Oma hevonen, oma talli

Muru Murde

Ratsastuksessa ja hevosharrastuksessa pystyy oppimaan paljon käymällä tunneilla, hoitamalla hevosia, vuokraamalla hevosia, liikuttamalla hevosia ja tekemällä ylipäätään ihanmitä tahansa hevosten kanssa. Ei tarvitse omistaa hevosta tullakseen hyväksi ratsastajaksi tai hyväksi hevosten käsittelijäksi, mutta ainakin itse koen, että niin oma hevonen kuin oma tallikin ovat tuoneet ihan uudenlaista ajatusmaailmaa ja uudenlaisia näkemyksiä harrastukseen.

Hevosen omistamisessa, kuten kaikki varmasti tietävätkin, on paljon sekä hyviä että huonoja puolia. Se ei ole mitään ruusuilla tanssimista ja ratkiriemukasta rallattelua päivästä toiseen vaan siihen liittyy erittäin paljon vastuuta ja erittäin paljon tunteita.

Hevosen omistamiseen ainakin omalla kohdallani sekä useiden ystävieni, joiden kanssa olen asiasta keskustellut, kohdalla liittyy todella paljon suurta tunnetta. Kaikki, mikä liittyy omaan hevoseen, on jotenkin hyvin tunnerikasta. Se varmasti johtuu siitä, että hevosen omistaminen ei ole mikään läpihuutojuttu vaan monille se on vuosien haaveilujen toteutuminen sekä siihen käytetään lähes loputtomasti niin rahaa kuin aikaakin.

Ensimmäisen oman hevoseni eli Murden kanssa on opeteltu kaikki kantapään kautta. Vaikka kokemusta oli hoitohevosista, vuokrahevosista sekä ratsastettavista hevosista ennen oman ostoa, tuli monet asiat kuitenkin vasta oman hevosen myötä ihan oikeasti omalle vastuulle ja itse hoidettavaksi. Loimitukset, kengitykset, ruokinnat, varusteet, eläinlääkintätoimenpiteet sun muut oli mukamas tuttuja jo ylläpito- ja vuokrahevosten kautta mutta totuus oli kuitenkin aivan toinen. Murden kanssa olen opetellut näitä kaikkia ihan eri tavalla kuin vuokrahevosten kanssa, joiden tapauksissa lopullisen päätöksen teki kuitenkin joku muu, joka myös kantoi lopullisen vastuun tekemistään päätöksistä. Monilla tavoin ennen oman hevosen hankintaa oli tietynlainen onnellinen vapaamatkustaja. Sai nauttia harrastuksen hyvistä puolista ilman sen kummempia vastuita tai velvoitteita.

Itselleni tuli ensimmäisen oman hevosen myötä myös entistäkin suurempi epäonnistumisen pelko. Kun laittoi niin paljon itsestään oman hevosen hyvinvointiin, koulutukseen ja käsittelyyn, tuli hirveä huoli siitä, että mitä jos epäonnistunkin. Tällaista tunnetta en ollut koskaan kokenut minkään toisen hevosen kanssa ennen Murdea enkä oikeastaan sen jälkeenkään. Huomasin usein, että jätin asioita mielummin tekemättä kuin altistin itseäni epäonnistumisille. Onneksi päädyin kuitenkin Murden kanssa loppujen lopuksi ihanaan kannustavaan ympäristöön, jossa mua potkittiin altistamaan itseäni niille epäonnistumisillekin ja oppimaan sitä kautta paljon lisää. Ja kun tästä päästiin eteenpäin, on oma hevoseni opettanutkin minulle ihan järjettömästi niin ratsastamisesta, hevosen käsittelystä kuin itsestänikin.

Oman hevosen kanssa suhde on hyvin erilainen kuin muiden hevosten. Etenkin tuntuu siltä, että juuri se ensimmäinen oma hevonen on äärimmäisen tärkeä ja sen kanssa on kaikkein syvin suhde. Voi olla, että myöhemmätkin hevoseni pääsevät samaan asemaan oltuaan mulla yhtä pitkään kuin Murde, mutta toistaiseksi tuntuu, että suhde Murdeen on kaikkein välittömin. Murde lukee mua kuin avointa kirjaa ja mäkin tunnen Murden kujeet aika hyvin jo. Mutta kun on päässyt tällaiseen suhteeseen yhden hevosen kanssa, tuntuu muutkin hevoset paljon "läheisimmiltä". Ennen ratsuttaessani ja työskennellessäni eri hevosten kanssa, ne olivat mulle useimmiten vain hevosia. Nykyään pyrin pääsemään paljon lähemmäs näitä hienoja eläimiä ja saamaan ihan huomaamattanikin aikaiseksi hyvän suhteen hevosten kanssa. Usein esimerkiksi leikin hevosten nenien kanssa tai otan niitä "korvasta kiinni" ja joskus on käynyt niinkin, että olen pelaillut ja rapsutellut jonkun hevosen korvien kanssa ja omistaja on paikalle tullessaan ilmoittanut, että eihän kyseinen hevonen anna edes koskea korviin yleensä. Mä juttelen hevosille ja tykkään rapsutella niitä. Useimmiten tykkään laitella ratsastamiani hevosia kuntoon itse juuri siksi, että tulee niiden kanssa puuhasteltua muutakin kuin hypättyä selkään ja tehtyä duunia. Nämä kaikki tavat ovat vahvistuneet sitä kautta kun on oppinut pääsemään vähän omien hevosten pään sisälle ja oppinut niiltä, mistä hevoset pitää ja miten ne haluavat niitä kohdeltavan. Ja lisäksi olen oppinut, että omistajalleen nämä hevoset ovat juuri yhtä tärkeitä ja suuria tunteita herättäviä kuin mitä mun omat on mulle ja kohtelen niitä juuri niin kuin haluaisin omiani kohdeltavan.

Toinen, mikä on opettanut todella paljon omien hevosien lisäksi, on oma talli. Nyt lähes 1,5 vuotta hevoset ovat asuneet omassa tallissa ja se on ehkä parasta, mitä mulle on tapahtunut kehityksessäni hevosten käsittelijänä. On ihan mielettömän opettavaista nähdä päivästä toiseen, miten hevoset käyttäytyvät, minkä verran ne syövät ja juovat, minkä verran niitä pitää loimitella, jotta niillä pysyy lämmin, minkälaisista asioista ne stressaantuvat ympäristössään, nähdä laumahierarkiaa ja siis ylipäätään olla hevosten elämässä mukana muutoinkin kun käydä ratsastamassa tai taluttelemassa niitä tunnin verran päivässä.

Hevosten asuessa kotipihassa niihin tulee vielä entistäkin voimakkaampi tunneside. Niistä tulee enemmän lemmikkejä kuin silloin kun ne asuvat jonkun toisen pitämässä tallissa jonkun matkan päässä kotoa. Niiden mielenliikkeitä näkee aamusta iltaan ja usein jos niitä vaivaa joku, sen pystyy havaitsemaan hyvin nopeasti, sillä näkee käyttäyvätkö ne normaalisti, onko niiden jätökset normaaleja, syövätkö ne normaalisti, juovatko ne normaalisti ja kaikenlaista muuta olennaista. Niiden kanssa voi myös viettää aikaa silloinkin kun niitä ei ole juuri liikuttamassa. Usein käyn vaan rapsuttelemassa hevosiani kun esimerkiksi tulen kotiin tai kun vaikka laitan niille heiniä.

Oman tallin pitämisen myötä oppii myös arvostamaan toisia tallinpitäjiä, sillä ymmärtää kuinka paljon kaikkea siihen kuuluu. Ei ole kysymys vain hevosten päivittäisestä ruokinnasta, karsinan siivouksista tai tarhauksista loimituksineen (joka sekin on valtava määrä duunia) vaan kaikki paikat pitää pitää kunnossa ja turvallisina. Jokaisena päivänä pitää olla varautunut siihen, että kupit ja kipot tai seinät tai aidat tai mikä tahansa on rikki ja rempallaan. Hevonen on niin iso ja vahva eläin, että vahvemmatkin rakenteet saattavat kärsiä, jos hevonen jää esimerkiksi piehtaroidessaan kiinni karsinassaan. Näitä ei voi vaan sivuuttaa ja korjata kun on aikaa vaan ne pitää saada heti toimintakykyisiksi ja turvallisiksi hevosille ja sivullisille. Täytyy myös olla varautunut siihen, että hevosille sattuu ja tapahtuu ja pitää pystyä olemaan jonkin asteisessa valmiudessa viemään hevosia esimerkiksi klinikalle tarpeen vaatiessa.

Lisäksi on pitänyt opetella milloin hevoset haluavat mahdollisesti jäädä aamulla hieman pidemmäksi aikaa sisään tai tulla illalla vähän aiemmin sisään, milloin säät on sellaiset, että hevoset tarvitsevat ulkona ollessaan enemmän ruokaa vähän useammin ja lukea muutoinkin tilanteita ja muuttuvia osa-alueita kuten esimerkiksi säätä. Lauman välillä muuttuessa, on ollut jännittävää myös huomata, kuinka paljon toiset hevoset reagoivat lauman vaihtumiseen ja kuinka toisille hevosille sillä ei ole niin paljon merkitystä. Tällaistakaan en olisi ehkä koskaan oppinut ajattelemaan ja huomioimaan, josseivät nämä koekaniinit asuisi omassa pihassani.

Olen myös oppinut, kuinka tärkeää hevosille on saada hevoskontaktia toisista hevosista ja elää lajityypillistä elämää. Hevosia ei ole tarkoitettu elelemään yksin pienissä karsinoissa ja pienissä tarhoissaan lokeroituna erilleen toisista hevosista. Hevoset laumaeläiminä nauttivat toistensa seurasta enkä voisi enää kuvitella laittavani hevosiani pidempiaikaisesti sellaisiin oloihin, joissa ne eivät saa minkäänlaista hevoskontaktia tai liikkua vapaasti järkevän kokoisessa tarhassa. Ainakin omat hevoseni liikkuvat tarhoissaan todella paljon päivän mittaan ja uskon, että se niiden omaehtoinen liikkuminen pitää niitä myös kunnossa. Niillä on aina kuivat jalat eivätkä ne oikeastaan koskaan ole esimerkiksi mitenkään erityisen jäykkiä ratsastusta aloitellessa.

On myös oltava valmis tekemään paljon duunia pitääkseen puitteet eli esimerkiksi tarhat ja rakennukset kunnossa. Tarhojen siivoamis-hommat ja rakennusten ylläpidolliset duunit eivät lopu koskaan ja vaikka jonkun viikon niistä pitäisi vapaata, se sama määrä lantaa odottaa silti siellä tarhoissa siivoajaansa eikä rakennuksetkaan ylläpidä itse itseään.

Mutta vaikka duunia ja vastuuta on paljon, en vaihtaisi päivääkään pois, en tallinpitäjänä enkä hevosenomistajana. Kummastakin olen oppinut ihan valtavasti sekä hevosista, niiden käsittelystä että itsestäni ja omista taidoistani hevosten käsittelijänä. Olen myös oppinut ymmärtämään hevosia ihan eri tavalla ja pääsemään niiden maailmaan sisään erilailla kuin elämässäni ennen omia hevosia ja omaa tallia.

Hevoset on upeita eläimiä ja haluan oppia jatkossakin ymmärtämään niitä vielä paremmin sekä ratsastajana että niiden käsittelijänä. Ja ennen kaikkea, haluan, että hevosillani on hyvä olla ja ne saavat olla hevosia!

Terapiaa