Lowpoints!

Eilen oli vuorossa ensin huippuhetkien muistelua ja nyt voisi käydä läpi niitä ei niin hyviä hetkiä ja mitä niistä on ottanut opikseen. On hyvä miettiä, mitkä virheet on jo tehtynä, jottei niitä pääse tekemään uudellen ihan pian.

Keväällä oli tulospuolen lowpoint eli Murden kanssa Järvenpään harjoituskilpailuista 37%. En tekisi juurikaan mitään toisin, vaikka tulos olikin katastrofaalisin ratsastushistoriassani. Allani oli kuitenkin todella jännittynyt hevonen, joka vain pyrki poistumaan paikalta keinolla millä hyvänsä eli siihen nähden oli edes ihan positiivista, että päästiin rata loppuun asti ilman, että erkaannuttiin toisistamme.  Nämä olivat kuitenkin meidän "kotimaneesilla" ja seurakisat, joten sinänsä mitään hävittävää ei juurikaan ollut. Tämän jälkeen oli jälleen kerran todettava, että tämän hevosen kanssa on pitkä matka kuljettavana ennen kuin siitä saa rennon ja luottavaisen vieraissa paikoissa etenkin sisätiloissa... Näitä tilanteita sen kanssa pitäisi ehdottomasti päästä harjoittelemaan ja paljon.

Uusin hyvin samanlaisen tilanteen Akun kanssa vappuna kun suuntasimme suurin odotuksin Riihimäelle aluekisoihin. Kuinka ollakaan silloin oli Akun vuoro olla kauhusta kankeana eikä se halunnut alkuunkaan mennä tuomaripäätyyn koko radan aikana ja kuinka ollakaan kyseessä oli juuri sellainen rata, jossa kaikki tehtävät piti tehdä nimenomaan siellä tuomaripäädyssä. Tämän jälkeen myös Akun kanssa lähinnä ryhdyttiin vaan hakemaan rutiinia kisatilanteista ja siitä, että tuomaripäädyt on mukavia paikkoja ja valkoisten aitojen sisäpuolella esiinnytään! Loppukaudesta pystyttiinkin jo suoriutumaan radasta jopa Ypäjä-hallissa eli harjoitus teki tehtävänsä!!

Syksyllä Kyvyt Esiin-finaali ja siihen valmistautuminen oli myöskin todellinen lowpoint. Moninaisista syistä johtuen Moniponi ei ollut oikein oma itsensä syksyllä. Johtuiko se sitten hormoneista, muutosta, kaviossa mahdollisesti jyllänneestä paiseesta vai mistä, jää ikuisesti mysteeriksi. Kevään tähtihyppääjä oli kuin varjo itsestään eikä halunnut oikein hypätä eikä esiintyä. Tästä tilanteesta on hieman vaikea oppia sen enempää, kun ei oikein tiedä, mistä oli kysymyskään, mutta sen tiedän, että jos viimeistelyt ei suju, on turha lähteä sitä sujumattomuutta maailmalle esittämäänkään. Ajatuksena finaaliin osallistumisessa minulla oli, että onhan se joka tapauksessa hyvä kokemus ja hyvä nähdä, miten poni reagoi moisessa tilanteessa kaiken maailman ulkoisiin ärsykkeisiin. Nooh, sehän nähtiin, että poni oli yhtä viisas kuin aina aiemminkin, mutta muutoin se jätti kyllä vain ison kysymysmerkin pään päälle. Sen jälkeen ponia on syynätty vähän kaikin mahdollisin tavoin ja tutkailtu, että onko siinä jotain löydettävää vikaa, mutta onneksi mitään ei ole löytynyt lukuun ottamatta kengityksen yhteydessä havaittua vanhaa paisetta.

Samin kanssa kauteen mahtui kaksi huonoa kisaa. Toinen oli Tampereen 6-vuotiscupin osakilpailu, joka nyttei mikään varsinainen katastrofi ollut, muttei siitä kyllä kovin hyvää fiilistäkään jäänyt. Toisena joulukuun Tähtikisat Ypäjällä, joissa meidän tekemisestämme paistoi rutiinin puute noin kahden kilometrin päähän. Tampereen kisoissa olin itse erittäin huonossa hapessa. Normiväsymyksen lisäksi oli joku vatsahässäkkä päällä ja siten todella heikko olo. Onneksi hovikuljettajani kuljetti minut paikalle ja sain nukkua matkan autossa. Poni oli myöskin jotenkin vaisu. Verryttelyssä se tuntui vielä ihan hyvältä, mutta radalla siitä tuli oikea tahmakavio ja se painui raskaaksi edestä. Nämä olivat olleet alkuaikojen ongelmia, joista ei ollut ollut havaintoakaan hetkeen ja siksi oli masentavaa, että ne palasivat kohtuullisen vahvasti tällä reissulla. Palattuamme autolle, oli ponilla valtaisa pissihätä, joten liekö se sitten vienyt parhaan terän suorituksesta. Prosentteja ropisi kuitenkin yli 60 ja sijoitus oli muistaakseni kahdeksas yli 20 nuoren joukossa, että ei se nyt niin huono suoritus ollut, mutta fiilis ei kuitenkaan ollut se, mitä oli toiveissa. Ypäjän tähtikisoissa näkyi muutaman kuukauden kilpailu- ja matkustelutauko. Oltiin toki oltu meidän normitreenimaneesissa harjoittelemassa kerran seurakisoissa, mutta se ei riittänyt tuomaan kisavirettä takaisin kuukausien tauon jäljiltä. Sami pelkäsi Ypäjän maneesin kukkapuskia ja tuli siten vahvaksi ja "sulkeutuneeksi". Muistelin myöhemmin, että samanlainen fiilis mulla on edellisen kerran ollut sen kyydissä Hämeenlinnan kansallisissa 5-vuotiskauden keväällä! Silloin se oli saman tuntuinen, ettei tiennyt, että nostaako edes laukkaa pyydettäessä. Tästä nyt ei voi ketään syyttää ja kokemus oli otettava jatkoa varten, mutta hyvä tietää, että tällaiseenkin pitää ponin kanssa varautua. Sami kun yleensä ei mitään katsele eikä kyttäile vaan mennä puksuttelee vaan eteenpäin, minne sen pyydetään menevän!

Tokajin kanssa oli lowpoint Halikon aluekisoissa. Siellä se tuntui verryttelyssä todella hyvältä ja mulla oli hyvä fiilis jo jonkun aikaa ennen rataa ja päätin sitten antaa Tokajin kävellä pitkin ohjin. Kun hieman ennen meidän vuoroamme otin ohjat käteen, Tokaj vaan aukoi suutaan ja oli sitä mieltä, että ei todellakaan ole enää tekemässä yhtään mitään. :) Siinä oli sitten kiva lähteä radalle kun ratsu ei ole millään lailla avuilla ja mikään apu ei oikein mene läpi. Ohjelmana oli vielä mun mielestä kohtuuhaastava Va B:1, jota en ollut koskaan aikaisemmin edes ratsastanut kisoissa. Noooh, tästäkin kuitenkin selvittiin hengissä, vaikka nolotti niin, että teki mieli vaipua johonkin maan alle. Opinpahan ainakin, etten enää koskaan anna Toksun kävellä pitkin ohjin verryttelyn aikana vaan säilytän sen koko ajan tuntumalla ja hommissa, jottei sille tule harhakuvitelmia, että työt olisi siltä kerralta jo ohitse! :) Tokaj on sellainen todellinen oppimestari, joka ei kyllä mitään anna ilmaiseksi, vaikka kuinka joskus toivoisi!

 
Siinä ne ehkä räikeimmät heikot kohdat tälle kaudelle. Ehdottoman tärkeitä hetkiä oppimisen kannalta, mutta muutoin voisi kyllä moiset reissut unohtaa. Omilla hevosillaan sitä voi vielä mokailla, mutta muiden hevosilla kilpaillessaan on vielä entistäkin nolompaa mokata, oli se sitten itsestään riippuvaa tai riippumatonta ja useimmitenhan se kuitenkin nimenomaan itsestä riippuvaa on!

Nooh, turha näitä sen kummemmin on märehtiä, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!