lauantai 3. joulukuuta 2016

Luukku 3: Camin aluedebyytti kuvina

Camin debyytti 2-tason kilpailuissa tapahtui heinäkuussa 2015 Nastolassa. Olimme valinneet Camille mukavan helpon ohjelman ja kilpailupaikan, jonka tiesimme olevan varsin toimiva. Lähdimme matkaan toiveena päästä maaliin ja maalinhan me pääsimmekin! 

Iloista verryttelyä
Kämssin laukkatyylinäyte
Rataan tutustumassa
Sisään radalle
Alkutervehdys, hieman vino 6
Askeleen pidennys ravissa, 5,5/6,5
Harjoituslaukkaa ympyrällä 6,5
Myötäys harjoituslaukassa ympyrällä
Askeleen pidennys laukassa, 6/6,5
Matkalla lopputervehdykseen 
Lopputervehdys, hieman vino 6/6,5

Ja lopuksi vielä nuo pöytäkirjat kyseiseltä radalta. Maaliin pääsemisen lisäksihän Cami sijoittui tuossa luokassa kolmanneksi ja sai ensimmäisestä 2-tason kilpailustaan myös ensimmäisen sijoituksensa sillä tasolla. ;)



Ja nyt 1,5 vuotta myöhemmin tuo ihana mustuainen Cami-poni on tiine ja mustaa varsaa (i. Carneddau Deryn Du) odotetaan syntyväksi ensi kesänä. Iiiiiiiiik! 

perjantai 2. joulukuuta 2016

Luukku 2: Murde 2vee ja Kyvyt Esiin

Pöytäkirjojahan matkan varrelta löytyy toki muunlaisiakin kuin vaan ihan perinteisiä koulupöytäkirjoja. Heti tähän kalenterin alkuun tahdoinkin esittelyyn aivan toisenlaisen paperin ja sehän on MurdenKyvyt Esiin-tapahtuman arvio sen 2-vuotiskeväältä. 

Olin ostanut Murden omakseni juuri tuona keväänä, jolloin Murde kääntyi kaksi. Ensimmäiseen Kyvyt Esiin-osakokeeseen en päässyt mukaan, mutta toisella kertaa aikataulut osuivat niin, että pääsin itsekin paikalle ihastelemaan omaa hevostani. 

Murde asui tuolloin Lahassa ja pääsi matkaan ystävänsä Finon kanssa paikallisella kulkuneuvolla. Hyvin pojat sekä lastautuivat että matkustivat. Paikan päällä Murdella oli palkattu esittäjä, joka piti siitä huolen niin, ettei mun tarvinnut itse muuta kuin jännittää. 

Murde oli pitkin talvea harjoitellut irtohypytystä ja oli siinä tullut ihan taitavaksikin. Se ei kuitenkaan ollut se osio, missä sen odotettiin menestyvän vaan tietysti askellajipuoli oli se, missä sen toivottiin esiintyvän edukseen. 

Ja Murdehan tuli näyttävästi halliin sisään upealla ravilla ja show-meiningillä. Sen varmasti muistan ikuisesti. Katselin vaan, että "Wau, toi on mun heppa." 

Koko homma sujui vaivattomasti ja Murde sai paljon kehuja silloin tilaisuutta tuomaroineelta Maria Collianderilta. Erityisesti kehuttiin sen ravia ja luontaista lavasäteilyä. ;) Myös laukan "terävyyttä" kehuttiin. 

Tällä arvostelulla Murde pärjäsi vertailussa muihin karsinnan hevosiin nähden hyvin ja lunasti paikan syksyn finaaliinkin. 

Murde pääsi paikalle bussikyydillä!
Hieman takakorkea Murde poseeraamassa
Murde harjoittelee

Tässä siis vielä askellaji-pöytäkirja koko kokonaisuudessaan. Hyvältähän se näytti ja antoi ihan hyvän yhteenvedon Murden sen hetkisestä tekemisestä. 

Lopun arvosanat oli kummastakin osiosta 8,5, leikkautuivat vahingossa kuvan ulkopuolelle...

Näin 8,5 vuotta myöhemmin voin todeta, että todella hyvin tässä arvioitiin hevosta ja juuri tällainenhan se on edelleen. Ravissa Murdella on paljon venyvyyttä ja laatua halutessaan, laukka on terävää ja siinä Murden helppo tehdä asioita kuten esim. vaihtoja. Ainoa, mikä on kyllä ruunaamisen jälkeen ollut hukassa, on se ihana lavasäteily. Sen kun vielä saisi tuohon hevoseen palautettua takaisin.... Ja takakorkeus näkyi tuolloin ja näkyy muuten edelleen.;)

Olipa hauskaa palata takaisin näihin Murden nuoruusvuosien arvosteluihin nyt kun tietää millainen siitä on tullut. Nyt ymmärtää myös itse paljon enemmän siitä, mitä tuossa lapussa lukee kuin silloin kun sitä ensimmäisen kerran luki läpi. 

torstai 1. joulukuuta 2016

Luukku 1: Tästä kaikki alkoi!


Tämän vuotisen joulukalenterin jokaisesta luukusta aukeaa jokin kilpailusuoritus pöytäkirjoineen. Toisissa on myös tarjolla asiaan liittyvää kuvamateriaalia ja joissain jopa videokin. Erilaisia lähestymistapoja näihin saattaa olla myös tarjolla. ;) Kannattaa siis pysyä kuulolla. 

Ensimmäisestä luukusta aukeaa yksi ikimuistoisimmista kokemuksistani kouluradalla. Kyseessä oli vuoden 2000 Tuomarinkylän ratsastajien seuramestaruuskilpailu. Minulle oli tarjoutunut tilaisuus ratsastaa tässä kilpailussa eräällä tallimme hienoimmista kouluhevosista (ainakin minun mielestäni) ja olin aivan onnesta soikeana. Ratsunani oli ihana trakener-ruuna Kontur, joka oli kilpaillut ainakin VaA-tasolla asti ja osasi todella paljon kaikkea. 

Tuolloinhan itse kuvittelin olevani ihan äärettömän taitava ja helposti suorittavani minkä tahansa radan, kun vaan riittävän hyvä hevonen oli alla. Ja koska Kontur oli pääosin ratsastettu kangilla, ilmoittauduimme tietenkin helppoon a:han, koska siellä sai kankia käyttää. :) 

Muistan kuin eilisen päivän ne parit harjoituskerrat kun sain ihanalla Konturilla ratsastaa. Sain omistajalta ihan mielettömän hyviä vinkkejä, jotka vieläkin ovat usein mielessä radalla. Tällainen vinkki oli esimerkiksi, että ennen lisäystä pitää koota. ;) 

Kilpailupäivä oli huisin jännittävä enkä meinannut pysyä pöksyissäni. Verkasta ei ole juuri jäänyt mitään mieleen, mutta radasta muistan, kuinka yhdellä kerralla nousi väärä laukka ja kun sen tajusin, en oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä ja niinpä posottelin väärässä laukassa yhden lisäyksen verran saaden siitä tuon pyöreän nollan. Ja ilman sitä virhettähän olisi tietenkin ollut mahdollisuudet vaikka sijoitukseenkin... ;) Onneksi niin onnekkasti ei kuitenkaan käynyt, sillä epäonnistuminenhan tunnetusti opettaa huimasti enemmän kuin se, että kaikki olisi heti sujunut täydellisesti, vaikken oikeastaan ollut harjoitellutkaan.

Tämä upea kokemus tuolla todella osaavalla hevosella sai minut kuitenkin koukkuuntumaan lopullisesti kouluratsastuksessa kilpailemisen maailmaan, vaikka tuomarin sanoin esitimmekin vain "vauhdikasta vinkuilua". 

Tästä mahdollisuudesta olen edelleen äärimmäisen kiitollinen Konturin omistajalle. Konturin kanssa olen tainnut ensimmäiset kerran kokea myös piaffin ja passagen askelluksia ja sarjavaihtoja. Kiitos siis myös sinne pilven reunalle tuolle upealle hevoselle, joka opetti minulle todella paljon niillä kerroilla kun sain sitä lainata. 

Jos vaan joskus tarjoutuu mahdollisuus ratsastaa hevosella, jonka koulutustaso on omaa huomattavasti korkeampi, siihen tilaisuuteen kannattaa ehdottomasti tarttua. Parempaa opettajaa tuskin löytyy! 



Tämä vuoden 2000 seuramestaruuskilpailu oli ensimmäinen laatuaan, johon itse osallistuin ja tänäkin vuonna, 16 vuotta myöhemmin, olin perinteiseen tapaan nauttimassa kyseisen kilpailun antimista. Nyt sentään oikeat laukat nousi, vaikka vauhdikkuutta taisi olla edelleen tarjolla. ;)

JOULUKALENTERI 2016

Yleisön pyynnöstä on tänäkin vuonna luvassa joulukalenteri. Viime vuoden joulukalenterin jälkeen on kohtuullisen haastavaa lähteä uutta virittelemään, sillä se oli kaiken kaikkiaan minulle itsellenikin aika ainutkertaista. Pitkän pohdinnan jälkeen ajattelin kuitenkin lähteä toteuttamaan joulukalenteria, noudattamaan itse luomaani perinnettä ja kirjoittelemaan teille tarinoita joulukuun viihdykkeeksi. Toivottavasti nautitte kalenterin antimista! 

Ihanaa joulun odotusta kaikille lukijoilleni! 

torstai 10. marraskuuta 2016

Eemelin elämää

Lupasin pohtia teille Eemelinkin elämää, sillä edellisessä postauksessa keskityin vain Murden kuulumisiin...

Eemeli on tehnyt ihan mielettömän hienon kilpailukauden 2016. Olen ollut poniin ja sen kehittymiseen äärimmäisen tyytyväinen. Eemelihän aloitti kauden HeA-luokista, kilpaili koko kauden todella mukavalla tulostasolla ja kauden aikana myös aloitti nousun VaB-tasolle startaten kaksi kertaa kansallisessa VaB:0-luokassa yli 60% tuloksella.

Maalissa Eemelin ekalla vaativan radalla Ypäjällä elokuussa

Lokakuun aikana teimme vielä tehotreenin Willin ja Rodrigon valmennuksissa sekä kaksi kisaa Ypäjällä. Näiden jälkeen Eemeli jäikin parin viikon lomalle, jotta sen kroppa ja toki myös pääkoppa saa rauhassa palautua ja vetää henkeä. Nyt kun tuli ihana hanki pihaan, tekisi mieli jo ottaa Eemeli takaisin treeniin ja painella hangessa menemään, mutta koitan malttaa mieleni vielä muutaman päivän... :)

Kellokosken kisoissa elokuun lopulla
Kesän aikana Eemeli teki mielettömän harppauksen kehityksessään, sille on tullut paljon lisää voimaa kroppaansa ja lisäksi Eemeli on oppinut ison kasan kaikenlaisia temppuja kuten esimerkiksi laukanvaihdot. Jonkun kerran ollaan jo päästy jopa tekemään pidemmän sivun aikana vaihto ensin vastalaukkaan ja ennen kulmaa vielä takaisinkin. Ehkä me siis vielä päästään sarjojakin joskus tekemään ihan oikeasti??

Eemeli on opetellut kovasti venymistä...

Tänä vuonna olemme myös päässeet nauttimaan ihan mielettömän laadukkaasta valmennuksesta. William Matthew, Rodrigo Matos sekä Peter Storr ovat luotsanneet meitä eteenpäin kehityksessä erittäin taitavasti. Valmentautuminen on kyllä ehdoton edellytys kehitykselle, siitä ei pääse mihinkään.

Eemeli Rodrigon valmennuksessa

Pidemmittä puheitta linkittelen teille tähän muutaman videon matkamme varrelta. Ensimmäinen on puolentoista vuoden takaa, toinen tältä syksyltä ja viimeisenä sokerina pohjalla video viimeisistä askeleista Rodrigon valmennuksessa Horse Shown aikaan.








Siinä teille katseltavaa kylmään talvipäivään!