Ähkyleikkaus

Keskiviikkona Ponde oli siis Viikissä ruunattavana. Operaatio sujui hyvin ja poni toipuu nyt kotona ruunana. Enpä uskonut silloin keskiviikkona, että torstaina olisin jälleen Viikissä.

Mutta niin se elämä vaan välillä heittelee. Torstaiaamuna vielä ollessani nukkumassa, Viivu soitti ja kertoi Toksun olevan ähkyinen ja olevansa matkalla tallille, johon Viikin päivystäjäkin oli jo tuloillaan. Jatkoin silloin vielä itse unia ja suuntasin Tuomarinkylään vasta vähän myöhemmin tunninpitoon. Samalla kävin katsomassa Tokajia, joka oli todella kipeän näköinen. Se makasi karsinassaan pää maassa ja tärisi. Se oli saanut kipulääkettä ja rauhoittavaa ja tilanteen piti olla helpottamassa.

Tilanne ei kuitenkaan helpottunut ja iltapäivästä Tokaj vietiin klinikalle, jossa hevosen vointi näytti todella huonolta. Tokaj sai lääkitystä, jonka avulla tilanne mahdollisesti helpottaisi, mutta näin ei kuitenkaan Tokajin tapauksessa käynyt.

Illalla Viivu soitti ja kertoi, että Tokajia valmistellaan ähkyleikkaukseen. Olin itse vielä pitämässä tunteja, mutta kun olin ne pitänyt ja omat hevosetkin hoitanut, suuntasin Viikkiin seuraamaan leikkauksen kehittymistä.

Copyright Viivu Padden

Leikkaus sujui erittäin hyvin ja toipuminenkin on alkanut lupaavasti. Tokaj on jaloillaan ja olosuhteisiin nähden pirteä ja hyväntuulinen. Nyt vain peukut pystyssä, että toipuminen jatkuu hyvällä mallilla.

Viimeisen reilun vuorokauden aikana on käyty läpi tunteita laidasta laitaan. Jossain vaiheessa olimme jo varmoja, ettei Tokaj enää tilanteestaan toivu, mutta kun leikkaus oli ohi ja lääkärit toiveikkaita sen paranemisesta, itkin onnen kyyneleitä ajaessani kotiin Viikistä.

Oli upeaa nähdä, mihin nykylääketiede pystyy ja kuinka noinkin suuresta operaatiosta toipumisessa on erittäin hyvä ennuste. Olin ennen aina ajatellut, että omia hevosiani ei ehkä ähkyleikkattaisi tilanteen niin vaatiessa, mutta tämän leikkauksen nähtyäni ja kuultuani paljon uutta informaatiota leikkauksista ja niistä paranemisesta, olen jo eri mieltä. Varmasti mieli voi vielä kyllä muuttua toipumista katsellessa, sillä se ollee myös raskas etappi paranemisessa.

Joka tapauksessa olen äärimmäisen onnellinen, että suuri opettajani, Herra Tokaj, on edelleen hengissä ja yhtenä kappaleena ja sillä on mahdollisuus parantua jopa entistä ehdammaksi. Kiitos tästä kuuluu omistajalleen Viivulle, joka teki raskaan, mutta hienon päätöksen antaa hevoselleen mahdollisuuden elää.

Elastisen uusi biisi kuvaa Toksun tiimin fiiliksiä just nyt aivan tolkuttoman hyvin, näissä fiiliksissä jatketaan (sorppa, parempia lyriikoita ei ollut vielä helposti saatavilla, mutta tästä ainakin vähän näkee, mikä on biisin ajatus):


Mul ei ollu mitää muut ku mahdollisuus 

ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa. 

Koval duunilla se????? onnistuu. 

Kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan. 

Hanskat ei tipahda, periks ei anneta. 

Ne sanoo et pysty, et voi, ei kannata. 

Mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt. 

Ne saa luun kurkkuun saa ku tulosta taas teen. 

Jatkan, jaksan vaikka väkisin. 

Jos se ois helppoo, kaikki tekis nii. 

Mus on voima, jota ei voi vaimentaa. 

Pusken täysii aina vaa. 

Mun ei täydy vaan mä saan. 

Katse eteen ja suupielet ylöspäin! 

Teen vastoinkäymisistä voimaa. 

Katse eteen ja suupielet ylöspäin! 

Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan. 

Murehtiminen ei takas eilistä tuo. 

Ja huominenki tulee vaan jos selvitään tänään. 

Mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua. 

Se haastaa ja aina pyrkii mun pään kääntämään. 

Hakenu näkemystä -------- 

---------- slummeihin Keniaan. 

Kaiken sen jälkeen oon vaan positiivisempi. 

Asenne ratkasee, oon nähny omin silmin senki. 

Aitoo iloo, vaikkei ympäril oo muut ku pahaa. 

Ja toiset taas nii köyhii ettei niil oo muut ku rahaa. 

Alotan ittestäni, korjaan mun mielen. 

Nostan mun katseen ja suupielet. 

Katse eteen ja suupielet ylöpäin! 

Teen vastoinkäymisistä voimaa. 

Katse eteen ja suupielet ylöspäin! 

Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan. 

Katse eteen ja suupielet ylöpäin! 

Teen vastoinkäymisistä voimaa. 

Katse eteen ja suupielet ylöspäin! 

Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan.

Ruunausmasennus

Olen jo pitkälti ennen joulua varannut Pondelle ajan ruunaukseen. Aika on huomenna ja mä olen ollut viikon ihan äärimmäisen masentunut asian tiimoilta. Ponde on kuitenkin jo 6 ja selvinnyt hienosti tähän asti orina, vuosi vuodelta sen elämä hormonien kanssa on tasoittunut ja sen kanssa on aina ollut äärimmäisen helppoa.

Tämän kauden kisoissa alkukaudella se vielä vähän huusi ja häselsi, mutta loppukaudesta oli jo varsin tasainen menijä eikä ulkopuolinen olisi välttämättä tiedostanut sen edes olevan ori. Estepuolellakin se oli äärimmäisen toimiva, vaikka pilotti oli poni-ikäinen. Viimeisimmät valmennusreissut ovat olleet äärimmäisen helppoja ja ponia pystyy helposti kuljettamaan myös kaverin kanssa. Sitä pystyy käsittelemään jopa vieraassa paikassa lähes kuka tahansa ja se toimii kuin ajatus. Tänä kesänä ainoan stressin sille loi naapurin tammat, jotka tulivat laiduntamaan ihan sen viereen. Silloinkaan poni ei osoittanut merkkejä tuhmuudesta vaan laidunsi kiltisti omalla lohkollaan tammoja tuijotellen ja vahtien

Mulla ei siis ole itselläni mitään tarvetta ruunata ponia ja siihen mun masennukseni varmasti perustuukin. Mun käytössäni se voisi olla ori ja olla se sama Ponde, mikä aina tähänkin asti. Nyt vaan kun olen antanut sen poniratsastajalle käyttöön, on vastuu sen oriudesta suurempi. Kun en pysty itse hallitsemaan tilanteita, missä poni on, mutta kannan silti vastuun niistä orinomistajana, ei ole järkeä ottaa riskejä. Estekilpailuissa ihmiset ovat helposti jännittyneitä ja omissa ajatuksissaan eivätkä pysty kuuntelemaan muita tai ymmärtämään heille annettuja neuvoja pysyä hieman etäämmällä. Ihmiset siellä eivät välttämättä ota toisiaan huomioon tai käyttäydy siten, mikä olisi turvallisuuden rajoissa järkevää. Ja tämä tarkoittaa nimenomaan seura- ja aluetasoa, jolta tie on nuoren ponin ja poniratsastajan kanssa aloiteltava. Tämän huomasin itse käydessäni estekisoja jonkun kerran kesällä seuraamassa.

Lisäksi valmentajat ovat aina sitä mieltä, että poni täytyy ruunata. Ymmärrän senkin pointin, mutta jos sitä perustellaan esimerkiksi keskittymisen herpaantumisella välillä, pitäisi myös huomioida, että poni on nuori ja sekin voi vaikuttaa sen mielenliikkeisiin yhtä lailla kuin se, että se on ori. Kanssavalmentautujista puhumattakaan... Saan vastata katsomossa kysymyksiin, että "mitä jos tuo tamman ratsastaja olisikin nyt pudonnut ja tamma olisi ollut sen seurauksena vapaana". Niiiiiin, mitä jos lehmät lentäisi? Kyseisessäkin valmennuksessa kentällä oli noin 5 erittäin kokenutta harrastajaa valmentajan lisäksi, joista joku olisi ehkä tarpeen vaatiessa voinut vielä napata orista kiinni, jos tilanne olisi näyttänyt siltä, että se olisi asiasta vauhkoontunut. Ja onhan niitä tilanteita aina ajoittain, että vaikka kisaverkassa on hevonen vapaana ja olenhan itsekin valmennuksessa pudonnut niin, että ori oli hetken vapaana, mutta eipä se ensimmäisenä ole muiden hevosten suuntaan suoriutunut.

Olen kuitenkin ponini luvannut ruunata suuren yleisön paineesta, jotta se keskittyisi ensi kaudella olennaiseen eli esteiden ylittämiseen eikä mihinkään turhaan. Jos tämä olisikin täysin oma päätökseni, tai siis lähtöisin ainoastaan omasta tahdostani, en varmasti olisi näin masentunut asian tiimoilta, mutta tuntuu, että teen näin vaan koska muut haluavat minun tekevän näin.

Toisaalta, onneksi uskon kuitenkin ruunaamisen olevan positiivinen asia hevosen hyvinvoinnin kannalta. Ei enää stressaamista ja sitä myöden laihtumista kesällä, eikä enää yksin tarhailua.

Tällä hetkellä Ponde on tosin orinakin ihan superhienossa kunnossa, kohtuullisen pulska ja lihaksikas ja toivon, ettei tämä muutu ruunaamisen tiimoilta. Toivon myös, ettei sen identiteetti kärsi, sillä näin myöhään ruunatessa on siihenkin riskinsä ja silloin jos koska, tuntisin toimivani hevoseni hyvinvoinnin vastaisesti. Toivon vain, että sen keskittyminen tehtäviin parantuu ja suorituskyky nousee, mutta sen ihana luonne säilyy samanlaisena. Ja toivon ennen kaikkea itsekkäästi, että saan rauhan kaikilta orikammoksujilta ja orivieroksujilta, jotka ovat minut tähän tekoon ja näihin ajatuksiin ajaneet.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Lähden nyt ratsastamaan viimeisen kerran ihanalla orillani ja toivon, että kaikki sujuu hyvin sen ruunauksessa huomenna ja että se on yhtä ihana edelleen ruunana. Onhan nuo kaksi muutakin läsiäni ihania ruunia kuitenkin!

Kamsu is bäk!

S.W. Musta Tamma palasi perjantaina työstettäväkseni ja on nyt muutaman päivän saanut kotiutua. On tehty vähän töitä maasta käsin ja tsekkailtu paikkoja. Huomenna ajattelin kavuta ensimmäisen kerran ponin kyytiin. On se vaan niin siävä! <3 p="">

Hui, haaste!

Mikä rakkaassa eläimessä on parasta? Onko suosikkisi oma ponisi, tallin kiltein tuntihevonen vai kenties koirasi? Kerro postauksessasi miksi juuri hän on viennyt sydämesi.

Linkki haasteeseen!

Ei varmasti ole kenellekään epäselvää, mikä hevonen on minulle se yksi ylitse muiden..?

 Se on tietenkin ensimmäinen oma hevoseni, haaveideni täyttymys ja suuri rakkauteni Muru Murde eli Gallops Jamiro. 

Olin toki aina haaveillut omasta hevosesta siitä lähtien kun olin ratsastusharrastukseni aloittanut, mutta minulla ei todellakaan ollut moiseen luksukseen varaa, joten tyydyin vuokraamaan hevosia ja tekemään erilaisia diilejä hevosten ratsastamisesta, miten vain milloinkin pystyin. Jossain vaiheessa kuitenkin erinäisten vuokrailujen ja diilailujen jälkeen totesin, että jos koskaan haluan kehittyä enemmän ilman sitä riskiä, että hevonen ei yhtäkkiä olekaan enää käytössäni, on oma hevonen hankittava. Tein silloin jo myös jonkin verran töitä hevosalalla, joten uskoin saavani jonkunlaisen diilin tehtyä, jotta hevosen ylläpito olisikin mahdollista. Olinhan silloin töitä osa-aikaisesti tekevä köyhä opiskelija... 

Nooooh, olin ajatellut ostavani kivan ratsun, jota voisin vähän lisäkouluttaa ja myydä sitten eteenpäin ja ostaa taas seuraavan jne. Mutta kuinkas kävikään. Eräänä kohtalokkaana päivänä noin 7 vuotta sitten, fb-statuksessani oli teksti "harkitsee hevosen ostamista". Eipä aikaakaan kun sain viestiä, että en todellakaan saa ostaa hevosta ennen kuin käyn katsomassa valikoimaa Murden kasvattajalla. Totesin siihen, että heillä ei ole kuin yksi, jota voisin harkita ja se tuskin on myytävänä. Mutta kuten tiedämme, kaikkihan on myytävänä, jos hinnasta sovitaan ja ostaja on sopiva... 

Eipä aikaakaan, kun olin matkalla katsomaan Muru Murdea Lahaan ja kuinka ollakaan, Murden nätti läsi ja liihotteleva ravi veivät minut mennessään. Alle kuukauden sisään olin hevosen omistaja ensimmäistä kertaa elämässäni. Sain tehtyä ihan superdiilin kasvattajien kanssa, joka mahdollisti tämän ostokseni. Kiitos jälleen kerran heille siitä! 

Mun ei todellakaan pitänyt ostaa varsaa eikä ainakaan orivarsaa, mutta toisin siis kävi. Sain opetella varsojen kanssa toimimista ja nuoren hevosen laittelua. Murden kanssa koko alkutaival olikin aika helppoa ja opin todella paljon. Oli ohjasajotreenejä ja selkäytymisharjoituksia ja nopeastihan aika kului ja päästiin ratsastamaankin. 

Vaikeudet Murden kanssa alkoi vasta kun muutettiin täyshoitotallille, joissa tarhattiin yksin minimaalisen pienissä tarhoissa. Murde, joka oli hieman haasteellinen ratsastettava, muuttui äkkiseltään muutoinkin hieman haastavaksi. Tuolloin vielä eräs ystäväni vakuutteli minulle, että hevoseni on täysin hullu eikä ollenkaan ratsastettavissa. Vaikka sitä kokeilleet ammattilaiset olivat sitä mieltä, että se on ihan tavallinen nuori hevonen, uskoin mielummin ystävääni ja olin äkkiä kauhusta kankeena. Silloin opin pelkäämään omaa hevostani, jouduin motivoimaan itseäni menemään sillä ratsastamaan, vaikka sen kanssa normityöskentely olikin yleensä kohtuullisen mukavaa. Tallivuokran noustessa huimiin lukemiin ja muidenkin epäkohtien vallitessa, päädyin muuttamaan Murden "maalle" ja lisäksi sille hankittiin kaveriksi Pondeponi. 

Hevonen muuttui silmissä rauhallisemmaksi ja viisaammaksi, kun se pääsi isoon tarhaan ja sai kaverin riesakseen. Murden kanssa pystyi maastoilemaan jopa yksin ja pelko alkoi hellittämään. Murden kanssa oli mukava puuhastella ja sitä oli kiva ratsastaa. Sinä kesänä suhteemme hevosen kanssa syventyi huomattavasti, sillä kävin tallilla joka päivä ja teimme paljon kaikenlaista yhdessä. Ei vieläkään aina ollut helppoa, mutta huomattavasti helpompaa.  

Syksyn tullen oli muutto jälleen edessä ja päädyimme pienelle tallille, jossa ei ollut muuttaessamme vielä kenttää. Ongelmat alkoivat uudelleen, pelko nosti päätään ja olimme ihmeissämme. Pikkuhiljaa kuitenkin aloimme tekemään duunia enemmän ja enemmän ja löysimme sopivia valmentajia. Kävimme esimerkiksi ensimmäistä kertaa Pietin valmennuksessa, jossa minulle kerrottiin, että minulla täysin normaali nuori hevonen eikä ollenkaan mikään superhankala ja vaikea yksilö, missä uskossa edelleen silloin olin. Hyvä näin. Olin kauhusta kankeana läpi näiden valmennusten, mutta jäin henkiin ja oli kivaakin. Etenkin jälkeenpäin kun olin jo selvinnyt hengissä. Talven aikana tuli mukaan myös Laineen Sepon valmennukset, joissa ymmärsin pieniä juttuja, minkä kautta välitin koko ajan hevoselleni, että jotain on vialla ja pitää olla varuillaan. Kun näistä alettiin päästä, alkoi homma sujumaan. Tämä talvi oli erittäin tärkeä kasvamisemme kannalta, minun ratsastajana ja Murden ratsuna. Työskentelimme vaikeuksiemme parissa ja pikku hiljaa löysimme luottamuksen toisiimme. 

Keväällä vaihdoimme jälleen tallia, sillä tallinpitäjät ottivat toisen tallin pitääkseen ja muutimme heidän perässään. Tämä paikka olikin ihana, sillä lähellä oli hyvä kenttä, maneesi ja vielä mukava ravilenkki peltojen keskellä. Jatkoimme valmentautumista mahdollisimman ahkerasti ja lisäksi suuntasimme myös ensimmäistä kertaa kisoihinkin! Kävimme lähiseudun kisoissa mahdollisimman paljon ja usein, jotta Murde tottuisi käymään vieraissa paikoissa ja se kyllä tosiaan auttoikin. Koska Murden eteenpäinpyrkimys oli edelleen hukassa, treenasimme pääosin ravilenkillä, jossa oli hyvä kasvattaa kuntoa ja harjoitella harjoitusravissa istumissa. Hieman pelottavaahan se oli, mutta pääosin sujui kuitenkin mukavasti. 

Syksyllä ostimme vihdoin oman tilan ja hevoset pääsivät muuttamaan kotiin. Tämä on ollut ehdottomasti yksi tärkeimpiä tapahtumia Murden ja mun välisessä suhteessa. Se, että hoidan sen itse päivästä toiseen ja ympärillä ei ole paljon vaihtuvia ihmisiä, sopii selkeästi Murden sielunelämälle. Kotona omien ihmisten kanssa se on pääosin aina aika kiltti ja viisas ja nauttii elämästään. Sillä on selkeät omat kuviot ja se saa vahtia omaa pihaa jatkuvasti. Vaikka treenaaminen kotona onkin hankalaa, on yhteistyömme silti parantunut tämän jälkeen huimasti. Murden läsin katselu on parasta terapiaa ja sillä ratsastaminenkin on nykyään jo useimmiten aika mukavaa. Olemme kulkeneet niin pitkän tien yhdessä, käyneet läpi niin paljon suuria tunteita ja kokeneet sekä onnistumisia että epäonnistumisia, että tuskin tällaista toista suhdetta hevoseen vaan koskaan on tarjolla. Tuntuu, että tämän tien kulkeneena, on muiden hevosten kanssa aina aika helppoa ja letkeää. :) 

Murden läsi ja maaninen katse saa mut aina hyvälle tuulelle. Sen kanssa on myös aina hauskaa lähteä retkelle, sillä se rakastaa sitä. Sen mielestä reissaaminen on ihanaa ja se on aina ihan superonnellinen monta päivää retkeilyn jälkeenkin. :) Murde on lisäksi äärimmäisen sielukas hevonen. Se osaa lukea ihmistä kuin avointa kirjaa ja pystyn tiedostamaan oman fiilikseni lähes helpommin Murden kautta kuin itsestäni. 

Murde voi toivottavasti elää pihassamme elämänsä loppuun saakka, sillä se on hevonen, jota ei voi myydä. Sen voi kuvitella tulevan takaisin parin viikon päästä bumerangina, kun se ei ollutkaan sitä mitä sen piti olla... Se on juuri niin omituinen yksilö. Ja kun se on vähän tommonen hölmökin, niin kukapa sitä edes ostaisi... ;) Murde on lisäksi opettanut mulle jo tähän päivään mennessä enemmän hevosista kuin moni muu hevonen yhteensä ja uskon, että sillä on mulle vielä paljon opetettavaa niin ratsuna kuin hevosenakin. 

Tavoitteet kaudelle 2015

Kun vanha vuosi on paketoituna ja läpikäytynä, on aika siirtyä uuteen vuoteen ja uuden vuoden tavoitteisiin. En ole vielä itsekään hirvittävästi miettinyt uuden vuoden kilpailullisia tavoitteita, mutta tässähän sitä nyt sitten voi niitä kirjoittaessaan pohtia. :)

Gallops Jamiro

Murden tavoite on saada HeA-tulostaso nostettua yli 60% ja loppukaudesta olisi kiva saada vaikka edes harjoituskilpailujen tasolla pari VaB-starttia. Tämä vaatii toki kovaa duunia ja paljon harjoittelua, mutta kyllä se mahdollista on. Olisi kiva myös päästä starttaamaan kansallista Murden kanssa, mutta voi olla, etten sitä niin kivaan kuosiin vielä saa, että lähtisin itseäni kansallisiin nöyryyttämään. :) Paljon toki riippuu siitä, miten kevään treenit sujuu ja miltä Murde alkaa tuntua alkukauden kilpailuissa. Joka vuosihan se on huimasti parantanut edellisestä, joten toivossa on hyvä elää.... ;)

S.W. Red Charm

Eemelin tavoite on kilpailla kansallista 6vee-cupia ja mahdollisesti muita sopivia nuorten hevosten luokkia. Eemelin kanssa pitäisi vakiinnuttaa hyvä HeA-taso yli 60% tuloksilla. Eemeli on esittänyt jo treeneissä hienoa osaamista tällä tasolla, joten toivottavasti poni säilyy ehjänä ja vire yllä niin päästään kilparadoillekin osaamistamme näyttämään.

Zorro SA

Zorppa ei välttämättä kilpaile kouluratsastuksen parissa ensi kaudella yhtä ahkerasti kuin menneellä kaudella, mutta varmasti vierailee joissain sopivissa ikäluokkakilpailuissa katsastamassa meininkiä ja harjoittelemassa kouluponin elämää. Zorro keskittyy toivottavasti enemmän esteponina toimimiseen. Koulupuolella pitäisi kuitenkin vakiinnuttaa hyvä HeA-taso.

Tokaj

Ensi kaudelle jälleen toivotaan useampia startteja ja jos nyt sitten vihdoin päästäisi suorittamaan myös se ensimmäinen VaA-startti, kun se menneeltä kaudelta jäi suorittamatta. Yli 60% tulostaso VaB-luokissa tulisi saada säilymään sekä alue- että kansallisella tasolla.

Pin Rock's Esmeralda

Esmeralda on hyvässä vireessä kohti kautta 2015 ja tällä kaudella pitäisi ehdottomasti päästä debytoimaan VaB-tasolla. Muita sen kummempia tavoitteita ei aseteta. :)

S.W. Summer's Dream Prince

Samin tavoitteita on vaikea asettaa, sillä se tosiaan keskittyy tulevalla kaudella täysillä valjakkoajoon tähtäimenään ensin PM-kisat heinäkuussa ja myöhemmin syksyllä mahdollisesti MM-kilpailut. Jossain välissä saatetaan ehtiä käymään vähän lähiseudun koulukisoissa, joissa pikku hiljaa olisi toiveena päästä kokeilemaan taas onnea VaB-tasolla. :) Samin tavoitteena on kuitenkin kehittyä jatkuvasti kouluratsunakin ja pikkuhiljaa yritettään myös harjoitella vaikeampia asioita ja etsiä lisää kokoamisastetta työskentelyyn.

Siinä varmaankin ne tärkeimmät tavoitteet tulevalle kaudelle. Kerma-ponin ensi kauden sijainti on epäselvä, joten se ei tällä kertaa saa virallisia tavoitteita. Cami-poni on myöskin saapunut mukaan tiimiin, mutta sen kanssa katsotaan alkuun päivä kerrallaan, että mikä on vire ja osaamistaso tällä hetkellä ennen kuin tavoitteita lähdetään asettelemaan...