sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Laatuponivalmistelua

Kuten aina, kauden alussa oli useita ehjiä kilpureita, joiden kanssa oli paljon tavoitteita ja suunnitelmia. Ja nyt, tilanne on hieman toinen...

Tänään piti startata aluejoukkuemestaruudessa Lohjalla, mutta viimeisenä päivänä ennen kilpailua poni ei liikkunutkaan aivan puhtaasti. Niin kovin tuttua ja niin kovin ärsyttävää. Tässä tapauksessa vielä erityisen ärsyttävää, sillä koko joukkueen osallistuminen jäi sitten siihen. Olin edellisen viikon tehnyt vimmana työtä sen eteen, että joukkue saadaan kasaan ja lähtemään paikan päälle ja omakin ratsastus alkoi tuntumaan taas aika hyvältä, mutta näinhän tässä sitten taas kävi. Samin kanssa olin siis kilpailuun ilmoittautunut ja Sami oli himpun verran epäpuhdas eilen, joten näin jäi kilpailut välistä ja sen sijaan varaillaan aikaa klinikalle tsekkaukseen, että mistä oikein on kyse.

Osalla ratsuistani on myös ollut kavio-ongelmia tällä kaudella johtuen sopimattomasta kengityksestä. Näiden takia on jo jäänyt useampi alun perin suunnitteilla ollut kilpailu välistä. Ja lisäksi sitten on ollut kaikenlaista muuta pientä, kuten esimerkiksi Tokajin kesällinen nestehukasta johtunut ähkyily. Mutta näitähän hevosten kanssa on aina, ne ovat urheilijoita, joiden kroppaa pitää huoltaa ja vaalia ihan erityisen hyvin ja jos jossain mennään vikaan, on seuraamukset usein aika isoja. Tämän takia on tärkeää, että on ainakin hyvä kengittäjä ja mieluusti myös joku, joka huoltaa hevosen lihaksistoa ja tietää, milloin se tuntuu normaalilta ja milloin taas ei. Omia hevosiani kengittää mahdollisuuksien rajoissa aina sama henkilö, jonka tyylin tunnen ja jonka taitoihin luotan. Lisäksi teemme yhteistyötä Heidin kanssa ja Heidi käy säännöllisen epäsäännöllisesti kaikki hevoseni läpi hieronnan merkeissä. Silloin pystyn puuttumaan asioihin heti, jos hevosten kropasta löytyy jotain omituisuuksia.

Onneksi heti lähitulevaisuudessa on kuitenkin heti tuloillaan laatuponikilpailu, joten en voi liialti jäädä murehtimaan sitä, että yksi kilpailu jäi välistä, vaikka itselleni erittäin tärkeä sellainen olisikin ollut...

Laatuponikilpailun valmistelut ovatkin päällä täyttä häkää. Cami oli tiistaina Annin kanssa Antin estevalmennuksessa, joka sujui tuttuun tapaan erittäin mukavasti. Cami hyppäsi hyvällä asenteella ja teki annetut tehtävät varmasti. Esteosuuden ei pitäisi siis olla mikään ongelma laatuponikilpailussa ja uskomme Camin olevan parhaimmillaan nimenomaan esteillä. Ohessa muutama kuvakin valmennuksesta:








Cami on estetreenin lisäksi tehnyt tällä viikolla töitä muutoinkin aika paljon. Torstaina tehtiin kunnon koulutreeni, hiottiin edelleen hieman epävarmoja siirtymisiä, jotka kyllä paranevat koko ajan, venyteltiin kroppaa vastalaukalla ja lopuksi sainkin ratsastaa todella letkeällä hevosella, joka tuntui olevan kivasti "läpi" koko kropastaan. Camilla alkaa olemaan jo ihan kivasti energiaa ja se jaksaa työskennellä jo hieman pidemmänkin pätkän, sillä meille tullessaanhan sillä oli kesäloman jäljiltä todella huono kunto eikä se jaksanut kantaa itseään juurikaan. Siihen nähden ollaan kyllä saatu kahdessa kuukaudessa aika mukavasti aikaiseksi. Tärkeää on saada tasapainotettua hyvin treenin ja vapaiden suhde ja omasta mielestäni ollaan siinä Camin kanssa onnistuttu aika kivasti. Ja lisäksi on ollut kiva, että ollaan pystytty tarjoamaan Camille monipuolista liikuntaa erilaisissa ympäristöissä.

Eemeli valmistautuu myös laatuponikilpailuun, mutta sen kanssa on otettu edelleen ihan todella rauhallisesti. Eemeli on vasta neljä ja sen varsinainen ratsutus on aloitettu vasta kesäkuussa. Peruskuntoa ja suoruutta on etsitty kesäkuusta alkaen, muttei niitäkään kovinkaan kunnianhimoisesti vaan ihan vain ajatuksella "hiljaa hyvä tulee". Tällä viikolla Heidi kävi torstaina hieromassa Eemelin ja Eemu nautti täysin siemauksin. Vaikka kyseessä oli Eemelin ensimmäinen hierontakerta, se oli heti ihan mukana hommassa ja rentoutui ihan täysin. Tänään sitten ratsastin Eemun ensimmäisen kerran hieronnan jäljiltä ja se tuntuikin rennommalta ja suoremmalta kuin aikaisemmin. Edelliselläkin ratsastuskerralla se oli kyllä jo varsin mukava, mutta nyt ehkä vielä asteen verran kivempi! Kauniissa syyssäässä saatiin muutama ihan mukava kuvakin, vaikkei aurinko juurikaan enää paistanutkaan siinä vaiheessa päivää.









Mulla on aina ongelma valita kuvia, kun on monia tasaveroisia tyrkyllä, joten saatte nyt vaan ison kasan niitä. Eemelin kanssa olisi tarkoitus käydä torstain ensimmäisen kerran maneesissa kääntymässä Tuomarinkylässä Nipsun tunnilla, sillä Eemuahan ei vielä koskaan ole ratsastettu maneesissa. :) Laatuponikilpailun ratsastusosiot suoritetaan maneesissa, joten ponin on syytä sellaiseenkin tutustua ennen paikan päälle menemistä. Voi olla, että Eemeli menee Tuomarinkylään kumpanakin Nipsu-päivänä, mutta alan ehkä kuitenkin kallistumaan enemmän siihen, että Cami menee keskiviikkona ja Eemeli torstaina, jolloin se ei ehkä ole kummallekaan liian rankkaa. Tunnit kuitenkin ovat kovaa duunia ja sunnuntaina on edessä kilpailun lisäksi myös todella pitkä matkustaminen. Ja lisäksi olisi kiva saada kummankin asetukset kohdilleen kilpailua ajatellen ja siihen on tärkeää olla joku silmäpari maasta käsin katsomassa, että mitä on tehtävissä ja mitä taas ei.

Kolmantena meidän tiimistä laatuponikilpailuun lähtee tietenkin iki-ihana Moniponi! Moniponi on edelleen Loimihaassa ajo-opetuksessa ja haetaan se sieltä sitten suoraan kisaan. Viime viikolla sillä ei ollut ollenkaan ratsuilua ohjelmassa, mutta sain kyllä valokuvia sen tarkkuusajosta sekä myös irtohypyistä eli kovasti sekin on töitä tehnyt ja suorittanut henkistä valmistautumista ratsun tehtäviin palaamiseen. :) Moniponi on onneksi keväällä tehty niin huolellisesti, että sillä on ratsun hommat hyvässä muistissa ja laatuponikilpailun tehtävät pitäisi olla sille todella helppoja. Alkavalla viikolla on tarkoitus käydä sitä virittelemässä tiistaina ratsain ja perjantaina mennä kokeilemaan vähän ajamista sillä. Ja sitten se jo palaakin kotimaisemiin!

Aikamoisella arsenaalilla pitäisi siis lähteä kohti Ruovettä. Nyt toivotaan, että aikataulut ovat meille suotuisat eikä tarvitsisi ihan keskellä yötä lähteä ajelemaan, mutta siihenkin on kyllä varauduttu... Ponit pitäisi vielä myös saada siistittyä näyttelykuntoon, tukat laittaa ojennukseen ja kiillotella karvat kauniiksi.

Millään en malttaisi odottaa ensi viikon sunnuntaita, jännittää jo nyt ihan pirusti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti