maanantai 25. toukokuuta 2015

Tokaj testasi W-Healing Wrapit!

Moikkamoi vaan kaikille!

Mä olen Toksu Tokaj ja teille kaikille Ratsuiluja-blogin lukijoille ehkä jo tuttu. Mähän kuulun Miljan ratsuissa osastoon "ruunikot tähti(pää)kilpurit", mutta tällä hetkellä en ole vielä ihan kisaiskussa, sillä toivun mun vuodenvaihteen mahanpuruista edelleen täällä Miljan kotipihassa. Onneks oon kyllä pikku hiljaa saanut ruveta tekemään hommia, sillä onhan toi jatkuva seisoskelu aika tositylsää. Mutta on siinä seisoskelussa hyvät puolensakin, sillä sit ehtii tekemään kaikkea tämmöstä muuta hauskaa.

Nyt mä sain nimittäin aika tärkeän tehtävän tossa pari viikkoa sitten. Mä sain kunnian testata semmosia W-Healing-merkkisiä tallisuojia eli W-Healing Wrapeja. Mun tähtikilpurikollegani Sami on näistä mulle joskus vinkannut. Sekin on niitä testaillut ja kertoo omia kokemuksiaan nettisivullaan. Ja koska meitä tähtikilpureitahan tulee huoltaa tolkuttoman hyvin (niin kuin kaikkia huippu-urheilijoita) mäkin sain tällaiset vihdoin käyttööni sillä ehdolla, et kerron vähän, et miltä ne tuntuu ja et mitä noi mua hoitavat ihmiset niistä sanoo.

Laitetaan tähän nyt kuvakin siitä kun mä oon ollut sellainen tähtikilpuri, et kaikki muistaa, kuinka hieno mä ihan oikeesti oon. Ja välillä pitää tietty myös muistutella itselleni, sillä tässä vaiheessa kun on ollut 4 kuukautta toipilaana, ei aina jaksa uskoa, että on ollut tollainen timmissä kunnossa oleva atleetti. Mut siihen kyllä pyritään taas pikapuolin! #kesäksikuntoon2016


Ensin ihan muutama virallisempi sana näistä suojista. Oon oppinut tässä saikun aikana vähän surffailemaan netissä ja meiän yhteistyökumppanin (joka siis on mulle nää testiin toimittanut) Hippodome.comin sivuilta löyty tällainen informaatio näistä suojista:

"W-Healing Wrap tuotteet on valmistettu edistyneellä kaksivaikuttaisella tekniikalla.
Tämä tarkoittaa, että sekä hevosta vasten oleva keraamista ainetta sisältävä materiaali ja samaa ainetta sisältävä toppaus heijastavat hevosen oman lämmön takaisin hevoseen. Tästä seuraa voimakas lämpövaikutus hoidettavalle alueelle. Jos hevonen ei ole tottunut tämäntyyliseen hoitoon, on turvallisinta aloittaa W-Healing Wrapin käyttö lyhyissä jaksoissa ja kun hevonen tottuu tähän tuotetta voidaan käyttää jopa yön yli.
- W-Healing Wrap lisää verenkiertoa ja vähentää turvotusta.
- W-Healing Wrap voidaan käyttää kovan rasituksen jälkeen kuten myös vuohis- ja jännevaurioiden hoitoon.
- Tuote käy myös hyvin vanhemmille hevosille jäykkyyttä poistamaan.
- Tuotteessa ei ole karenssiaikaa."

Ihan hyvältä siis kuulostivat ja siten mäkin innokkaana otin ne käyttöön. Mullahan tuppaa noi takajalat vähän turpoilemaan ja nyt kun ei oikein ole saikun jälkeen tota lihaskuntoakaan niin helposti kolottaa vähän joka kropan osiota. Noi mun hoiturit sanoo, että mun takapää on tällä hetkellä jotenkin "löysä", mut kai ne tarkottaa just sitä kun tässä nykylihaskunnossani en aina koordinoi kaikkia neljää jalkaa ihan niin kivasti ku yleensä. Ja nyt sit kans just tuntuu, et veri ei oikein kierrä kropassa niin hyvin kuin yleensä, ku ei ole vielä palautunut kunnon säännölliseen liikuntaan.

Mut nyt siis olen testaillut näitä suojia parisen viikkoa. Alkuunsa pidin niitä jalassa vähän lyhyempiä aikoja, mutta nyt sit oon jo viikon pitänyt näitä aina öisin jalassa ja kyllä olo on aika erilainen. Jalat pysyy yöllä ihanan lämpiminä ja veri kiertää. Iltaisin mun jalat on aivan kuivat eikä enää päivän aikana kerää nestettä ollenkaan! Näin hyvässä kunnossa mun jalat ei oo ollu kovinkaan usein, oikeastaan ainoastaan silloin ku oon ollut täydet päivät ulkona ja lisäksi ihan normitreenissä! Toi lämpövaikutus, mistä tossa virallisessa osiossa puhellaan, tuntuu selkeästi ja vaikuttaa kivasti. Näitä tämmösiä mä haluan käyttää jatkossakin!

Tänä aamuna mä pääsin vihreällekin nää jaloissa. Ja vaikka mua yleensä ahdistaa ihan kaikki mahdolliset suojat takajaloissa, ei nää ahdista mua enää yhtään. Alkuärsytyksen jälkeen, mä oon pitänyt näitä ihan supermielelläni enkä heittele niitä enää seinälle, ku oon tajunnu, kuinka kivoilta ne tuntuu.

Pyysin hoituria ottamaan aamulla kuvat niistä, kuinka hyvin ne on pysyny jalassa. Kuva siis otettu aamulla, kun suojat ovat olleet jo koko yön jalassa ja tonne aika alashan ne tupataan asettelemaankin, et lämmittävät vuohisia kivasti. Mun hoiturit ovat erityisen ihastuneita noihin tarroihin, sillä ne on kuulemma todella helpot laittaa jalkaan ja ottaa pois. Aiemmin hoituri on kuulemma törmännyt töissä erimerkkisiin vastaaviin, jotka ovat huomattavasti haastavammat irrottaa jalasta kuin nämä. Ja etenkin tällaisen hieman ajoittain takapäästään herkän hevosen, kuten minä, kanssa on tärkeää, ettei tartte kauaa tuusata tarrojen kanssa. Siitä semmosesta mä en kyl tykkää yhtään!


Mä kyllä suosittelen näitä ihan kaikille! Murdekin on jo himpun verran kateellisena näitä katellu ja kun se nyt on semmonen vilukissa, ni ehkä mun täytyy antaa senkin nää viel tyypata!

Mut nyt kaikki kipinkopin näitä shoppaamaan, nää on ihan superkivat! Mä haaveilen jo vähän semmosesta W-Healing-loimestakin, kun surffaillessani huomasin sellaisenkin olevan olemassa! Varmaan olis aika kiva etenkin noilla kilpailureissuilla varsinkin silloin kun on kylmä, ku mä oon aika jäykistyvää sorttia kylmällä ilmalla. Ehkä pyydän semmosen sit joulupukilta?

Laitan teille tähän vielä linkin, mistä voitte heti käydä noi ihanat suojat eli W-Healing Wrapit kliksuttelemassa ostoskoriin. Ja koosta voidaan sanoa vielä, et näit on koklattu mun lisäks myös Eemelin ja Murden jalkoihin ja kaikille meille tuntuis ainakin sopivan tosikivasti. Suojat on semmoset pehmeät ja mukautuvat, joten sopii vähän isompaan ja pienempäänkin jalkaan! Ja jos asia epäilyttää, niin tuolta Hippodome.comista Tuusulasta saa kyllä hyvät vinkit asian tiimoilta, kun vaan kyselee. :)

Mä taidan nyt jatkaa päikkäreille. Kuulemma joudun tänäänkin töihin, vaik olin eilenki!!!

T. Toksu Tokaj


Tämä postaus yhteistyössä Hippodome.comin kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti