keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Marrasmasennus
Marrasmasennus iski tänä vuonna ennen kuin marraskuu ehti alkaakaan. Vaikka päivät ovat olleet aurinkoisia eikä ole vielä ollut kovin kylmäkään, mä ehdin kehittämään ihan jäätävän stressin ja ahdistuksen itselleni... Nooh, liian pitkään kaikki olikin mennyt kivasti ja fiilis oli ollut hyvä. Tällä viikolla marraskuun oikeasti alettua, on onneksi tilanne hieman helpottunut eikä enää ahdista ihan niin paljoa kuin viime viikolla.
On aina mukavaa kesän jäljiltä herätä siihen todellisuuteen, että on 3 hyväkuntoista hevosta pihassa, joita pitäisi pystyä lähes yksin liikuttamaan läpi talven ilman mitään paikkaa, missä niiden liikuttaminen päivästä toiseen olisi järkevää. Jos haluaa niitä oikeasti reenata, on vietävä ne maneesille ja se on kolmen hevosen kanssa hieman haastavaa, sillä on aina päätettävä, että kuka jää kotiin. Onneksi nyt kuitenkin on kivasti treenejä taas tiedossa ja saankin niitä taas liikkumaan ehkä vähän enemmän kuin vielä hetki sitten ajattelin.
Lisäksi omat pienet murheenkryynit ovat vielä olleet taitavia kenkien irrotuksessa sun muussa, joten aina kun sää olisi sallinut ratsastuksen, on esimerkiksi Murde ollut ilman kenkää ja siten tietysti myös ontunut... Hevosen omistamisen hienoutta, eikö totta. Tästä syystä hevosilla on ollut aika paljon vapaata ja aika vähän töitä viime aikoina. Ehkä tämä taas tästä.
Mun on pitänyt kirjoittaa tännekin kooste loppukesän kisoista, raportoida menneistä valmennuksista, avata vähän 4yourhorse-treenejä ja vaikka mitä muutakin, mutta kun vaan näen tyhjän ruudun edessäni, alkaa ahdistamaan eikä huvita kirjoittaa. Ehkä taas tämän avautumisen jälkeen sekin tuntuu helpommalta.
Onneksi kuitenkin nätit läsit helpottavat elämää ja niiden kanssa on mukava viettää aikaa, vaikkei ratsastamaan ja treenaamaan pääsisikään. Ensi viikolla on tarjolla taas valmentautumista William Matthewn ja Andreas Hessen johdolla. Ehkä masennus helpottaa lopullisesti viimeistään silloin...
lauantai 31. lokakuuta 2015
Myydään: Zorro SA
Nyt huipputilaisuus!
Myytävänä 6-vuotias wpb-ruuna Zorro sa, sk.146cm.
Kilpaillut 5-vuotiskaudella enimmäkseen koulupuolella nuorten hevosten luokkia ja nyt 6-vuotiskaudella esteitä aina 100cm luokkiin asti sijoittuen (mm. Ponicup 100cm Laaksolla).
Valmentajien kehuma, äärimmäisen toimiva poni lajiin kuin lajiin.
Olen myös avoin erilaisille yhteistyökuvioille.
Oma aikani ei riitä kolmen kisakuntoisen hevoseni reenaamiseen läpi talven, joten tahdon löytää ponille sen ansaitseman mahdollisuuden liikkua ja päästä näyttämään kykyjään jatkossakin.
Yhteydenotot joko sähköpostitse milja@mrd.fi tai puhelimitse 0443767709.
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
tiistai 20. lokakuuta 2015
4YourHorse - Hevosen Hyvinvointifoorumi
Tänään se sitten on.
Sain joskus jo todella pitkä aika sitten kutsun esiintymään tällaiseen tapahtumaan Samin eli S.W. Summer's Dream Princen kanssa. Silloin olin hieman ihmeissäni asiasta, sillä matkan varrella oli mm. Samin reissu MM-kilpailuun. Sellaisesta reissusta ensisijainen tavoite on palata hyvissä voimissa kotiin eikä niinkään ehkä suunnitella seuraavaa isoa tavoitetta heti sen jälkeen. :)
Sami onneksi palasi kotiin hyvissä voimissa ja saatoimme ilmoittaa, että mukana ollaan edelleen menossa kohti tapahtumaa. Ja niin aloitettiin treenit.
Minna Lindström tuli meitä opastamaan yhdistäessämme klassista ratsastusta tuplavahvistamiseen. Tämä oli minulle aivan uusi maailma ja jouduin heti ensimmäisellä kerralla rajusti pois mukavuusalueeltani. :)
Olin tutustunut eläintenkoulutuksen metodeihin aiemmin erään tuttuni harjoitellessa Murden ja Eemelin kanssa ihan simppeleitä perusteita lopputyötään varten. Jo silloin oli todella hauskaa nähdä, kun eläimet joutuivat itse miettimään ja ratkaisemaan tilanteita. Ja hauskaa oli myös nähdä, kuinka nopeasti niistä tuli kouluttajaansakin nokkelampia. Tälloin kuitenkin tehtävät oli maasta tehtäviä hyvin simppeleitä kuvioita.
Nyt sitten näissä treeneissä Minnan ja myöhemmin myös Jaana Pohjolan kanssa on nimenomaan tuotu tuplavahvistusta ratsastukseen. Kunnianhimoisesti lähdettiin liikkeelle ajatuksena kääntää poni pikkuhiljaa laukkapiruetille vahvistamalla asiaa namusilla. Noooh, kolmessa viikossa ei ihan ehkä vielä piruetti pyöri, mutta ollaan varmasti sitä lähempänä kuin kolme viikkoa sitten. :)
Mukavuusalueeni on laajentunut, taas on paljon uusia ajatuksia päässä sekä uusia työkaluja pakissa. Tänään sitten nähdään, kuinka homma sujuu vieraassa paikassa suuren yleisön edessä. Odotan innolla!
Kiitokset jo etukäteen tilaisuuden järjestäjälle sekä erityisesti Minnalle ja Jaanalle, jotka antoivat minulle mahdollisuuden päästä jälleen oppimaan uutta!
![]() |
Tässä kääntämisen varhaisia vaiheita laukassa |
Toivottavasti moni teistä lukijoista on tänään paikalla katsomossa ja pääsette näkemään, mitä on tehty ja mihin on päästy. Kerron kyllä varmasti lisää tästä prosessista täällä blogissakin tapahtuman jälkeen!
Nyt täytynee ruveta keräilemään tavaroita kasaan ja lähteä kohti isoa kirkkoa! Toivottavasti törmätään Jäähallilla!
tiistai 13. lokakuuta 2015
Loimishoppailua
Syyskuun sateiden aikaan huomasin tarvitsevani uusia sadeloimia, sillä Eemelillä ja Murdella ei ollut oikein sopivia vaihtoloimia edellisen päivän loimien vielä ollessa märkiä. Suuntasinkin Hippodomeen ja pyysin tarjouksen muutamasta erilaisesta kaulakappaleellisesta ulkoloimesta.
Aluksi olin ajatellut fleecevuorellisia, mutta onneksi minulle huomautettiin, että sileäsisustaiset vanuvuorelliset ovat kevyempiä ja nopeampia kuivattaa. Fleecevuorelliset jäivät siis pois laskuista ja sen sijaan keskityin vanuvuorellisiin. Niitäkin oli tarjolla sekä kiinteällä kaulakappaleella että irrotettavalla. Päädyin kuitenkin kiinteään, sillä hevosteni hoitaessani toisiaan, ne ovat myös taitavia irrottamaan kaulakappaleet ihan itsenäisesti. Kiinteällä kaulaosalla varustetut loimet siis pysyisivät koossa mahdollisesti pidempään.
Lopulta valinnoissani oli mukana enää kaksi Horse Comfortin loimivaihtoehtoa, tämä hankkimani versio sekä markiisiloimi. Markiisiloimista minulla onkin kokemusta, sillä Pondella on niitä kaksin kappalein ja ovat olleet hyviä ja toimivia loimia, mutta preferoin tarrakiinnitystä kaulakappaleessa. Niinpä päädyin alla olevaan ihanuuteen.
Kun sain loimet käsiini ja puin niitä päälle, huomasin niiden kaulakappaleissa myös itseäni huomattavasti ilahduttavan ominaisuuden, nimittäin kaulaosan säätömahdollisuuden. Kaulakappaleen tarrakiinnityksessä on kaksi vastakappaletta, joten niistä pystyy valitsemaan murdemaiseen tikkukaulaan taaimmaisen tai eemelimäiseen möhkökaulaan etummaisten. Näin kaulakappaleistakin saadaan mukavan istuvat. Murdella yleensä kaikki kaulakappaleet roikkuvat lepattaen ja Eemelillä taas ovat helposti tiukkoja. Nyt kerrankin löytyi hyvin istuvat versiot!
Kuvissa loimet ovat ensimmäistä kertaa päällä ja olin ihan fiiliksissä ne poneille puettuani. Lähdin hakemaan kuvaajaa paikalle niitä ikuistamaan, kun ne näyttivät musta todella hyviltä ja sillä aikaa Murde oli jo tietenkin käynyt omansa kuorruttamassa. :) Näin Eemeli valikoitui loimimalliksi. Murde oli varmaankin hyvin tyytyväinen ratkaisuunsa saadessaan vaan möllötellä tarhassa kun Eemeli joutui poseeraamaan loimensa kanssa.
Vaikka joutui Murdekin muutaman yhteiskuvan uhriksi likaisesta loimestaan huolimatta. On noi läsit vaan niin valloittavia tyyppejä ihanine nenineen.
Jälleen kerran sain hyvää palvelua Hippodomesta ja hyvät loimivaihtoehdot kriteerieni mukaan, joista saatoin sitten valita itselleni ja lompakolleni mieluisimmat. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)