Valmennusten ihanuutta.

Valmennusten täyteinen viikko jatkui siis keskiviikkona Tuomarinkylässä Nipsun silmien alla. Jatkettiin siitä, mihin tiistaina jäätiin, eli vaihdoista. Mä olin vuorokauden verran tankannut niitä apuja mieleeni, että mitä piti tehdä ja missä järjestyksessä ja millä hetkellä ja olinkin saanut ne ihan hyvin haltuun. Tärkeimmät avut itse vaihtoon siis puolipidäte ulko-ohjasta (melkein seis), ulkopohje ja raippa. Kaikki muu onnistuikin paremmin kuin hyvin paitsi se raipan käyttö... Sami on tunnetusti erittäin notkea ja nopea takajaloistaan, jos kyse on ylöspäin suuntautuvista liikkeistä ja jotenkin oon saanut itselleni sellaisen fiiliksen, etten sitä mielelläni sillä raipalla koske. Mä sitten mukamas huidoin sitä, mutten tainnut edes osua siihen. Enkä ainakaan koskaan oikealla hetkellä vaan auttamattomasti liian myöhään. Lopuksi kun vähän edes rohkaistuin ja edes kosketin sillä kepin päällä Samin takalistoa, niin johan poni vaihtoi laukkaa. Melkein jopa ilman mitään muita apuja... Että näin, pitäisi vaan oppia luottamaan, että kyllä siellä kyydissä pysyy ja vaikkei pysyisikään, niin korkealta ei olisi putoamassa. :) Eli kotiläksynä lähinnä henkisiä harjoituksia. Ratsastuksessa ja ponin taidoissa ei ole mitään vikaa, mutta pilotti on auttamattomasti liian arka ja mukavuuden haluinen. Tätä on siis työstettävä.

Tähän samaan ongelmaan ollaan jumiuduttu myös ikioman Murdeni kanssa. Olen jo pitkään tiedostanut, että se on liian hidas pohkeelle eikä pyri riittävästi eteen kohti tuntumaa. Tässäkin on ollut ongelmana se, että uskallan kyllä käyttää raippaa, mutta Murde vaan pukkaa eikä lähde eteenpäin enkä sitten uskalla käyttää raippaa riittävästi, jotta saisin sen lähtemään siitä ihan oikeasti eteenpäin kohti tuntumaa. Sitten jään helposti vaan huitomaan sitä ilman, että mitään konkreettista tapahtuu. Välillä on kyllä päiviä, jolloin homma onnistuu hyvinkin kaikesta huolimatta, mutta enemmän mennään Murden ehdoilla kuin mun ehdoillani... Tästä syystä olin siis erään tuttuni suosituksesta hakeutunut Piet Tijssenin valmennukseen, jolta odotinkin paljon. Kerroin Pietille rehellisesti meidän ongelmistamme ja pyysin, että hän heti alkuunsa tyyppaisi Murden, jotta ymmärtäisi sen sielunelämää mahdollisimman hyvin.





Piet hyppäsikin kyytiin ja aloitti rauhassa käynnissä, siirtyi pikkuhiljaa raviin ja työsti Murden reaktioita. Murde potki ja pukitti ja Piet vaan istui selässä ja jatkoi vaatimista. Se oli ihan mielettömän hienoa katseltavaa, kun tiesi, että ratsastaja tekee juuri sitä, mitä tiedät hevoselle olevan täysin oikein ja tekee sitä vielä erittäin suurella ammattitaidolla niin, että hevonen näyttää ymmärtävän ja nöyrtyvän ja lähtevän pikkuhiljaa toimimaan halutulla tavalla. Ja ne kerrat, kun näki, että hevonen reagoi oikein apuihin olivat ihan mielettömiä, teki vaan mieli huutaa onnesta. Kyllä siinä omassa hevosessa ja sen tekemisissä on vaan niin suuri tunnelataus aina mukana, ettei sitä aina ihan itsekään osaa ymmärtää.



Kun homma alkoi sujumaan ravissa, Piet työsti laukkaa ja kun laukka oli hallussa, niin vuorossa oli siirtymisiä, jotka tapahtuivat rauhassa ja käyttäen aikaa, vain niin, että hevonen näytti ymmärtävän mitä halutaan ja miten se halutaan tehtävän. Murde oli alkujärkytyksen jälkeen relaillut ja tyytynyt kohtaloonsa ja näytti jopa ajoittain tyytyväiseltä. :) Piet lopetti pikkuhiljaa, kertoi juuri sen analyysin, minkä olin itsekin osannut tehdä ja minkä takia valmennuksessa oltiinkin ja siirryin itse kyytiin. Ensin käynnissä pohkeen eteen ja tarkistus, että reaktiot ovat oikeita. Sitten raviin, pehmeä pyöreä muoto ja eteenpäin vimmana. Kun ravissa oli löytynyt oikea ajatus, tehtiin muutama laukannosto ja siirtyminen takaisin raviin. Koko ajan oli tärkeintä säilyttää tuntuma ja ajatella tuntumaa kohden. Vaikka ratsastaa eteen, ei saa antaa tuntumasta periksi vaan hevosen pitää hyväksyä tuntuma... Ei mitään uutta siis, mutta hyviä muistutuksia, että nämä opit pätee myös Murdeen! Mielummin siis vahva ja eteenpäin kuin taaksepäin ja kevyt. Kaiken avain on nyt siis eteenpäin ja nopeat reaktiot... Eli jälleen kerran, ongelman ydin on ratsastajan pään sisällä. Toki ei Murde yhtään mua tässä asiassa kyllä auta, mutta ehkä mä siis sen kanssa voin opetella pääsemään yli tästä mun idioottimaisesta ongelmastani hakkaamalla päätä seinään vuoden pari tai jotain muuta sen kaltaista... :)

Tässä vähän fiiliksiä, maneesikuvaaminen on aina yhtä haastavaa, mutta hovikuvaajani oli jälleen kerran saanut tilanteen ikuistettua:







Vaikka ongelmat ovatkin suuria ja perustavanlaatuisia, ne on tehty ratkottavaksi ja tästä on hyvä lähteä huomiseen. Ei ole kuin voitettavaa asian tiimoilta. Päivä oli mitä parhain, Pekka oli kuljettamassa Purdea, supergroomina toimi Elina ja fanijoukkona oli oppilaani Mari. :) Kiitokset kaikille osallistuneille jo tähän ensimmäiseen päivään ja huomenna siis jatkuu.

Loppuviikosta hommissa on ollut myös kaikki muutkin ratsut. Jöpön ja Galman ratsastin pari kertaa ja kummatkin toimivat ajatuksen lailla. Ne alkavat olla mukavassa vireessä ja niillä on ihan mielettömän hyvä motivaatio töitä kohtaan tällä hetkellä. Ihan perushommia on tehty, mutta Jöpön laukka on tuntunut erittäin elastiselta pitkästä aikaa, ainakin Jöpön laukaksi siis ja Galma taas alkaa vihdoin ja viimein voimistumaan ja vahvistumaan joka paikasta. Perjantaina sitten kahden päivän reeniputken jälkeen oltiin ihanassa syysilmassa maastoilemassa näiden kahden kanssa ja oli kyllä rentouttavaa. Jöpön varsakin on nyt muuttanut Jöpön kanssa kotipihaan ja se on kyllä ihana pieni otus. Erittäin kaunis ilme tammalla ainakin on... :)

Suvi-Hermiinalla oli heinäkuun jälkeen ensimmäisen kerran kanget päässä ja tein sen kanssa jo melkein sellaisen verryttelyn kuin ennen äksidenttiä eli isoa laukkaa eteenpäin ja sen jäljiltä löytyikin pitkästä aikaa myös Suvin superhieno elastinen ravi. Siihen oli hyvä lopettaa, ettei vaan tule yhtään sen kanssa ahnehdittua, on vielä kuitenkin aivan toipilas. Myös Akun ratsastin torstaina ja se yritti mua vähän jullittaa, kun mentiin pitkästä aikaa ensimmäisen kerran pimeässä, mutta mäpä otin erävoiton siitä ja hommia tehtiin silti. Siirtymiset tuntumaa vasten alkaa löytymään pikkuhiljaa ja vähän on jo muutamia askeleita pohkeenväistöäkin tapailtu, kun sopiva eteenpäinpyrkimys on ensin vaan löytynyt... Tämä on hevonen jonka kanssa pitää myös oppia olemaan "ronskimpi" ja vaatimaan vielä paljon enemmän... Mutta ainakin virheet on tiedostettu ja ne on työn alla, vaikkei niitä sitten ikinä saisikaan kitkettyä..

Valmentautuminen tässä lajissa on kyllä ehdoton elämän suola, ei haittaa vaikka joutuu kituuttelemaan muissa asioissa, sillä se fiilis, mitä valmennuksista jää, on vaan niin mieletön, ettei sitä äkkiseltään vaihtaisi yhtään ylellisempään elämäänkään...