maanantai 27. elokuuta 2012

Pettymys

Viime keskiviikkona piti viimeistellä Sami kauden pääkoitokseen eli Harjun finaaliin, mutta kesken viimeistelyn jouduin toteamaan, ettei poni ole aivan kunnossa. Se ei liikkunut ravissa aivan normaalisti ja jouduimme siten perumaan viikonlopun reissumme Harjuun. Sekä hieroja että kenkääjä katsoivat sen läpi vielä saman päivän aikana eivätkä löytäneet moitteen sanaa, joten jää eläinlääkärin selvitettäväksi mikä ponia vaivaa. Pirteä ja iloinen poni on kuitenkin, joten toivottavasti mistään sen kummemmasta ei ole kysymys.

Viime kaudella harjoittelin pettymysten käsittelyä kun silloiset ratsuni tuntuivat kärsivän loukkaantumisista. Suvi-Hermiinahan meni alkukaudesta pahasti esteen sekaan ja kesti pitkälle talveen ennen kuin se alkoi toipua siitä kunnolla, A.T. Jesperi poikkaisi puikkoluun tarhaillessaan potien sitä koko kesän ja Galma rikkoi itsensä karsinassaan ennen kuin kausi ehti alkaakaan. Tällä kaudella kaikki on tuntunut menevän aivan liian mukavasti ja jopa paljon yli odotusten, joten pitihän sen epäonnenkin nyt kuitenkin astua mukaan kuvioihin jälleen kerran. Onneksi kuitenkin kauden päätavoite eli 6vee-cupin finaalipaikka oli jo lunastettuna ja muutoinkin fiilis oman ratsastuksen suhteen on erittäin hyvä! Torstaina harmitti ihan tolkuttomasti ja harkitsin jo vaikka mitä ratkaisuja elämässäni, mutta onneksi on paljon ihania ihmisiä ympärillä ja paljon puuhastelua, joten pettymys ja harmistus muuttuivat loppujen lopuksi toiveikkuudeksi ajatellen vaikkapa ensi kautta! :)

Koska olin suunnitellut olevani perjantain ja lauantain Harjussa, en olllut ottanut loppuviikolle mitään ratsastettavaa enkä tilannetta muuttanutkaan vaan pidin vähän heppailulomaa. Ainakin yhden päivän verran! :) Lauantaina suuntasin sitten tieni kannustamaan Tokajin hoitajaa Iiristä Tuomarinkylän hoitajamestaruuksiin. Olen aina ajoittain koutsaillut Iiristä Tokajin kanssa ja meillä oli ollut torstaina reenit ja autoin Iiristä nyt sitten myös verryttelyssä kun pääsinkin paikalle alkuperäisistä suunnitelmista poiketen! Iiris ratsasti ihan mielettömän hienon radan saaden yli 63% ja päätyi kilpailussa pronssille eli kolmannelle sijalle! Onneksi olkoon vielä tätäkin kautta Iirikselle. Hän tekee paljon tärkeää työtä Tokajin kunnon ja hyvinvoinnin eteen, joten todella suon hänelle tämän menestyksen. Kuka ties hänet nähdään useamminkin Tokajin puikoissa. ;) Murden estepilotti Anni on myös käynyt Tokajilla hyppäämässä ja sekin on varmasti tehnyt hevoselle hyvää. Vaihtelu virkistää ja kun Tokaj on pääsääntöisesti aina vain kouluratsastushommissa, tekee välillä hyvää antaa sen tehdä ihan jotain muuta. Anni ja Tokaj nähdään ehkä yhdessä myös estekilpailuissa jossain vaiheessa!

Estefiiliksissä jatketaan, sillä Murde Murmeli oli tänään tiukan koitoksen edessä. Anu ja Anni olivat ilmoittautuneet estekisoihin Järvenpäähän toiveissa, että kilpailu käytäisiin kentällä. Sää oli kuitenkin vienyt esteet maneesiin ja koska kyseinen maneesi on ollut Purdelle ennenkin aika vaikea paikka, ei fiilikset olleet kovin  luottavaiset siihen, mitä tarjolla tulisi olemaan. Anu meni ensin radalle ja puski Purtsin läpi koko radan, vaikka pari kieltoa matkan varrelle tulikin. Lähinnä lankkueste oli Purden mielestä hieman epäilyttävä ja sen lähelle ei ollut hyvä mennä. Pääsivät kuitenkin siitäkin yli ja sen jälkeen ei ongelmia juuri ollutkaan. Sitten Anni kyytiin ja verryttelyssä jo näki, että Anu oli virittänyt hevosen ihan supermoodiin. Radallekin mentäessä hevonen oli kuin eri hevonen kokonaan. Se meni reippain mielin radalle ja näytti jopa rennolta. Tässä mielen tilassaan se imi esteille ja meni miljoonaa. Ihanaa. Oli niin kiva nähdä, että hevonen rentoutui ihan silmissä ja se lähti suorittamaan tehtävää sen sijaan, että olisi vaan pelännyt kaikkea. Ehkä valoa on sittenkin tunnelin päässä näkyvissä ja Purdestakin tulee vielä jonain päivänä luottavainen ratsu. :)

Tällä viikolla Murden estetreenit jatkuvat ja sunnuntaina on samaisessa paikassa sitten aluekilpailut tiedossa... Anua jo vähän taisi hirvittää, että mihin on itsensä luvannut, mutta uskoisin, että sekin homma on selätettävissä! ;) Sen jälkeen täytyy sitten taas katsella, että miten jatketaan harjoituksia. Olisi nyt kiva saada pidettyä yllä tämä hyppääminen, sillä uskon, että se tekee hevoselle ihan mielettömän hyvää!

Alkavalla viikolla sitten suomenhevosten kuninkaalliset Ypäjällä! Siellä kaksi starttia Vilpurin kanssa... Ihan mielettömän hauskaa. Kunpa olisi toinenkin mukava suomenhevosratsu ottaa kilpailuihin, mutta kun ei niin ei, yhteen on tyytyminen. A.T. Jesperi tosin pitäisi sitten vielä esittää lauantain orikavalkadissa! Ohjelmaa riittää siis vaikka muille jakaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti