Murden käännyttyä 6-vuotiaaksi, olimme löytäneet talven aikana hyviä valmennuksia ja päässeet monessa asiassa eteenpäin, joten kilpailuissa käyminenkin tuli pikkuhiljaa ajankohtaiseksi. Olimme käyneet parissa rataharjoituksissa kevään aikana ja selvinneet niistä hengissä, joten päätin sitten ilmoittaa Murden Järvenpään ratsastusseuran seurakilpailuihin. Murdehan asui tuolloin ihan kivenheiton päässä tuosta JRS:n hallista ja kävimmekin siellä aina ajoittain treenailemassa. Halli ei millään kerralla ollut mikään rentouttava kokemus minulle eikä hevoselle, mutta ajattelin, että selviäisimme kuitenkin edes semi-kunnialla kilpailusuorituksesta siinä hallissa.
Toisin kuitenkin kävi. Verkassa kaikki sujui ihan kivasti ja olin luottavainen, että ehkä tämä tästä... Radan puolelle päästyämme tilanne kuitenkin muuttui hyvin nopeasti hyvin ahdistavaksi, sekä minulle että hevoselle. Murde vain peruutti ja yritti poistua paikalta keinoin millä hyvänsä. En kuitenkaan osannut luovuttaa, joten pillin viheltäessä yritin vain päästä radalle ja kohti tehtäviä. Hyvin vapaalla tyylillä pääsimmekin radan läpi ja joitain tehtäviäkin saimme suoritettua matkan varrella.
Prosentteja radan kulusta kertyi huimat 37% ja se on edelleen ehdoton pohjanoteeraukseni pisteiden valossa. Ja vielä tuolta maailman helpoimmalta He B:3-radalta. ;) Tuomarin kommentti "Pääsit maaliin!" kertoo kaiken kyseisen radan kulun tuskaisuudesta (varmasti sekä minulle, hevoselle että tuomarille tuskaista)...
Tuo reissu kuitenkin opetti minulle hurjan paljon hevosestani. Samoin tein ymmärsin, kuinka paljon se tarvitsee kokemusta vieraista paikoista ja erilaisista tilanteista. Ja sillä 6-vuotiskaudella sitä kyllä sitten vietiinkin yhteen jos toiseen paikkaan ja totutettiin erilaisiin tilanteisiin. Ja kyllähän se jonkun verran auttoikin, että tuli rutiinia toimia erilaisisssa ympäristöissä ja tilanteissa. Seuraavalla kaudella saatiin jo onnistumisiakin kouluradoilla. Tuohon Jäken halliin ei olla juurikaan tuon kerran jälkeen palattu, joka kerta siellä kilpaillessamme olemme onnistuneet pääsemään ulkokentälle suorittamaan. Voi olla, että halliin en olisi sitä vienytkään...
Tänä keväänähän ensimmäisen kerran tuon Jäken kilpailun jälkeen olin vastaavassa tilanteessa Murden kanssa Kellokoskella Vivelyssä järjestetyissä Horsy Teamin kisoissa. Tuulinen ja sateinen sää sai siellä kaiuttimet rätisemään omituisesti ja Murde meni aivan pois tolaltaan. Sillä kerralla en edes jäänyt ratsastamaan sisulla loppuun vaan päätin keskeyttää, sillä sen verran vaaralliseksi hevonen alkoi käymään... Tämän jälkeen onneksi löytyi Murdellekin äänieristävä korvahuppu, joka on nykyään kilpailuissa sallittu. Korvahupun kanssa kilpaileminen muutti täysin muotoaan ja hevonen on pystynyt ihan aidosti rentoutumaan radalla ensimmäistä kertaa elämässään. Kunpa vaan tuo olisi ollut sallittu jo Murden nuoruusvuosina, olisi kehityskulku voinut olla hyvin erilaista. Murden ollessa nuori poika, ei myöskään raippa ollut nuorten hevosten luokissa sallittu. Jos olisi, olisimme mekin ehkä sinne asti päässeet, sillä silloin Murde oli äärihidas jalalle (varsinkin jännittyessään), mutta raipan kanssa homma oli aina helpompaa.
Pitkän aikaa suosin Murden kanssa rataharjoituksia, joissa raippa oli sallittu ja joissa verryttely oli samassa tilassa kuin ratakin. Vasta oikeastaan parin viimeisen kauden aikana olemme uskaltautuneet kokeilemaan onneamme ihan oikeissa kilpailuissa miettimättä millainen paikka on kyseessä ja voiko sinne Murden kanssa mennä.
Tässä vielä tuo surullisen kuuluisa pöytäkirja koko komeudessaan!
