiä suorilla ja se teki kyllä hyvää. Pienetkin virheet ja vääränlaiset avut kyllä joutuu huomaamaan, kun ei ratsu ihan siirrykään tai pysykään suorana niin kuin olisi toivonut. Näitä tehtiin siis melkein kyllästymiseen asti, jotta niihin saataisi toivottua rutiinia. Lisäksi samassa harjoituksessa ratsastettiin huolella läpi kulmien laukassa, sillä kulmien ratsastus on ollut talven ajan lähes mahdotonta pohjien liukkauden johdosta. Nyt niiden ratsastaminen on kuitenkin saatava kuntoon, jotta kulmista tulee helppoja ja sujuvia radalla.

Torstaina ohjelmassa oli rataharjoituksia, sillä harjoittelimme maanantain Dressage Centerin kisoja varten jo kenttä kuutosta ja kävimme läpi seuraavien aluekisojen He A:10-rataa, jotta sekin alkaisi iskostumaan pikkuhiljaa mukavasti mieleen. Rataharjoituksissa huomaa helposti vaikeat kohdat sekä niin hevosen kuin omatkin heikkoutensa. Pääasiassa ratojen suorittaminen kotosalla sujui kuitenkin aika mukavasti, taidettiinpa väläytellä parhaat lisäyksetkin tähän mennessä johonkin väliin, kun alan vihdoin pikkuhiljaa ymmärtää, kuinka niissä saakaan eniten irti Suvista. Saa nähdä kuinka sitten kisoissa onnistuu.

Maanantaina siis kenttä kuutonen Vihti Dressage Centerin seurakisoissa Suvin kanssa. Siinä on meille juuri mukavasti mietittävää, mutta se on helppo ja selkeä ohjelma tähän väliin, kun on pitänyt välissä jo opetella vaikka minkälaisia koukeroisia ohjelmia. Kyseisen ohjelman mukavuus tulee olemaan pitkät lisäykset, jos vaan ollaan virkeitä ja pystyn itse istumaan kyydissä riittävän hyvin, raviväistöt, jotka ovat Suvin ehdoton bravuuri sekä laukassa kolmikaarinen kiemuraura pitäisi myöskin olla meille edukas liike. Pitää vaan päästä huolella vielä käymään rata läpi sunnuntain reeneissä ja sen jälkeen suorittaa kunnolliset mielikuvatharjoittelut. Eiköhän siihen ole sunnuntain ja maanantain välisenä yönä töissä aikaa. Voin toki olla hieman väsynyt kisoissa kun ei ole juurikaan unta takana, mutta täytyy toivoa, että radan verran jaksaa tsemppailla!

Sami-ponin kanssa harjoiteltiin myös kaksi kertaa viikon aikana. Alkuviikosta tehtiin ihan kunnollinen laukkatreeni, mentiin suoria pätkiä hidasta laukkaa ja myös taivuteltiin ja letkisteltiin ponia. Homma sujui ja ryhti alkaa löytymään. Kotiharjoittelussa kaikki on hyvin, toki kuntoa täytyy vielä kohottaa, kun eihän ponilla ole vielä edes niin kovin paljoa ratsasteltu! :) Eilen otettiin vetristävä ja letkistävä vähän lyhyempi treeni ja kummallakin kerralla ratsastettiin läpi KN Special. Rata tuntui kaikin puolin helpolta ja siltä, että siitä voi ihan tullakin jotakin. Tänään sitten aamulla Poni kyytiin ja Tuomarinkylään seurakisoihin. Verryteltiin ensin kentällä, jossa Sami oli jännittynyt ja ihmetteli kovasti, kuinka paljon hevosia olikaan ympärillä. Kentällä vähän ravia ja laukkaa ja sitten maneesiin pyörimään. Maneesin verkassa Sami tuntui todella hyvältä ja jopa rennoltakin, mutta kun se joutui pois verkka-alueelta, yksin radalle, se jännittyi kovasti ja ihmetteli ovia ja tuomareitakin. Hetken jo luulin, ettei hommasta tule yhtikäs mitään, mutta onneksi poni keräsi itsensä ja kuunteli sen verran apuja, että kaikki tehtävät saatiin suoritettua kunnialla! Harmittava jännittyneisyys vaan näkyi tällä kertaa niin, että Sami pyrki edestä liian matalaksi ja rullalle eikä sitä tuollaisessa tilaisuudessa ole kovinkaan helppoa korjata. Mutta kokemusta rikkaampana taas jatketaan ja tietää, mihin edelleen pitää keskittyä entistäkin enemmän koko ajan elikkäs siihen ryhtiin ja lähes avoimeen muotoon. Kotona se on kyllä viime aikoina löytynytkin enemmän kuin hyvin... :)

Kummatkin kilpurit jatkavat nyt sitten mitä suurimmalla todennäköisyydellä kilpailu-urakkaansa Vesilahdella 7.5. aluekisoissa. Sami starttailee helppoa beetä ja Suvi beetä sekä aata. Jospa mä taas olisin ymmärtänyt jotain enemmän ratsastuksesta ennen niitä kilpailuita ja pääsisin taas tekemään prosenttiennätyksiä kummallakin ratsullani! Aina täytyy olla itsellä tavoitteena ylittää itsensä!

Omat ponit ovat nyt olleet aika kevyellä työmäärällä. Murde on tällä viikolla viihdyttänyt kasvattajaansa kuljettamalla Katjaa ensin ympäri kenttää ja sittemmin ympäri lähimaastojakin. :) Murde ottaa nyt relasti ja saa fiilistellä uutta elämäänsä. Ollaan me pari kertaa tehty ihan oikeita töitäkin, mutta pikkuhiljaa. Rankan talven jälkeen mennään hiljalleen kohti kesää ja katsotaan, jos jossain vaiheessa ehkä päästäisi vihdoin ja viimein kilparadoillekin debytoimaan. Mutta kaikki jäänee nähtäväksi. Zorro on vähitellen opiskellut asioita tulevaa valjakkoponin uraansa varten. Se on nyt ohjasajettu ainakin neljä kertaa. Viimeksi sai mennä jo kentällä puolitoista kierrosta ilman taluttajaakin, ihan vain takaa-ajettuna. On se vaan fiksu poika. Samin omistava Leena on sitä asiantuntevasti vienyt asiassa eteenpäin ja kyllä me kovasti uskomme, että ennemmin tai myöhemmin saadaan sille kärrytkin perään. :) Nyt kun vaan saisin sopivan määrän ihmisiä paikalle oikeeseen aikaan niin pitäisi myös irtohypyttää Zorroa ja katsoa, että näyttääkö vanhempien estegeenit periytyneen poikaan vaiko eikö... Kenttäkin on nyt erinomaisessa kunnossa ja siinä olisi hyvä ponia hypytellä!

Pin Rock's Esmeraldasta on käyty paljon neuvotteluja ja aika ostotarkastukseenkin on varattu eli saapa nähdä onko nyt se aika, että pitää tuosta ihanasa ponista luopua ja antaa sen jatkaa elämäänsä eteenpäin muiden ihmisten hoivissa. Sen kanssa puuhastelemista tulee kyllä ikävä, sillä niin monia hyviä hetkiä sen kanssa on vietetty. Ja niin monia suuria onnistumisia koettu!

Nyt siis Dressage Centerin kautta nokka kohti Vesilahtea ja toivottavasti rusetiton aikakausi loppuu yhtä nopeasti kuin se alkoikin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti