Leipää ja sirkushuveja?

Mua on jo pitkän aikaa kutkutellut kirjoittaa blogimaailman ihmeellisyyksistä ja kummallisuuksista. Blogimaailma on viimeisen parin vuoden aikana kehittynyt hevospuolellakin todella paljon ja ihan jopa jo jonkin sortin bisnekseksi asti. On yhteistyökuvioita, on portaaleita, on mainoksia ja on mitä milloinkin.

Kun itse vähän vajaa kuusi vuotta sitten aloitin bloggaamisen, olin juuri ostanut ensimmäiset omat hevoseni ja halusin kirjoitella ylös, mitä niiden kanssa tuli puuhasteltua. Bloggaaminen tuntui hyvältä ajatukselta, sillä olin myös aloittanut juuri yötyöt, jossa yön hiljaisina tunteina oli aikaa kirjoitella. Aluksi lähinnä kirjasin ylös tärkeimmät tapahtumat, mutta pikku hiljaa into kirjoitella asioista ja tapahtumista vähän tarkemminkin kasvoi.

Suurin piirtein vuoden 2011 aikana huomasin, kuinka ihanaa vertaistukea blogimaailmasta löytyikään. Oli kiva seurailla muiden blogeja, saada sieltä vinkkejä ja vaikutteita ja lukea muiden fiiliksistä sekä edesottamuksista hevostensa kanssa. Blogimaailmasta sai myös helposti motivaatiota omiin treeneihin, kun lueskeli muiden treeneistä. Pääsin tuolloin itse myös enemmän mukaan kilpailumaailmaan, jolloin kilpailuja ja niihin valmistautumista oli kiva pohtia ja analysoida blogissa.

Kun blogille alkoi kertyä historiaa, oli kiva välillä mennä ajassa takaisinpäin ja katsella omaa kehitystä eri ratsujen kanssa ja lueskella, mikä milloinkin oli tuntunut vaikealta ja minkälaisissa asioissa oli tullut onnistumisia. Tuolloin blogimaailmasta välittyi avoimuus ja halu jakaa kokemuksia muiden kanssa. Tältä ajalta ja vielä parilta seuraavalta vuodelta mukaan tarttui lukijoita, jotka olen myöhemmin tavannut ihan elävässä elämässäkin ja joiden blogeja seuraan edelleen innolla ja elän ruudun takana mukana heidän touhuissaan.

Parin viimeisen vuoden aikana bloggaaminen on selkeästi muuttunut. Bloggaajista ja heidän elämistään on tullut hevoskansan viihdettä. Blogeja pitäisi päivittää jatkuvasti, jotta lukijat voivat illalla ottaa popcorninsa esiin ja nauttia päivittäisen viihdeannoksensa. Tämän jälkeen he voivat mennä vaikkapa hevostallinettiin repostelemaan ja pohtia, mitä seuraavassa jaksossa tapahtuukaan. Olivatko he olleet jälleen kerran oikeassa käsikirjoituksen suhteen vai tapahtuiko sittenkin yllättävä käänne?

Välillä seuratessani blogeihin liittyviä keskusteluja esimerkiksi hevostallinetissä, tulee mieleen, että muistaako kukaan enää näiden bloggaajien olevan ihan oikeita ihmisiä tekstien takana? Muistaako kukaan, että bloggaaminen ei ole työ eikä velvollisuus vaan useimmiten mukava vapaa-ajan harrastus, vuorovaikutuksen keino ja treenipäiväkirja?

Siinä missä muutama vuosi sitten oli kiva kirjoitella avoimesti iloista ja suruista, onnistumisista ja epäonnistumisista, nyt joutuu miettimään jokaista kirjoittamaansa sanaa ja lausetta, sillä mikään ei jää huomiotta. Vaikka yrittääkin pitää bloginsa "samanlaisena" kuin aina ennenkin, ei se ole mahdollista sen jälkeen kun on pari kertaa lukenut, kuinka eräitä bloggaajia haukutaan ja heistä kirjoitellaan mitä tahansa perättömyyksiä...

Toinen asia, minkä olen ainakin omaa blogiani huomannut muuttavan vuosien saatossa, on oma kehitys. Sellaiset asiat, mitä pidin tärkeinä kirjoittaa ylös joitain vuosia sitten, ovat nykyään jo iskostuneet mieleen ja ovat ehkä jo jonkin sortin itsestäänselvyyksiä eikä niitä tulee siten enää itselleen täällä blogissa selitettyä juurta jaksain. Aloittaessani kirjoittelemaan tätä blogia, olin hyvin erilaisessa tilanteessa kuin nyt ja se varmasti myös näkyy kirjoituksissani, halusin tai en.

Haluan kuitenkin kiittää oman blogini lukijoita jälleen kerran, sillä te olette pitäneet tämän blogin kommentoinnin aina asiallisena, te ette ole vaatineet minulta mitään ja olette motivoineet ja tukeneet minua niin "bloggaajan urani" kuin "urani ratsastajanakin" aikana.

Tämä blogi tulee jatkossakin olemaan mun henkilökohtainen ilmoitustauluni, oma treenipäiväkirjani sekä muistiinpanovälineeni. Ne, ketkä tästä ovat kiinnostuneet, ovat enemmän kuin tervetulleita lukijoikseni ja ne, jotka tästä ahdistuvat, voivat jättää blogin suosiolla lukematta. :)

Toiveet blogin sisällön suhteen otetaan ilomielin vastaan ja monta toivekirjoitusta on mielessä, kunhan vaan aikaa kirjoittamiseen riittäisi. Silloin kun blogini elää hiljaiseloa, olen useimmiten hankkimassa tänne kirjoituksen aiheita eli heppailemassa. En ota stressiä edelleenkään siitä, kuinka usein tänne ehdin kirjoittelemaan vaan kirjoitan silloin kun on aikaa ja kirjoitus tuntuu luontevalta.

Ja yksi tämän blogin ylläpitävä tekijähän on laadukas kuvamateriaali. Usein en halua kirjoitella tapahtumista ennen kuin saan kuvat käsiini ja kun kuvaaja kuvaamisen lisäksi tekee pitkää päivää päivätöissä, kuljettaa hevoseni tapahtumiin ja hoitaa hevoset kanssani, ei kuvat aina ensimmäisenä siirry koneelle ja tule käsitellyksi.. Sekin vaatii aikaa ja jaksamista! Kuvat eivät ole automaatio, vaikka se välillä ehkä siltä jo tuntuukin. ;)

Näistä kuvista tunnun saavan myös eniten palautetta, sillä ne ovat mielettömän hyviä ja laadukkaita ja kiitos niistä kuuluu hovikuvaajalle, joka niitä jaksaa reissussa napsia. Jonkun makuun niitä silti on liian vähän ja ne ovat aivan liian kiiltokuvamaisia. Tähänkin todettakoot, että niitä on tämän bloggaajan omaan makuun valittu sopiva määrä ja kuvaaja ei halua huonoja kuvia esimerkiksi huonoista askeleen vaiheista laitettavan näytille, joten hyviä ne tulevat olemaan jatkossakin... Eri asia on sitten itse ottamani kännykkäräpsyt, joita aika ajoin olen täällä käyttänyt. Ne tasapainottakoot sitten kaikki kiiltokuvat... ;)

Niin ihanan lempeä ja ystävällinen kuin blogimaailma olikin muutama vuosi takaperin, on se nyt raadollinen ja kaupallistunut. Älkää siis ihmetelkö, miksi bloggaajat eivät jaa enää kaikkea kanssanne eivätkä blogit ole enää sitä mitä ennen. Jos ei blogeista osaa nauttia ja kunnioittaa niiden kirjoittajia, ei niiden anti myöskään ole sitä mitä toivoisi.

Seuraavan kerran kun otatte popparit esiin ja avaatte suosikkibloginne luettavaksi, miettikää, että senkin blogin takana on ihan oikea ihminen, joka kaikessa ihanuudessaan haluaa jakaa osan elämästään ja kokemuksistaan teidän kanssanne. Sen sijaan, että kirjoitatte ilkeämielisen kommentin kommenttikenttään tai menette levittämään perättömiä huhuja hevostallinettiin, hymyilkää ja olkaa iloisia siitä tekstistä, jonka bloggaaja on teitäkin varten luonut!