maanantai 28. syyskuuta 2015

Piet 15.-16.8.

Piet Tijssen kävi taas valmentamassa meitä elokuussa. Heinäkuussa en valmentautumaan ollut päässyt, sillä meidän oli tarkoitus olla samaan aikaan PM-kisareissulla Ruotsissa... Pitkä kuiva kausi oli siis valmentautumisen osilta alla, joten valmennus tuli todellakin tarpeeseen.

Olin varannut valmennukseen ainoastaan yhden paikan, sillä en ollut ihan varma Murden kunnosta enkä siten siis uskaltanut ottaa vielä kahta paikkaa. Murde kuitenkin vaikutti olevan ihan ok kunnossa jo, joten kummatkin hevoset pääsivät hölkkäilemään tunnille yhtenä päivänä.

Eemeli kävi ihmettelemässä maailmanmenoa lauantaina. Kerroin Pietille, että olimme ilmoittautuneet Ponibreedersiin ja harjoittelimme ratojen juttuja oikeastaan läpi koko valmennuksen. Tämä olikin erittäin hyödyllistä, sillä tarvitsinkin vahvistusta ajatuksiini ja oli kiva päästä ihan oikeasti harjoittelemaan radan asioita jo etukäteen. Näin onnekkaasti kun ei aina suinkaan ole. :)

Mitään superahaaelämyksiä ei tällä kertaa ollut tarjolla, lähinnä vaan ihan peruspuurtamista ja tarkkaa ratsastusta, joten annettakoon kuvien kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. On vielä ihana katsella näitä kesäisiä fiiliksiä nyt kun alkaa ulkona jo olemaan ihan täysi syksy...




















Murden vuoro oli sunnuntaina. Murde ei ollut vielä saikkunsa jälkeen käynyt missään, joten en oikein tiennyt, mikä sen vireystaso on. Yllättävän hyvältä se kuitenkin tuntui, vaikka paljon onkin taas duunia edessä, että saa sen muistuttamaan hevosta... ;)

Murden kanssa tehtiin ihan perushommia, siirtymisiä, avoja, sulkuja, vaihtoja ja sarjoja. Kohtuullisen mukavasti meni, vaikka olinkin välillä ihan hukassa, että mitenkäs tätä hevosta ratsastettiinkaan. Pietin tehtävillä Murde vaan aina tulee kivasti kuulolle ja esimerkiksi sarjojen ratsastaminen Pietin tunnilla onnistuu aina. Tämä johtunee siitä, että Pietin kanssa työskennellään laukka aina siirtymisten avulla teräväksi, josta on todella helppo sitten tulla sarjoihin ja säilyttää se laukka.

Mikä mua ahdisti juurikin tämän valmennuksen jälkeen, oli nuok kanget. Murde oli pääosin suu apposen auki ja tyytymättömän oloinen. Varmasti osa tästä johtuu juurikin voimattomuudesta ja jäykkyydestäkin, mutta silti se ahdisti mua ja ilmeisesti Murdeakin pahan kerran. Tämän jälkeen päädyinkin sitten kokeilemaan toisia kuolaimia ja nyt on uudet kankikuolaimet hankittunakin, josko ne vaikka kelpaisivat herralle paremmin!























Hyvä palauttelu valmennusten maailmaan. Mieli piristyi ja oli ihanaa nähdä, että Murdekin on taas vireessä. Kyllä valmentautuminen vaan on tämän lajin suola!

4 kommenttia:

  1. Oih, hienoja kuvia kuten aina :) olipa mukava lueskella taas murdestakin! Vaikka Eemeli onkin niiin hieno että sitä pitää tänne blogiin aina tulla ihastelemaan, on tuossa murdessakin vaan jotain. Se on aika mielenkiintoinen tapaus ollut seurata, jo useamman vuoden ajalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset jälleen ihanasta kommentistani! Mun sydäntäni lämmittää erityisesti aina kun joku jaksaa seurailla Murdenkin edesottamuksia ja on niistä kiinnostunut. :) Murde on varsin opettavainen pieni eläin, vaikkei mikään wau-hevonen olekaan. Mulle se on ainakin opettanut enemmän kuin moni muu hevonen yhteensä ja siksi se onkin mulle ihan supertärkeä!

      Poista
  2. Onpas sulla ihanan väriset housut! Oletko mistä ostanut? Haluaisin kauheasti jotkut samanväriset kuin sulla, vanhat pöksyt kun kuluneet puhki..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo, noi on aivan ihanat Pikeurit. Noi on ostettu Keravan Horse&Riderista ja toi oli joku kausiväri vuosi sitten. Mut kyllä ton värisiä on ollut muillakin tarjolla, joten silmät vaan auki ja etsiskelemään, niin eiköhän moiset ihanuudet löydy sullekin! :)

      Poista