Harjun kilpailu elokuussa oli päivä sen jälkeen kun olin maksanut ponini jälki-ilmoittautuneena Ponibreedersiin. Olin jotenkin ihan kuutamolla, sillä kun laittaa sievoisia summia haisemaan ihan vaan päästäkseen osallistumaan yhteen kilpailuun, tulee kyllä hieman kyseenalainen olo, että onko missään mitään järkeä.
Seuraava fiilis tuosta kyseenalaisuudesta on jäätävä suorituspaine. "Kun nyt on laitettu hirveästi rahaa tähän, on pakko suorittaa ihan törkeen hyvin"-tyyppinen ajatusmaailma iskeytyy päälle ja sit mistään ei tule enää yhtään mitään.
Nooh, näillä fiiliksillä sitten lähdettiin reissun päälle viimeistelemään kisakuntoa aina Harjuun asti. Harjussa en ollut koskaan aiemmin kilpaillut, ainoastaan käynyt esittämässä suomenhevosia laatuarvostelukarsinnassa. Täten koko kisapaikka oli mulle jokseenkin vieras. En oikein tiennyt, mihin parkkeerataan auto, missä verrytellään, missä on kanslia tai mitään muutakaan. Tähän kaikkeen kun vielä liitetään hieman kireähkö aikataulu, on katastrofi valmis... :)
Kotona letitetty poni oli myöskin avannut matkalla yli puolet leteistään ja oli letitettävä uudelleen ennen selkäytymistä. Letityssilikonit poksahtelivat poikki jatkuvalla syötöllä ja mä manailin niitä vimmana. Nooh, kun vihdoin oli letit päässä, pääsin selkään ja verryttelemään. En oikein tiennyt minkä verran mulla oli verryttelyyn aikaa ja milloin pääsisin kentälle verryttelemään, joten päädyin ensin maneesiin hölkkäilemään. Poni oli aika virtaisa eikä juuri keskittymisestä ollut tietoakaan, kummallakaan meistä. Nooh, tulipahan hölkkäiltyä ja vähän vastalaukkailtua siellä maneesissa.
Päästyäni kentälle verryttelemään, olin vielä enemmän kuutamolla. Lettejä poksahteli auki ja mä korjailin niitä sitä mukaan. Jokunen väistö ja laukannosto saatiin aikaiseksi ja käyntiä yritin saada mahdollisimman rauhalliseksi. Poni tuntui koko ajan paremmalta, mutta mä olin vaan enemmän ja enemmän kuutamolla enkä saanut ajatuksiani alkuunkaan kasaan. Onneksi mun ihana rutinoitunut kilparatsuni piti musta huolta... ;)
Radalle mentiin kuitenkin ihan hyvillä mielin. Radan aikana kuitenkin keskittymiskyky oli täysin hukassa. Mietin ihan kaikenlaisia muita juttuja kuin sitä mitä mun olisi pitänyt miettiä. Jossain vaiheessa rataa yksi leteistä alkoi taas aukeamaan ja katkennut silikonilenkki sojotti kaulaa vasten niin, että Eemeli rupesi ravistelemaan päätään. Tuijotin vaan, että koskakohan se silikonilenkki mahtaa irrota ja pohdin mielessäni, että mitäköhän mä keksin seuraavalle viikolle Ponibreedersiin, ettei näin pääse vaan silloin käymään. Kun lenkki lopulta irtosi, jäin tuijottelemaan niitä muita lenkkejä, joskohan nekin kohta irtoo... Ja tuo letitysnauhasta johtunut päänheilutus tuntui musta ihan todella isolta, mutta videolta katsottuna sitä ei edes juuri huomaa. Sama laukassa tuli pieni tahtirikko, musta se tuntui ihan kammottavan isolta ja videolla näkyy vain pieni tahdin häilyntä eikä toisen tuomarin paperiin sitä ole edes merkitty. Väistöt mä unohdin ihan täysin valmistella ja muutoinkin koko rata oli varsin puolivillainen. Lopputervehdykseenkin Eemeli lähti kaahaamaan ihan täysiä ja mä vaan pohdin selässä, että en mä kyl tälle oo opettanut lisäystä lopputervehdykseen niin kuin Samille, et miks tää näin tekee.... Että sellainen päivä ja rata tällä kertaa, mut tulipahan käytyä... :)
Pisteitä annettiin siis pois minkä ehdittiin, mut jäi niitä onneksi vähän koriinkin kerätyksi. Prosentteja 63 ja risat, mutta olis ollut varmaankin eväät sinne 65% hujakoillekin, jos vaan olisi ollut henkisesti mukana siinä radalla... :)
Onneksi Eemeli on mitä ihanin kilpuri ja piti musta huolen. Hyvillä mielen jatkettiin harjoituksia tämän radan jälkeenkin kohti seuraavan viikonlopun Ponibreedersiä. Pilotille erittäin opettavainen reissu oman mielen käyttäytymisestä, mielen hallinnasta ja sen mielen hallinnan puutteesta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti