maanantai 14. joulukuuta 2015

Luukku 14: Suvi-Hermiina


Tässä vaiheessa elämääni näytti olevan meneillään oikea suomenhevosputki, sillä vielä seuraavakin joulukalenterin edustaja on suomenhevonen. Eikä mikä tahansa suomenhevonen vaan varmasti yksi viime vuosien menestyneimmistä suomenhevosratsutammoista, Suvi-Hermiina (Hermeli - Joihuli).

Kun loppukesästä 2010 sain kutsun kokeilemaan Suvi-Hermiinaa, lähdin riemusta kiljuen matkaan, sillä olin ihastellut tammaa aiemman ratsastajansa kanssa kilpailuissa ja huomioinut sen myös tuloslistoilla usein varsin korkealla. Sehän oli niittänyt mukavasti menestystä mm. laatuarvosteluissa sekä kasvattajakilpailussa.

Kokeilin Suvi-Hermiinaa paria viikkoa ennen kuninkaallisia, sillä sille ei ollut ratsastajaa sinne ja Suvi-Hermiinan oli tarkoitus esiintyä Hermelin jälkeläisryhmässä orikavaldkadissa. Meillä tuntui synkkaavan ihan hyvin heti ensimmäisestä kerrasta lähtien, joten sovimme, että käyn muutaman kerran hevoseen tutustumassa ja esitän sen sitten Ypäjällä. 

Ypäjällä esiintyminen sujui ihan mukavissa merkeissä ja päätimme jatkaa yhteistyötä tämän jälkeenkin. Pari kuukautta sen kanssa treenailtuani, Suvi-Hermiina myös kantakirjattiin II-palkinnolla. Kantakirjanäyttelyssä sen esitti Anna Kärkkäinen. 

Läpi talven kävin treenaamassa Suvi-Hermiinan kanssa pienellä vihtiläistallilla, jossa oli vain pieni kenttä ja lisäksi peltoja, joita käytettiin myös treeneissä. Onneksi oli luminen talvi ja pääsimme tekemään paljon hankitreeniä, joka voimisti hevosta hyvin. Vaikka Suvi-Hermiina oli tulisieluinen tamma, pääsimme yleensä loppujen lopuksi aina kuitenkin yhteisymmärrykseen asioista. Joskus pidemmän neuvottelun ja joskus lyhyemmän neuvottelun jälkeen. Suvi-Hermiina oli todella lahjakas tamma, jolle kaikki sivuttaisliikkeet oli maailman helpoimpia. Väistöt, avot ja sulut olivat sen bravuureita. Laukan kanssa piti tehdä töitä, jotta sen sai pysymään kasassa, muttei laukkakaan huonoa missään nimessä ollut. 

Keväällä 2011 olimme jo saaneet Suvi-Hermiinan aika kivalle mallille ja pääsimme aloittamaan yhteisen kisakautemme. Heti ensimmäisistä kilpailuista tuli sijoitus sekä HeB- että HeA-radoilta. Ja yhteistyö näytti jatkuvankin mukavasti, myös ensimmäinen aluestartti päätyi sijoitukseen. 


Yhtäkkiä kuitenkin yhteistyö rupesi säröilemään eikä homma toiminutkaan enää niin kuin piti. Onneksi syy tähänkin löytyi, sillä hevonen oli mennyt nurin estekisoissa ja siitä oli varmasti jotain vauriota sille syntynyt. Aluksi vammaa ei löytynyt sen kummemmin, mutta saimme klinikalta kuntoutusohjeet, joiden avulla hevosta kuntoutettiin pari kuukautta. Heinäkuussa tähtäsimme jo kilpailuihin, sillä hevosen piti olla kunnossa, mutta Lappeenrannan kisojen verryttelyssä totesin, ettei hevonen ole normaali enkä radalle sitä koskaan ratsastanut. Ajoin Lappeenrannasta kotiin itkien, että hevonen ei todellakaan ole edelleenkään kunnossa. 

Koska Suvi-Hermiina ei edelleenkään ollut normaali, se vietiin Kangasalan klinikalle tutkittavaksi ja selästä löytyi melkoisia vamma-alueita. Tapaturma siis sattui toukokuun alussa, Kangasalalla se tutkittiin elokuun alussa ja lopulta oikeita töitä päästiin aloittamaan vasta lokakuun puolivälissä. Tämän koko ajan kävin useita kertoja viikossa kuntouttamassa hevosta, kävelemässä sillä selästä, kiipeilemässä sen kanssa ja tekemässä pitkin ohjin treenejä. Mitään toista hevosta en ole niin pitkään ja niin tunnollisesti käynyt kuntouttamassa kuin mitä sinä kesänä kuntoutin Suvi-Hermiinaa yhdessä omistajiensa kanssa.

Alla olevat kuvat on heinäkuulta ennen Kangasalan tuomiota kun vielä kuvittelimme hevosen olevan kunnossa: 




Syksyn tullen, kun hevonen alkoi olemaan kunnossa ja toimimaan aika kivasti, huomasin kuntouttaneeni sitä ihan muille kuin itselleni. Yhtäkkiä kaikki mitä tein ja miten toimin, olikin kyseenalaista ja joku toinen teki kaiken paremmin. Mä, joka olin puoli vuotta tehnyt työtä sen eteen, että hevonen tulisi kuntoon ja toimisi niin kuin ennen loukkaantumistaan, en yhtäkkiä osannutkaan lukea hevosta enkä ratsastaa sitä enkä yhtään mitään muutakaan. Mun treenit ja ajatukset olivatkin toissijaisia, sillä joku muu olikin tärkeämpi ja hänen menot menivät mun menojeni edelle. Ja sitten vielä kun alkoi tulemaan korviini kommentointia muillekin tahoille mun tekemisestäni, kuten valmentajilleni, mä en enää jaksanut. Mä olin tehnyt niin paljon sen hevosen eteen ja antanut niin paljon itsestäni sen vuoksi, että Suvi-Hermiina tulisi kuntoon, etten vaan enää pystynyt ottamaan vastaan sellaista kohtelua. Päätiin silloin viheltää pelin poikki ja lopetin yhteistyön Suvi-Hermiinan kanssa tammikuussa 2012 Su-Hen ollessa lähes täysin toipunut sen vammoista. 

Tämän jälkeen myöhemmin keväällähän treenejä Suvi-Hermiinan kanssa jatkoi Janne Bergh, joka kilpaili seuraavan kauden tammalla ja nosti sen myös kansallisilla sijoituksilla Ip-kantakirjatammaksi. 

Suvi-Hermiinan kanssa opin todella paljon, se oli todella luonteikas ja haastava tamma, jolla oli paljon mielipiteitä. Lisäksi varmasti sen tapaturman aiheuttamat vammat tekivät lisänsä näihin haasteisiin ja teki matkastamme vielä vaikeamman. Mutta opin jälleen lukemaan hevosia paremmin, ymmärtämään hevosia enemmän ja opin myös ratsastamaan paremmin. Opin myös, että kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää. Kun katselin Suvi-Hermiinaa minua edeltäneen ratsastajansa kanssa, mietin aina, että oi jospa minullakin olisi joskus tuollainen mahdollisuus. Ja kun mahdollisuuden vihdoin sain, opin ymmärtämään kuinka paljon työtä ja osaamista sellainen menestyminen vaatii. Ei hommat mene vaan niin, että kun alla on riittävän lahjakas hevonen, kaikki toimii ja on helppoa. Melkein oikeastaan päinvastoin. ;)

Olen todella kiitollinen siitä matkasta, jonka sain kulkea Suvi-Hermiinan kanssa, sillä se teki minusta paremman ratsastajan sekä kasvatti minua ihmisenä, se opetti minulle nöyryyttä ja kunnioitusta minua taitavampia kohtaan. Suurkiitokset tästä kaikesta kuuluu sekä hevoselle itselleen että omistajalleen, joka silloin halusi uskoa minuun. 

Suvi-Hermiina laukkaa tätä nykyä vihreämmillä laitumilla, mutta jätti jälkeensä yhden varsan. Varsa on nimeltään Savelan Mymmeli (i. Savelan Hemuli) ja uskon todella, että tästä varsasta kuulemme vielä! 

4 kommenttia:

  1. Kiva lukea tätä joulukalenteriasi ja lueskella tarinoita ratsastamistasi hevosista, kun välillä on tuttujakin hevosia. Olipas kuitenkin päivän ikävin uutinen että Suvi on nykyään enkelihevonen. Minäkin olen aikanani tehnyt paljon yhteistyötä Suvin kanssa, mutta ihan silloin kun se oli hyvin nuori. Toimin sen näyttelyhoitajana ja sitten kun ratsastajaan totuttaminen ja ihan perusasioiden opettelu tuli ajankohtaiseksi keikuin sitten myös tamman selässä. Viimeiset muistot Suvin kanssa ulottuvat sinne ennen sen kilpauraa, jolloin Suvin mielestä ehdottomasti hauskinta oli laukkailla ilman satulaa rataa ympäri letkeästi ja hauskaa meillä olikin.Se oli sitä aikaa, kun toinen ratsastaja alkoi treenailemaan sillä jo vähän vakavammin ja minä sitten olin se puskaratsastaja jonka kanssa pääsi humputtelemaan :) Muistan aina kun yhteistyömme alkoi jo hiipua enkä oikeastaan enää ratsastellut Suvia muiden kiireiden ohella ja omistaja sitten soitti minulle, että tule nyt ja mene Suvin kanssa radalle reippailemaan ja näytä sille kaapin paikka, kun Suvi oli näppäränä tyttönä keksinyt ettei mene ohi kouluratsastajansa kanssa radan kohdasta missä monesti oli vettä lammikoituneena. Minä sitten kävin ja Suvi muisti heti kuka on kyydissä ja nyt pääsee vähän reippailemaan radalla eikä se alun pientä kyttäilyä kummempaa tehnytkään kanssani siinä pelottavassa radan kohdassa, jossa se oli viime päivät kääntynyt kerta toisensa jälkeen toisen ratsastajan kanssa. Lämpimät muistot siis täälläkin tuosta erikoislaatuisesta tammasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun kommentoit! :) On kyllä mukava kuulla muidenkin muistoja näistä hevosista. Oikeastaan se on ollut ihan parasta tässä joulukalenterissa.

      Suvi oli kyllä todella erikoislaatuinen tamma ja varmasti jätti jälkensä jokaiseen sen kanssa puuhastelleeseen henkilöön!

      Poista
  2. " Opin myös, että kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää. Kun katselin Suvi-Hermiinaa minua edeltäneen ratsastajansa kanssa, mietin aina, että oi jospa minullakin olisi joskus tuollainen mahdollisuus. Ja kun mahdollisuuden vihdoin sain, opin ymmärtämään kuinka paljon työtä ja osaamista sellainen menestyminen vaatii. Ei hommat mene vaan niin, että kun alla on riittävän lahjakas hevonen, kaikki toimii ja on helppoa. Melkein oikeastaan päinvastoin. ;)"

    Voi kun tämä teksti kolahti. Itsellä myös lahjakas suokki, mutta voi kuinka pitkä ja kivinen tie onkaan kuljettu, että saisin sen liikkumaan niin kuin sen on mahdollista. Oppinut olen minäkin hirveästi ja paljon on vielä opittavaa. Mutta ilmaiseksi ei saa mitään.

    Kiva blogi sulla ja nämä joulukalenteri-tekstit ovat olleet todella mielenkiintoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, tämä hevoshomma se todella opettaa nöyryyttä. Usein aina toteankin, että mitä enemmän oppii, sen vähemmän tietää osaavansa. :)

      Kiitokset ihanasta kommentistasi ja kiva, että tykkäät sekä blogista että joulukalenterista. Toivottavasti viihdyt meidän seurassa jatkossakin!

      Tsemppiä treeneihin, kyllä se kaikki sieltä tulee, kun on sen aika!

      Poista