tiistai 10. huhtikuuta 2012

Rataharjoitus Vihdissä

Pitkäperjantai koitti vihdoin ja oli aika mennä esiintymään Pööden kanssa vaikean helpon b ohjelman tahdissa Dressage Centeriin ja debytoida Tokajin kanssa vaativa b-tasolla. Olin tällä kertaa yllättävän luottavaisilla mielin, sillä Murde on aina Dressage Centerissä parhaimmillaan ja Tokajinkin kanssa oli harjoitukset menneet varsin mukavasti. Ainoastaan mun oma kuntoni oli sen verran heikko, ettei mitään voittajafiilistä ollut kyllä tarjolla. Onneksi oli ihania ihmisiä ympärillä kannustamassa, joka kyllä aina vaikuttaa muhun erittäin positiivisesti...

Ensinnä tsekkailin Viivun ja Toksun radan. Rata oli heillekin aika haastava vastalaukkoine ja muine kuvioine, mutta hienosti selvittivät radan alusta loppuun. Prosentit olivat 59,4 ja niihin tiimimme oli erittäin tyytyväinen. Tämä ratsukko tähtäilee siis pikkuhiljaa kohti aluekisojen helppo b-ratoja ja tämä oli oikein hyvä harjoitus ennen niitä.

Sitten laittamaan Purdelle vermeet niskaan ja verryttelemään. Purde oli tuttuun tapaansa erittäin letkeä ja rauhallinen Dressage Centerin maneesissa. Siellä sitä ei pelota mikään eikä ihmetytä mikään vaan on aina tyytyväinen kaikkeen. Verryttely meni siis mukavissa merkeissä, uskalsin antaa mennä ja peruutuksetkin toimivat kohtuullisesti, harjoitusravia en pystynyt juurikaan menemään, sillä oma olotila ei ollut riittävän hyvä kyetäkseni siihen pinnistelyyn kovinkaan pitkään. Sitten ei muuta kuin radalle oman vuoron koittaessa...


Alkutervehdykseen mentiin ihan ok:sti, mutta sitten Murde olisi tahtonut peruuttaa, josta en voinut sitä tietenkään komentaa, kun sitä juuri oli harjoiteltu.


Sen jälkeen volttikahdeksikon puolikas ihan ok, koko volttikin yllättävän mallikas, vaikka näissä kaarteissa Purde ei vielä jaksakaan kantaa itseään läpi kaarteiden ja mä en pysty sitä juurikaan auttamaan kun vaan hytkyn sen ravissa menemään. Sen jälkeen ensimmäinen ravilisäys oli ihan ok, olin pyytänyt luvan saada keventää läpi lisäysten ja se kyllä helpotti. Lisäys olisi voinut jatkua vähän paremmin toki loppuun asti, mutta ei kaikkea hupia kerralla... :)


Sen jälkeen pysähdys ja peruutus, joka onnistui olosuhteet huomioon ottaen ihan mielettömän hyvin. Pysähdys ei ollut ehkä ihan tasan eikä ihan niin pehmeä kuin olisin halunnut, mutta peruutus oli paras tähän astisista!!!!  Siitä taas voltille ja lisäykseen. Lisäys lähti varsin mallikkaasti hieman alavireisen voltin jälkeen, mutta Purde päättikin sitten nostaa laukan ja vielä tehdä puhtaan laukanvaihdonkin!! Se selkeästi halusi suorittaa hieman vaikeampia tehtäviä kuin mitä hänelle annettiin.


Sitten ravikidutusta oli vielä jäljellä nelikaarisen kiemurauran ajan. Sen kiemuran aikana ehdin toivoa monta kertaa, että raviosuus loppuisi, mutta saimme kuin saimmekin kaarteet tehtyä ja raviosuuden loppu häämötti vihdoin. Kohtuullisen pehmeä siirtyminen käyntiin, mutta sitten lisätty käynti lävistäjällä jäi hieman vajavaiseksi, sillä Purde halusi venyttää kaulaa eteen ja päätä ylös sen sijaan, että olisi venyttänyt eteen ja alas.. Muutoinkin käynnissä se oli hieman ärsyttävä, minkä takia laukannostokin tuli sitten täysin ilman peräänantoa ja hieman ajettuna. Onneksi kuitenkin laukassa sain sen äkkiä pehmeäksi ja päästiin laukkalisäykseen. Lisäyksestä takaisin siirtyessä Purden keskittyminen herpaantui hetkeksi oven suuntaan ja putosi raville, mutta jatkoi sitten siivosti laukkaa ja voltille ja lävistäjälle ja vastalaukkaan. Hieno Purde! Vastalaukasta raviin ja uusi nosto ja taas voltti ja taas lävistäjä ja vastalaukka, joista niistäkin selvittiin mallikkaasti.


Sitten vielä raviin ja uusi nosto ja keskilaukkaa, jossa yritin antaa mennä, mutta Purde päätti tehdä jonkun mutkan meidän suoraan sivuun, joten ei sekään ihan nappiin sitten kuitenkaan mennyt. Päädyssä kiinni ja keskihalkaisijalle. Keskihalkaisijat ja pysähdykset tervehdyksineen meillä on kyllä vielä varsin hakusessa, mutta nyt sekin tiedetään ja osataan sitä lähteä taas korjaamaan. Suurin ongelma siinä tosin on se, että huojun miten sattuu siinä Purden ravissa ja se tietenkin myös tulkitsee sen miten sattuu!!! :)


Homma hanskassa ja hanskat hukassa. Selvittiin taas yksi rata hengissä ja tuloksena 58,9% eli varsin mallikelpoinen tulos parilla rikkeellä. Videolta katsottuna rata näytti jopa oikein hyvältä ja näin jälkeenpäin olen siihen erittäin tyytyväinen! Tämän jälkeen Murde sai harjoitella kopissa seisomista, kun vuorossa oli hetken odottelu ja sitten vielä Tokajin toinen rata.

Otin Tokajin ajoissa verryttelyyn, sillä se on helposti jäykistyvää sorttia ja verryteltiin sen kanssa kunnolla eteenpäin ja käytiin läpi radan asiat. Toksu tuntui oikein hyvältä verryttyään ja hommat sujuivat. Vaihdot vasemmalle olivat hieman vaatimattomia, mutta oikealle tuntuivat hyviltä.



Sitten avot ja sulut läpi keventäen ja lopuksi vielä hetki harjoitusravia, kuitenkin niin, etten väsyttäisi itseäni liialti, sillä olo oli edelleen heikohko. Ennen rataa jouduttiin harmiksemme seisomaan hetkeksi ovikulmaan eikä tullut loimeakaan haettua päälle ja siinä Toksu ehti vähän jäykistyä ennen suoritusta.

Suoritukseen päästiin kuitenkin hyvillä mielin. Viime aikoina on aiemmin hankalat alku- ja lopputervehdykset onnistuneet hyvin, mutta tänään ne oli taas hukassa, tosin vähän uudella tavalla, lieneekö pientä väsymystä jo ollut ilmassa. Alkutervehdykseen tultiin hyvin, mutta tervehtiessäni, Tokaj lähti omia aikojaan liikkeelle. Siitä sitten korjaus ja liikkeelle. Ensin keskiravi, joka oli ihan ok, ei mikään erityinen, mutta varsin kelvollinen, tosin pieni tahtirikko taisi tulla keskivaiheille harmiksemme.


Sitten avo vasemmalle, edelleen ihan ok, puoliympyrä ok ja sulku vasemmalle ok. Kaikki tasaisen varmasti, muttei huomiota herättävästi. Sen jälkeen lisätty ravi, joka omaan näppituntumaani onnistui aika mukavasti, muttei tuomarin silmään ollut sen parempi kuin keskiravi tai muukaan radan aikana vaan siitäkin se 6. Joustoa pitäisi ilmeisesti saada lisää siihen, otetaan työn alle.


Sitten avo oikealle, puoliympyrä ja sulku oikealle, jota en osannut ratsastaa riittävästi, vaikka Toksu varmasti olisi tehnyt, jos olisin pyytänyt. Keskityin kuitenkin säilyttämään hyvän tahdin ja eteenpäinpyrkimyksen ennen kaikkea. Ensi kerralla osannen ratsastaa sitten rohkeammin ne taivutuksetkin.

Käynti alkoi hieman jäykästi, mutta omasta mielestäni loppua kohden parani huomattavasti. Siitä pysähdys ja peruutus, joka sujui toiveitteni mukaan ja siitä laukannosto lähti ajatuksesta. Laukka sujui mukavasti ja keskilaukassa mulla oli just niin "mua viedään"-olo kuin harjoituksissakin, siitä sitten vaihtoihin, joista ensimmäinen oli helppo ja hyvä vaihto ja siitä saatiinkin seiska! Sitten toinen holtiton keskilaukka ja toinen vaihto, joka jäi pieneksi, mutta puhtaaksi. Ja sitten suunnattiinkin jo maaliin. Tulin hyvää laukkaa pituushalkaisijalle ja Toksu tuntui hyvältä, mutta silti putosi ennen aikojaan raviin ja meni ulosmenokin sitten plörinäksi. Nooh, saattoi olla, että väsymys alkoi jo vähän painamaan Toksun jaloissa... Nooh, sitten olikin ohi ja loimi päälle ja viimeisen ratsukon ajan vielä hengailua ja sitten kohti kotia. Tervehdykset verottivat ikävästi pisteitä ja loppulukema oli 59,5%.  Ei huono debyytti vaativalla tasolla, mutta jäi vähän kyllä hampaankoloon kun ei tullut sitä toivottua 60%. Ehkä sitten jo ensi kerralla... Tai siihen ainakin pyritään! Tämä ratahan on myös se, mikä mun pitäisi syksyllä kyetä menemään Murden kanssa ja juuri nyt tuntuu siltä, että se ei ole ollenkaan mahdoton ajatus...

Tällainen reissu Dressage Centeriin tällä kertaa. Ponit pääsivät kotiin ja mä pääsin kavereille illan viettoon, jotten vahingossakaan paranisi... :)

4 kommenttia:

  1. Hyvinhän teillä Milja meni reissu kokonaisuudessaan. Puolikuntoisena ratsastaminen ei ole kivaa, joten siihenkin nähden mielestäni erinomainen suoritus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noooh, varsin kelvollisesti olosuhteet huomioon ottaen! :) Vähän jäi vielä hampaankoloon, mutta saapahan taas lisäintoa reenata. Seuraavana olis ohjelmassa Va B:2, mikä on ihan tolkuttoman haastava, joten harjoiteltavaa riittää!
      Omaan hevoseeni olen kyllä tyytyväinen, videolla se näytti jopa jo melkein asialliselta ratsulta. Mutta onnea vielä kerran teillekin! On niin hienoa, että itse tehdyllä hevosella pääsee etenemään!!!

      Poista
  2. Hieno debyytti=D ja Viivulle onnea myös!!! -pir-

    VastaaPoista