torstai 11. elokuuta 2011

Lomaa odotellessa!

Murde on pysynyt mukavasti reenissä lähiviikkoina ja kehittynytkin ihan mukavasti. Se alkaa olla jo kohtuullisen tasainen ratsastaa eikä päivät ole enää niin kovin erilaisia. Itseäni oli mietityttänyt, kun se ei ollut ihan asettunut vasemmalle eikä sitten taas kääntynyt niin vaivattomasti oikealle kuin pitäisi, kuten varmasti olen jossain vaiheessa maininnut. Olin niistä vaivoista johtuen pyytänyt Murdelle fysion ja tänään oli vihdoin se päivä kun fysio saapui Murdea ihmettelemään. Sen takareidestä löytyikin revähdys ja siitä aiheutunut kramppi, mikä on hyvin voinut aiheuttaa ongelmat. Lisäksi niskassa oli edelleen hieman sanomista, kuten joskus aiemminkin. Takareiden kramppi saatiin mukavasti hoitoon, mutta niskan jumiutumisesta saa olla hieman huolissaan, kun se on ongelmana jo toistamiseen. Tosin lieventävänä asian haarana on se, että moni asia on muuttunut näiden kertojen välillä ja paljon on tapahtunutkin. Tilannetta pitää kuitenkin seurata ja on hyvä tiedostaa, että se saattaa olla ongelma jatkossakin, jossei siihen löydy ratkaisua esimerkiksi työskentelystä. Mutta työskentelyä jatketaan siis samaan malliin ja jumppaillaan pokua vetreämmäksi. Etuosan venytykset täytyy pitää myös ohjelmassa jatkossakin. Fysio totesi myös, että Murde kehityksestään huolimatta näyttää edelleen noin 3-vuotiaalta varsalta ja tarvitsee vielä paljon aikaa ollaakseen lopullisissa mitoissaan. Arviolta hevonen alkaa olemaan todennäköisesti aikuisen hevosen näköinen 7-vuotiaana. Sitä nyt sitten odotellessa. Mutta kyllähän siitä näkeekin, että esimerkiksi kaula on vielä ihan ruikula ja muutoinkin saa vielä täyttyä paljon. Murde sai kuitenkin kehuja takaosan lihaksiston kehityksestä, joka näytti hyvältä. Nyt sitten siis tunnustelemaan, että miltä Murde mahtaa tuntua hoidon jälkeen. Ikävä kyllä on juuri tää loppuviikko, kun en ehdi sen kyytiin varmaan alkuunkaan kun on poninäyttely ja Porvoon kansallisetkin ohjelmassa! Mutta ensi viikolla alkaa loma ja pääsen nauttimaan paljosta laatuajasta Murden kanssa...

Zorro on tehnyt tällä viikolla näyttelyharjoituksia Leenan kanssa ja sieltä on jopa irronnut pätkittäin aika todella hienoa ravia. Enpä olisi uskonut, että siitä niin hyvää ravia irtoaakaan. :) Poni on myöskin hienossa kunnossa muutoin, karva kiiltää ja kehitysvaihekaan ei ole niin karu kuin ikäisellään voisi olla. Sitä on puunattu ja puleerattu ja se on myöskin yhtä lailla piehtaroinut mudassa ja liejussa ja yrittänyt saada itsensä mahdollisimman likaiseksi.. Mutta eipä siinä, kyllä siitä vielä puhdas saadaan näyttelyä varten. Letittääkin pitäisi ja ties vaikka mitä muuta... Alkaa jo melkein jännittämään, että miten mahtaa koko näyttelypäivä sujua. Onneksi on ihana tiimi menossa mukana!

Ja sunnuntaina tiimi sitten suuntaa Samin kanssa Porvooseen. Samin kanssa on harjoiteltu vastalaukkaa ja vähän muitakin juttuja viime aikoina, jotta Porvoon 5-vuotiaiden luokan asiat tuntuvat mahdollisimman helpoilta ja mukavilta Samin mielestä. Vastalaukka alkaa pikkuhiljaa olla erittäin hyvin hallussa ja sitä voi jo mieluusti mennä esittämäänkään. Sunnuntain ohjelma on Samin ensimmäinen Helppo A-tasoinen rata. Uskoisin sen kuitenkin olevan mukavasti tehtävien tasalla, jos vaan jännitys ei vie siitä voittoa tällä kertaaa. Porvoon jälkeen aletaan varmaan pikkuhiljaa kokoamaan kankiakin Samin päähän ja lähdetään miettimään isompaa askelta kohti helppo A-ratoja. Onneksi Sami on niin lahjakas, ettei sillä pitäisi olla vielä sen tason kanssa ainakaan mitään ongelmaa. Talvella sitten harjoitellaan Nipsun silmien alla ja paikallisissa koulukarkeloissa, jotta ensi vuonna päästään toden teolla haastamaan 6-vuotiaat puoliveriset! ;) Ja onhan tämän kauden päätavoite eli Laatuponikilpailukin vielä edessäpäin!

Viime aikoina olen käynyt opettamassa Tuomarinkylässä erästä ahkeraa ja kunnianhimoista aloittelevaa kouluratsastuksen harrastajaa, jolla on varsin mukava hevonen. Olen myös päässyt tällä ratsulla ratsastamaan ja verestelemään taitojani. Ratsu on vahvasti vaativan tason hevonen, jolla on menestyksekkäästi kilpailtu Tanskassa VaB-tasolla. Se on erittäin miellyttävä ratsu ja on tehnyt allekirjoittaneelle erittäin hyvää päästä välillä tällaisen ratsun selkään. Olen fiilistellyt sen kanssa niin kuvioita ja temppujakin kuin ihan perusratsastustakin. Kun pääasiassa ratsastaa nuoria ja projekteja, tekee välillä hyvää saada muistutus siitä, mihin niiden nuorten ja projektien kanssa oikein pyritään ja tämä hevonen on minulle erittäin hyvä muistutus siitä! On kyllä ollut nautinnollista ratsastaa kyseisellä ratsulla. Muuta ei voi sanoa

Muutoin ratsasteluni ovatkin nyt sitten keskittyneet maastoiluun ja hevosten kuntouttamiseen! Mutta pikkuhiljaa kootaan takaisin kasaan aiemmin erinäisistä syistä vaurioituneita ratsuja... Kyllä ne kaikki vielä kuntoon tulee, tutusti voi vaan todeta, että ehkä sitten ensi kaudella..!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti