maanantai 4. kesäkuuta 2012

Pietin valmennus, osa 2

Tänään sitten jatkamaan töitä Dressage Centeriin Murden kanssa.

Verryttelyssä Murde oli taas ihan ok, mentiin käyntiä ja laukkaa ja yritin vähän vastalaukkakaarteita, jotka eivät kyllä onnistuneet ihan toivotusti. :) Ja pari peruutustakin kokeilin pitkästä aikaa, ne tuntuisivat olevan nyt Murdella ihan hyvässä muistissa.

Sitten hommiin. Aloitettiin työt isossa ravissa ja tehtiin lisäyksiä ja Murde tuntui välillä todella hyvältä ja Pietin mielestäkin ravasi paremmin kuin edellisenä päivänä. Isossa ravissa suorat meni ok, mutta kaarteissa huomasi, että Murde on todella voimaton eikä jaksanut kantaa juuri yhtään läpi kaarteiden. Tätä olisi harjoiteltava paljon siis, isoa ravia ja kääntelyä sen sijaan että menee pientä tuuherrusta isolla uralla.


Sitten laukassa samalla lailla kunnolla eteen ja hevonen reagoimaan paremmin apuihin. Keskilaukkaa ympyrällä ja pitkillä sivuilla ja välillä saatiinkin ihan hyvää filistä, välillä taas tuntui siltä, että allani ei tapahtunut yhtikäs mitään vaikka mitä olisin tehnyt. Laukka kuitenkin pääasiassa on huomattavasti parempaa kuin ravi... Muutama vaihto tehtiin taas kumpaankin suuntaan. Vasemmasta oikeean laukkaan ei ollut mitään ongelmaa, mutta oikeasta vasempaan en meinannut millään saada takajalkoja riittävän nopeaksi ja hevosta riittävän reaktiiviseksi. Lopuksi kuitenkin tuli yksi puhdas, vaikkakin hieman korkeampi vaihto. Tämä harmitti kyllä suunnattomasti, sillä yleensä olen saanut Pietin tunnilla helposti puhtaat vaihdot kumpaankin suuntaan, mutta nyt oli harvinaisen hakusessa.



Sitten pohkeenväistöjä kevyessä ravissa ja mielellään isossa ravissa, jälleen niin, ettei Murde saanut hidastaa vaan piti säilyttää ravi eteenpäin koko ajan. Oikealle väistöt tuntuivat jälleen helpoilta, mutta vasemmalle Murde lähti hyvin epätyypillesti hieman lapa edellä punkemaan. Nooh, ei auttanut kuin aina suoristaa välissä ja pyytää sitä odottamaan ja ratsastaa vasta sitten väistö taas eteenpäin suoremmalla hevosella. Nämä väistöt ovat kyllä sellainen murheen kryyni, mutta onneksi lauantaina sentään koin suunnatonta onnistumisen fiilistä niissä, kun ne sujuivat oikeasti hyvin ensimmäistä kertaa Murden elämässä...

Väistöjen jälkeen palattiin perusratsastuksen pariin. Tehtiin siirtymisiä, siirtymisiä ja vielä lisää siirtymisiä. Hevosen tulee olla nopea avuille ja pysyä pyöreenä. Miten näin perusasia voikin olla niin kovin vaikeaa? Ja miten voi olla mahdollista, että on niin äärimmäisen vaikeaa istua yhden pienen hevosen harjoitusravissa?!?!!? Murde alkoi tässä vaiheessa olla jo hieman väsynyt ja minä mahdollisesti myös, joten mikään ei oikein enää sujunut. Hyvä kuitenkin, että tehtiin näitä, sillä nämä ovat juuri niitä, mitä mun pitäisi ehdottomasti tehdä kotona ja nyt sain vielä hyvää fiilistä siihen, miltä niiden pitäisi tuntua.


Murdella alkaa nyt treenit ilman kannuksia, sillä mun pitää oikeesti saada se oppimaan, että jalkaan tulee reagoida HETI eikä puolen kierroksen jälkeen. Lisäksi pitäisi opetella myös ratsastamaan ilman raippaa, niin että oikeasti se jalka on se, jota kuunnellaan eikä mikään muu.... Tämä helpottaisi niin kovin montaa asiaa, mutta kun se vaan ei tämän hevosen kanssa ole niin helppoa kuin monen muun hevosen kanssa. Mutta kaikki otetaan työn alle ja harjoitellaan pikkuhiljaa nyt kun ei ole mitään akuutteja vaivoja ja Murden käytöskin on ollut todella hyvää viime aikoina.


Siirtymisten jälkeen tunti oli pulkassa ja sekä minä että hevonen hiestä märkiä. Lisää tätä ja pian! Piet tulee seuraavan kerran vasta elokuussa ja ennen sitä pitäisi ehdottomasti päästä treenaamaan paljon ja vielä enemmän. Täytyy toivoa, että keksisin jonkun ratkaisun pikaisesti tähän valmentautumisongelmaani ja pääsisimme Purden kanssa edistymään jatkuvalla syötöllä. Nyt se alkaa kuitenkin pääasiassa olla niin kiva, että sillä on mukava ratsastaa eikä tarvitse olla varuillaan joka hetki, että minne se mahtaa poistua paikalta. :)

Videoita viikonlopun valmennuksista katsoneena täytyy sanoa, että nyt sunnuntaina Murde liikkui aluksi todella hyvin ja paljon paremmin kuin lauantaina, mutta tekninen suorittaminen oli taas lauantaina huomattavasti parempaa. Viikonlopun jäljiltä on nyt kuitenkin taas kohtuullisen lohdullinen olo, että ei se Murde ehkä ihan niin huono ja kamala olekaan. :)

Kuvien copyright Pekka Pietikäinen

1 kommentti: