sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Treeniä, treeniä!

Tällä viikolla oli taas pitkään odotettu Nipsun valmennus ja siellä oltiin tällä kertaa taas Murden kanssa. Murdessa selkeästi näkyi Selman hoitojen vaikutus. Sillä oli ollut hoidon jälkeen ensin pari päivää työskentelyä ja sitten pari vapaata ennen uutta työputkea. Viikko oli aloitettu vapaiden jälkeen Kari Nevalan estevalmennuksella, jossa Murde hyppäsi parhaiten koskaan. Se imi esteille ja näytti nauttivan hyppäämisestä. :) Sitä touhua oli ilo katsella ja siitä oli sitten hyvä asennoitua seuraavan päivän koulutunnille.

Aloitettiin Murden kanssa tiistain ratsastus alkuverryttelyllä vähän niin kuin "vanhaan malliin", mutta kun päästiin Nipsun ohjeistamaksi niin homma alkoi löytämään uriaan. Käynnissä ensin käänneltiin ja vaihdeltiin suuntia vähän niin että nokka pysyi aika ylhäällä, kaula pitkänä ja jarruttelut unohdettiin kokonaan niissä käännöksissä. Alkoi sujumaan. Sitten ravissa lyhyelle kaulalle, melkein pois peräänannosta ja etuosalle tilaa toimia ja laukassa taas syvemmälle ja selkä kunnolla pyöreäksi. Vähitellen Murde alkoi toimimaan pienillä avuilla ja huomattavasti aikaisempaa nöyremmällä mielellä. Oli kiva huomata, että pienellä pohkeella se lähti eteenpäin ja taivutuksetkiva alkoivat löytyä. Samoin laukassa kokoaminen alkoi löytymään ihan vain omaa kroppaa jäntevöimällä. Olipa mieletöntä. En meinannut uskoa, että istuin oman hevoseni selässä, jonka kanssa olen kuukausitolkulla hakannut päätä seinään. :) Lopuksi kevyttä ravia ja hyvä mieli niin hevoselle kuin ratsastajallekin.

Keskiviikkona jatkettiin siitä, mihin oli tiistaina jääty. Käynti sujui alusta alkaen tepsuttamatta ja ravikin sujui hyvin eteenpäin. Vielä huomaa selkeästi, että vasemmalle emme Murden kanssa saa raviin samanlaista kantoa ja tahtia kuin oikealle, mutta oikealle ravi alkaa tuntua paikoittain jopa todella hyvältä. Vielä joutuu menemään vasemman heikkouden ehdolla ja etsimään pitkään symmetrisyyttä, mutta nyt alkaa taas olemaan jo uskoa asiaan. Laukka olikin sitten todella hyvää, vasemmassa kierroksessa joutuu vielä selkeästi ohjaamaan hevosen keskikroppaa ulos ja auttamaan taivutuksessa, mutta laukka pyörii ja kokoamisetkin tuntuivat onnistuvan ihan mukavasti pyöreällä hevosella. Lopuksi saatiin jopa tehdä pari vastalaukkakuviota. :) Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia, saimme taas Murden kanssa uskoa itseemme ja toisiimme sekä keskinäiseen yhteistyöhömme.

Loppuviikko meni sitten Heidin kanssa, perjantaina kävin jakamassa Nipsun vinkkejä Heidille ja kylläpä Murde näyttikin hyvältä eikä Heidikään ollenkaan pöllömmältä, kun laitettiin esteratsastaja koulupenkkiin istuskelemaan! Lauantaina Murden piti harjoitella taasen esteradalla suoriutumista, mutta aika vähäiseksi jäi harjoitus. Murdea pelotti maneesissa ihan suunnattomasti eikä päässyt edes suuntautumaan ensimmäistä estettä kohden. Nooh, näitä sattuu ja jotain pitäisi tehdä, että tästä ongelmasta päästäisiin. Vieraassa paikassahan Murde on kisoissa suoriutunut varsin mallikkaasti, mutta sen pienet hevosen aivot eivät näytä pääsevän yli siitä, että kotimaneesiin on viritelty esteitä ympäriinsä ja yksi sivusta täytetty ihmismassalla. No mutta, ehkä vielä jonain päivänä. Itse uskon, että muutto maalle tulee Murdelle juuri oikeaan paikkaan. Siellä saa kavereden kanssa käydä mitä erilaisemmissa maastoissa ja vaikka välillä naapurin kentällä ratsastamassa. Sieltä tulee myös useammin lähdettyä vieraisiin paikkoihin ja tilanteisiin vaikkapa vaan valmentautumaan ja josko sitä kautta Murdekin tottuisi siihen, että pelottavissakin paikoissa joutuu joskus suoriutumaan ja pelottavissa paikoissakin voi mennä eteenpäin pelkän peruuttamisen sijaan... Huhtikuussa heti tullaan maalta cityyn Nipsun valmennukseen ja sitten treenaillaan kuukauden verran vaan maalaismaisemissa kun kuski on ulkomailla rentoutumassa. :)

Zorro on tällä viikolla ollut ihan vain vapailla ja nauttinut Jöpön seurasta. Niistä on tullut kuin kaksi marjaa ja hyvä jos voi pitää erillään enää ollenkaan. ;) Niitä kun katselee niin näyttää melkein siltä kuin Zorro olisi Jöpön oppipoikana. Jöpö kertoo sille, että missä pitää olla mihinkin aikaan ja miten toimia minkäkin asian suhteen. Niitä katselemalla tulee kyllä aina hyvälle tuulelle!

Jöpö on muutoinkin kyllä nykyään aika mielenpiristäjä. Nyt kun on sen kanssa vuoden verran puuhastellut, alkaa tuntemaan sen aika läpikotaisin ja meillä on sen kanssa suurimmaksi osaksi aina aika hauskaa. Ratsastellaan silleen puolivallattomasti ja pidetään vaan nykyistä kuntoa yllä enemmän kuin treenattaisi mitenkään kovinkaan tavoitteellisesti. Miten nyt 21-vuotiaan vanhan herran arvoon sopii.. :) Viikolla ratsastaessani sillä sujui taas kaikki aivan mielettömän hyvin, vastalaukat, siirtymiset ja takaosankäännökset löytyivät mukavasti ja edelleen oli pehmeys ja notkeus tallella!

Suvi-Hermiina on tällä viikolla keskittynyt enemmän estetyöskentelyyn ja ensi viikolla taas palautellaan sitä enemmänkouluratsastuksen makuun kun viikonloppuna osallistutaan Suoran järjestämälle Heidi Svanborgin kurssille. Sitä seuraavalla viikolla onkin sitten kisakauden ja kisauran startti Kumpumäellä luokissa B-merkin koulukoe ja A-merkin koulukoe. Vähän jo jännittää, että kuinka mahdetaan hommasta suoriutua... :)

Kumpumäellä debytoi myös iki-ihana Sami-poni. Sami debytoinee ainakin luokassa C-merkin koulukoe, mutta mahdollisesti myös B-merkkiin osallistutaan, riippuen nyt kuinka harjoitukset sujuvat. Keskiviikkona Sami oli aivan taivaallinen ratsastaa, löytyi lisäykset ja löytyi kokoomiset ja homma vaan pelitti. Silloin tuli kyllä semmonen fiilis, että tätä ponia joutunee näyttämään tällä kaudella myös kansallisissa nuorten hevosten luokissa. :) Tänään sitten suoritettiin ensimmäinen rataharjoitus ohjelmana C-merkin koulukoe lumisella kentällä ilman tilsakumeja ja olihan se hieman haastavaa. Ei kuitenkaan epätoivoista ja muutaman harjoituskerran ollessa vielä jäljellä ennen kilpailua, on mieli luottavainen sen tiimoilta, että radasta selvitään kilpailuissakin! Sami on Hessen valmennuksen jälkeen "hiffannut" lisäykset ja tekee niitä ihan ilokseen nykyään pienestäkin pyynnöstä. Sen mielestä on ihkua, kun saa venytellä etujalkoja korkeuksiin ja pituuksiin ja mennä " tädee"..! Nuoret on kyllä hauskoja kun ne oivaltavat asioita!

Huomenna olisi sitten Suvi-Hermiinan kanssa työskentelyä ja uuden ratsun kokeilua tiedossa!!! Ja ensi viikolla vapaa viikko eli tiedossa paljolti heppailuja...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti