maanantai 11. kesäkuuta 2012

Viikko pulkassa

Huoh. On ollut ihan käsittämättömän kiireinen ja väsynyt viikko. Viime viikonlopun tsemppailujen jälkeen ei ole juuri ollut unta tarjolla viikollakaan. Kaikki liikenevä aika, kyllä tuli nukuttua, mutta sitä oli kuitenkin ehkä hieman liian vähän...

Maanantai-iltana suunnistettiin Murden kanssa kisoihin Ratsutila Rustholliin. Tehtävänä oli c-merkin koulukoe ja tällä harjoituksella haettiin meille vähän ratarutiinia kun kahdet suunnitellut kilpailut toukokuussa oli jäänyt pois ohjelmasta erinäisten sairastelujen takia. Verryttelyssä oli tiukasti mielessä Pietin opit ja tarkoituksena saada hevonen nopeaksi jalalle. Verryttelyssä kaikki tuntuikin helpolta ja mukavalta ja Rusthollin pyöreä maneesikin oli Murden mieleen. :)

Kentälle päästyämme Murde tuntui vielä oikein mukavalle, mutta radan alkamisen jälkeen hevonen hyytyi askel askeleelta enemmän ja enemmän... Loppurata oli yhtä tuskaa kun piti vaan tuupata ratsua joka askeleelta enemmän eteenpäin. Ulospäin tämä ei kuitenkaan ollut ilmeisesti näyttänyt niin pahalta, sillä tuloksena oli vähän reilut 60% ja kilpailun viides sija! Päästiin siis ensimmäisen kerran yhteiselämässämme oikein kunniakierroksellekin, jiiiihaaa! Kiitokset Rusthollin väelle, että saimme käydä harjoittelemassa, tästä oli paljon hyötyä jatkoon!

Tiistaina oli sitten urakointia luvassa. Omat hevoset oli lomilla, mutta ratsastin Villen, joka toimi todella mainiosti, Samin, joka oli ihan jees, Kerman, joka teki paljon töitä hyvin, Jöpön, joka toimi kuin unelma, Akun, joka oli todella ärsyttävä sekä vähän tyyppailin oppilaideni ratsuja Tokajia ja Esmeraldaa ajatellen viikonlopun kilpailuita. Tällaiset päivät ovat ihania, mutta aika rankkoja ajoittain. Ajettuja kilometrejä tulee vimmatusti ja päivät ovat pitkiä, mutta toisaalta, ah niin antoisia. Näiden jälkeen kävin vielä vakoilemassa hieman Pekan tuntia Evitskogissa. Kyseessä oli siis Pekan neljäs ratsastustunti. :) Hienosti alkoi ravi sujumaan!!!

Keskiviikkona hommat jatkui. Aamu alkoi Santun ratsastuksella. Tehtiin jo pari laukannostoa kumpaankin suuntaan ja jatkettiin laukkaa vähän pidempäänkin. Santtu oli tuttuun tapaan oikein viisas ja sillä oli ilo ratsastaa. Se liikkuu luonnostaan hyvässä asennossa ja aika hyvässä tasapainossa. Santtu haluaisi kyllä löytää jonkun aktiivisen, tavoitteellisen kodin, jossa sitä vietäisi johdonmukaisesti eteenpäin, sillä sillä on rahkeita hyvin pitkälle...Santun jälkeen Tokajin tunti, jonka jälkeen suuntasin hierojalle. Hierojan jälkeen oli tarkoitus mennä omia ratsastamaan, mutta olin niin kuollut, että päätin jättää omat heitteille ja vapaille ja sen sijaan nukuin kotona pari tuntia ennen työvuoroa...

Torstaina parin tunnin unien jälkeen taas hommiin. Tokajin tunti, Samin ratsastus, Villen ratsastus, Vilpun ratsastus, Akun ratsastus ja Esmeraldan tunti. Anni oli Murdella samaan aikaan kun itse menin Villellä eli sekin pääsi takaisin töiden maailmaan parin päivän huilin jäljiltä. Ville ei ollut niin hyvä kuin tiistaina, mutta ihan ok. Vilppu palaili töihin laatuarvostelun jälkeen ensimmäisen kerran ja meni hetken ihan mielettömän hienosti!!! Aku meinasi viskata mut kyydistä, josta tulistuneena ratsastinkin sen sitten aika hyvin lopun aikaa. Se on jotenkin päässyt pois kuulolta ja avuilta ja vähän tuhmistumaan, mutta nyt sain palauteltua sen ihan kivasti raiteilleen ja toivottavasti se on sillä vielä huomenissakin muistissa kun palaan sen selkään... :) Ja sitten vielä katselemaan Esmeraldan menoa.... Esmeralda on kyllä ihan mielettömän hieno poni ja Maaritkin alkaa pikkuhiljaa löytämään oikeaa ajatusta sen ratsastamiseen!

Perjantaina aloitettiin Tokajin kanssa aamusella Johannan tunnilla. Oli ihan mielettömän ihanaa, kaikki sujui ja tuntui melko helpolta. Saatiin taas hyvää ajatusta moneen asiaan viikonlopun vaativan starttia ajatellen. Avot ja sulut alkaa sujumaan, lisäykset oli hienoja ja laukassa oli paljon hyvää. Ollaan kyllä Johannan opissa edistytty Tokajin kanssa ihan vimmana. Vaativan asiat alkaa tuntumaan jo helpoilta ja luonnollisilta kun aiemmin ne olivat lähinnä pelottavia... Ja Tokaj on nyt hienossa kunnossa, karva kiiltää ja se on saanut paljon lisää lihaa päälleen. Tokaj on kyllä ihan mieletön oppimestari, tunnen itseni erittäin onnekkaaksi saadessani harjoitella tällä ihanalla hevosella!

Siitä sitten pitämään yksi tunti ja ratsastamaan Kerma, Sami, Jöpö, Ville ja Murde. Sami oli ihan ok vireessä ajatellen seuraavan päivän kisoja, joten ratsastus oli vaan nopea hyvän mielen humpsuttelu, Kerman kanssa vasemmassa laukassa saatiin ihan hyviä pätkiä, oikeallekin kohtuullisia, ravia ei paljoakaan menty. Jöpön kanssa laukkailtiin ja tsillailtiin, oli oikein leppoisaa. Murden kanssa suunnattiin radalle treenaamaan harjoitusravia. Olin päättänyt Pietin kurssin jälkeen, että jotain on nyt tapahduttava ja harjoitusraviin pitää löytyä joku ratkaisu ja ajattelin, että rata voi olla juuri se vastaus tähän harjoitusravineteenpäinpyrkimysongelmaan. :) Ja kyllähän se siltä vähän tuntuikin! Mentiin radalla pari kierrosta tehden niitä Pietin tunnilla opittuja siirtymisiä käynti-harjoitusravi-käynti ja hommahan rupesi jopa sujumaan aika kivasti!!!! Ravi lähti pienestä pohkeesta sujuvasti eteenpäin ja säilyi kunnes pyysin käyntiin. Ihanaa!! Kun homma sujui kivasti, lopetettiin ennen kuin rupesi menemään huonommin... Tätä otetaan ohjelmaan siis toistekin, tämä tuntui hyödylliseltä ja järkevältä. Villen kanssa tehtiin lyhyt reeni kentällä ja se tuntui hieman väsyneeltä ja voimattomalta, joten totesin, että sen täytynee saada lauantaina vapailla ja kerätä voimia ennen sunnuntain kilpailua... Murdelle taasen suunnittelin lauantaille reenin kentällä ennen kisoja, jotta saisi käytyä ohjelman läpi ja harjoiteltua vähän pysähdyksiä ja harjoitusravia. :)

Niin sitten lauantaina teinkin, että illalla Tampereen reissun ja muutaman tunnin unen jälkeen suuntasin ratsastamaan Murden kentälle ja Pekka tuli mukaan Moniponin kanssa. Murde oli ehkä paras koskaan ratsastaa! Harjoitusravi sujui ja päästiin työstämään sen kanssa pysähdyksiä sekä vastalaukkaa. Sen jälkeen oli superfiilis..!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti