lauantai 27. lokakuuta 2012

Normireenejä

Viikko on mennyt taas aikaperusreeneissä. Sunnuntaina oltiin Murden ja Moniponin kanssa maastossa, Anni oli jälleen Murden kyydissä ja mulla oli Moniponi. Moniponi alkaa vihdoin tuntumaan taas pirteämmältä ja enemmän omalta itseltään kuin mitä se tuossa muuton hollilla oli. Jossain vaiheessa pitäisi senkin kanssa mennä maneesille kokeilemaan, josko se olisi jo innokkaampi ja lennokkaampi jälleen kun pääsee hyvälle pohjalle ja isolle läänille juoksentelemaan. Kummatkin pojat olivat jälleen tsillisti maastossa, vaikka käytiin etsiskelemässä uusia reittejä ja löydettiin ehkä vähän ikävän upottaviakin polkuja. Kyllä niistä vielä hyvät maastoponit tulee!

Maanantaina ratsastin Murden ja se oli ihan mukava, vaikkei ihan parhaimmillaan kylläkään. Harjoiteltiin vastalaukan nostamista ja lopulta pystyttiin jopa suorittamaan laajalla "ympyrällä" siirtymisiä myötälaukka-ravi-vastalaukka-ravi-myötälaukka. Vaikkei ihan viime viikon superfiilistä löytynytkään, oli kiva, että kuitenkin saatiin jotain järkevää aikaiseksi eikä mitään ihan superhelppoa edes, mihin yleensä Murden kanssa sorrun. Myös jälleen vähän väistöjä ja takaosakäännösten harjoittelua.

Tiistaina ratsastin kummatkin omat pokut, sillä supergruumini oli meillä kylässä ja mua avustamassa asiassa. Ensin Murde, joka oli jo ehkä hieman väsynyt tehtyään monta päivää putkeen duunia. Murde harjoitteli jälleen väistöjä ja siirtymisiä ja toimi ihan kohtuullisesti. Väsymys velotti sen parasta vireyttä, mutta se oli silti kohtuullisen yhteistyöhaluinen. Laukannostot alkavat olemaan aika helppoja ja muutoinkin siirtymiset useimmiten onnistuvat kohtuullisen kivasti. Ongelmia tuottaa eniten se, jos junnataan samaa askellajia pidemmän aikaa, sillä silloin pukkaa hyytyminen. Jos koko ajan tehdään siirtymisiä, pysyy Murdekin vireämpänä. Mutta siis liikuteltua tuli ja ihan kohtuullisen hyvinkin vielä. Lopuksi Murde pääsi vielä supergruumin kanssa kävelylle ja ihan loppuviimeksi vielä liityttiin seuraan Moniponin kanssa.

Tiistaina ratsastin siis myös taas Monin, joka oli erittäin hyvän tuntuinen jälleen kerran. Meni kaikki askellajit läpi mukavasti pyynnöstä eikä tehnyt mitään tyhmyyksiä eikä tuhmuuksia. Ja lopuksi sekin pääsi siis vielä maastokävelylle Murden seurassa. Olipa mukavaa ratsastella kun hevoset laitettiin valmiiksi kuntoon ja kävelytettiin ja kaikkea! Kiitokset siis Elinalle! Myöhemmin tiistaina kummatkin rokotettiin, joten sen jälkeen loppuviikko onkin ollut kummallakin vain lepoa. Huomenna (tai siis tänään) pitäisi sitten palautella kumpaakin hommiin. Murden kanssa suunnataan lähimaneesille reenailemaan ja Moni saanee toimia hyvän mielen ratsuna kotioloissa. Ihan kiva kyllä, että kummatkin ovat aika hyvällä mallilla ja kumpaakin pystyy kätevästi kotioloissa liikuttelemaan. Ainakin on tähän mennessä kyennyt. Saa nähdä nyt sitten miten liikutukset jatkuu kun pakkaset alkaa ihan toden teolla jylläämään. Nythän on saatu vasta pientä esimakua.

Oman tallin pyörittämiseen alkaa pikkuhiljaa tulemaan ihan kiva rutiini ja hommat sujuu jo aika lailla järkevästi eikä ole ihan täysin hakusessa koko ajan kuten alkuunsa. Ponit tuntuvat edelleen olevan onnellisia ja näyttävätkin ihan sopivan paksuilta. :) Kyllähän sitä alkuunsa tulee mietittyä kaiken maailman asioita, että hoitaako hevoset riittävän hyvin ja onko niillä kaikki kivasti, mutta ehkä niistä näkyisi, jos niillä joku olisi vialla. Mutta ihanaa on, kun omat pokut on omassa pihassa! Siitä ei pääse yhtään mihinkään. :)

Huomenissa lisää muista reeneistä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti