maanantai 25. heinäkuuta 2011

Valjakkokisoissa...

Iki-ihana ratsuni Sam the Pony eli S.W. Summer's Dream Prince oli valloittamassa taas ihmisten sydämiä valjakkokisoissa viikonloppuna omistajansa Leena Vähä-Erkkilän kanssa. Kisat olivat kerrankin lähimaastossa eli Savijärvellä, joten pääsin itsekin mukaan kisaturistiksi sekä koulupäivänä että maratonpäivänä.

Perjantaina oli siis koulupäivä ja Sami aloitti päivän kouluradat. Leenahan alun perin halusi Samia ratsastettavan, koska sen ollessa vielä voimaton, se valui helposti liian matalaksi edestä. Tätä ongelmaa on erittäin vaikea korjata kärryillä istuen pelkillä ohjilla ja äänellä, joten ratsastus tuli kuvioihin mukaan etenkin tämän takia. Tätä olemme sitten työstäneet jopa erittäin hyvällä menestyksellä läpi talven ja usein poni jaksaa kantaa itsensä jo todella hyvin. Nykyään ongelma ilmenee enää oikeastaan ponin jännittyessä ja sitä kautta väsyessä. Nyt sitten perjantain kouluradalla oli kiva nähdä ponin pysyvän hyvässä muodossa lähes läpi radan, vasta lopussa alkoi painautumaan vähän liian alas. Samin tulos kouluradalta oli parista rikosta huolimatta erittäin hyvä ja se pääsi siten hyvissä asemissa lähtemään maratonille ja tarkkuuteen. Itse opin päivän aikana paljon valjakkohommista ja huomasin, että silläkin puolella Samilla on aika paljon faneja. :)

Lauantaina yövuoron jälkeen suoriuduin katsomaan maratonia. Sain myös kuvaajan mukaan, joten kuvamateriaaliakin on odotettavissa lähiaikoina. Samin maraton oli erittäin sujuvan näköinen ja he suoriutuivat Leenan kanssa heille asetetusta haasteesta erittäin hvyin. Sami ei edes vaikuttanut mitenkään loputtoman väsyneeltä maratonin jälkeen, joten kunto sillä ollee juuri oikeanlainen ja riittävä tähän hommaan. Oli sitä kyllä kiva katsella, kun pyöri ympäri esteitä korvat töröllään ja ihan menossa!

Sunnuntain tarkkuuteen en enää saanut itseäni lähtemään, sillä olin kahden yövuoron jäljiltä jo aivan naatti. Sami kuitenkin voitti myös tarkkuuden maratonin lisäksi ja siten myös luokkansa. Hyvä Sami!!! Tälle kaudelle on vielä yksi valjakkokilpailu ja muutoin Samin onkin tyydyttävä sitten kouluratsun eloon. Tällä viikolla onkin ohjelmassa Nipsun valmennukset Tuomarinkylässä ja seuraavana tähtäimenä 14.8. Porvoossa 5-vuotiscupin viimeinen osakilpailu. Siinä on vielä luokkana FEI esiohjelma 5-vuotiaille, joka arvostellaan kollegiaalisesti. Odotamme innolla näkevämme tämän arvostelun... :)

Murde joutui kovasti hommiin viime viikolla, kun ensin oli alkuviikon mun ratsunani, sitten torstaina Anni otti vähän hyppyjä ja kävi ilman satulaa maastossa ja viikonlopun sitten toimi Pekan ratsuna. Lauantaina Pekka harjoitteli vähän ravaamista ja sunnuntaina päädyttiin lähtemään koko porukalla maastoon eli minä, Sari ja Pekka. :) Murde käyttäytyi hienosti ja piti huolta Pekasta... On se vaan ihmeellinen hevonen!

Tänään ajattelin sitten itse selkäytyä taas Murden kyytiin ja kokeilla, et suostuuko se vielä olemaan muutakin kuin alkeisratsu...

Zorro on ollut viime viikon aika kevyellä, kun oli alkuviikon kuumuksien ja riehumisten jälkeen aivan naatti ohjasajossa tiistaina. Tällä viikolla sitten taas varmaankin sekä ohjasajoa että näyttelytreeniä. Pitäisi varmaan vähitellen ruveta myös siistimään ponia pikkuhiljaa näyttelyssä vaadittavaan kuntoon. Sille on just kasvanut aivan ihana macho-tukka, joten en kyl tiedä raaskinko siitä luopua sitten millään... Ehkä se vielä joskus kasvaa takaisinkin, jossen sen kuitenkin päätyy kynimään. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti