keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Rodrigon valmennuksessa, osa II


Käyn läpi näitä menneitä valmennuksia, jotta tärkeät asiat jäävät itselleni muistiin ja jotta käyn valmennuksessa opittuja ja oivallettuja asioita itsekin läpi omassa mielessäni uudelleen. Optimaalista olisi toki ollut tehdä tämä paljon nopeammin valmennuksen jälkeen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Rodrigon kanssa myös toisena päivänä aloitettiin käynnissä, harjoiteltiin avojen ja sulkujen asentoa käynnissä sekä tehtiin takaosakäännöksiä, ratsuna siis edelleen Murde. Takaosakäännöksissä Rodrigo halusi nimenomaan liikkeen säilyvän koko ajan, vaikka käännös olisi ollut isokin, ei haitannut, kunhan takajalat polki koko ajan.

Kun käynnissä hommat oli hallussa, jatkettiin ravissa. Ensin pätkä pohkeenväistöä kohti seinää, seinällä loivaa avotaivutusta, sitten lävistäjälle lisäten ja lisäyksestä sulkutaivutukseen kuten edellisenäkin päivänä. Tätä tehtiin juurikin siksi, kun olin sanonut, että ongelmana suluissa on se, että Murde hyytyy kesken tehtävän. Kun tultiin linjalle lisäyksessä, ei hevonen hyytynyt, vaikka asento muuttui sulkutaivutukseen matkalla.

Näiden harjotusten jälkeen jatkettiin sik-sak-suluilla. Tässä Murdesta alkoi huomata hyvin, että väsymys alkoi painaa edellisen päivän tiukkojen harjoitusten jäljiltä ja laukka oli herkässä. Kun homma ei heti sujunut, palattiin sulkuihin uralla, lisäyksiin ja yksittäisiin sulkuihin. Kun saatiin nämä haltuun, tehtiin sik-sak onnistuneesti ilman laukkaa parikin kertaa. :)

Tämän jälkeen työskenneltiin ravissa Rodrigon auttaessa maastakäsin. Haettiin askeleita kohti piaffia ja joitain aina välillä saatiinkin. Kun Murden takajalat alkoivat polkea kivasti kropan alle, mikä on sille siis ajoittain hyvinkin haastavaa, sai Murde breikin ja pitkät ohjat.

Pienen breikin jälkeen jatkettiin laukassa. Avo-voltti-sulku uralla, ajatuksena, että voltti alkaa muistuttamaan piruettia. :) Sen jälkeen sulku keskilinjalta uralle. Tämä kumpaankin suuntaan. Sitten vielä piruettityöskentely kumpaankin suuntaan, vastalaukasta lyhyelle lävistäjälle ja siellä puolipiruetti. Oikealle oli hieman haastavampaa, joten työskenneltiin vielä työskentelypiruetilla hetki ja kun piruettiaskeleet alkoivat löytymään, lopetettiin hyvillä mielin.

Toista päivää varjosti jo hevosen väsymys, mutta Murde kuitenkin yritti parhaansa eikä heittänyt hanskoja tiskiin tai mitään muutakaan sen sellaista. Kiltti ja taitava heppa! Rodrigolta saatiin paljon kehuja ja motivaatiota harjoitteluun. Kotiläksyksi saatiin piaffi- ja passageharjoittelua, mutta niiden toteuttaminen saattaa ollakin sitten hieman haastavampaa.. ;) Piruetit pitää kuulemma myös ottaa ahkeraan harjoitteluun ja se nyt meidän olosuhteissa saattaa jopa joskus onnistuakin...

Hovikuvaaja ei valitettavasti tätä kertaa ollut ikuistamassa, mutta onneksi treeni kuitenkin videoitui kuljettajana toimineen Viivun toimesta. Suurkiitokset Viivulle tämän valmennuksen mahdollistamisesta! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti