lauantai 6. huhtikuuta 2013

Hohhoijaa

Huoh. Koko kevään tai oikeastaan siis koko talven ja jos ihan tarkasti asiaa mietitään niin koko syksyn ja talven ja kevään on mielessäni ollut pääasiassa Moniponin osallistuminen oripäiville. Kaikki on tehty ajatellen kyseistä koettelemusta, on panostettu kaikin mahdollisin tavoin kyseiseen tapahtumaan osallistumiseen. Muut hevoset on ratsastettu Moniponin ehdoilla, kaikki valmentautuminen on keskittynyt siihen, että poni on vireessä ja kaikki rahat on laitettu kiinni siihen, että osallistumaan päästään.

Osallistumaanhan päästiinkin, ainakin melkein. Päällimmäisenä fiiliksenä on edelleen pettymys, vaikka toki elämän realiteetteja on tällaiset epäonniset sattumat eikä näistä maailma kaadu. Mutta takki on tyhjä (kuten myös lompakko (; )  ja kaiken panostamisen jäljiltä käteen ei jäänyt mitään. Ei edes sitä pahaa mieltä siitä, ettei homma sujunutkaan niin kuin elokuvissa. Lisäksi nyt on korjattavana ne jäljet, mitä kaikesta pelkkään poniin panostamisesta jäi. Mun oripäivästressini, influenssan, itse oripäivien ja sen jälkeisen loman jäljiltä muut hevoset on ratsastamatta eikä todellakaan missään loistovireessä. Kisakausi on alkamassa ja mun motivaationi on ollut täysin kadoksissa, ei ole juuri huvittanut ratsastaa laisinkaan. Vaikka kuinka tolkutan itselleni, että näitä on sattunut ennenkin ja tulee sattumaan jatkossakin, ei aivot halua sisäistää, että taas pitää ruveta tekemään hirvittävä määrä töitä pettyäkseen jälleen kerran.

Nooh, tätähän tämä on. Elämää, ei sen kummempaa. Onneksi kuitenkin tällä viikolla on hieman taas ratsastaminen alkanut maistua ja motivaatiokin nostelee päätään jostain syvältä maan alta. Mä olin jo kaikessa motivaation puutteessa melkein lopettamassa kaikkien vieraiden hevosten ratsastamisen ja ties vaikka mitä muuta, mutta nyt alkaa tuntumaan taas siltä, että ehkä tässä on kuitenkin vaan taas jaksettava jatkaa reenaamista. Kyllä siellä sateenkaaren päässä se aarre vielä odottaa.

Murde on kärsinyt kaikesta tästä kaikkein eniten ja siitä mulla on myös superhuono omatunto. Nyt on vaan pitäisi aloitta vimmattu jälleenrakentamisprojekti, jotta saisin Murden takaisin vireeseen ja sellaiseen lihaskuntoon, missä se oli vielä pari kuukautta sitten. Harmittaa ihan pirusti, että ollaan tässä tilanteessa, mutta ei auta. Sitä saa, mitä tilaa. Tässäkin tapauksessa. Nooh, kuukausi sitten se oli vielä siinä vireessä, että kisoissa käydessä jäi hyvä mieli eikä valmennuksetkaan Tuomarinkylässä huonosti menneet. Eli ehkä tuo jälleenrakentamistyö ei ole ihan niin loputon suo kuin miltä juuri tällä hetkellä tuntuu.

Viikon positiivisia mieltä nostattavia asioita ovatkin olleet nämä ratsastettavat hevoset, jotka ovat olleet enemmän tai vähemmän heitteillä kevään mittaan. Nyt kun olen taas vähän paremmassa vireessä ja aikataulut alkavat kaiken sairastelun ja erinästen hässäköiden jäljiltä normalisoitumaan, olen päässyt taas ratsastamaan projekteillani. Tällä viikolla erityisiä ilon aiheita olivat Aku, Vilppu ja Esmeralda, jotka kaikki kulkivat varsin mallikkaasti. Kaikilla oli kiva ratsastaa ja niiden ratsastamisesta tuli hyvä mieli. Se on äärimmäisen tärkeää tässä vaiheessa, kun motivaatio on vielä ailahtelevaa...

Tämän päivän piti olla mukava hauska piristys keväisen arjen puurtamiseen Tampereen messuilla Samin esittämisen merkeissä, mutta toisin kävi tälläkin kertaa. Kaikkien mahdollisten sekä olemassa olevien herpesvirustartuntojen johdosta monet tapahtumat on peruttu ja niin myös Tampereen messujen valjakkoajon Indoor-kilpailu. Tästä johtuen Sami ei lähde Tampereelle eikä sitä myöden ole mukana myöskään rotuesittelyssä, jossa meidän piti yhdessä käydä näyttäytymässä... Näitä sattuu. Voinpahan ainakin jäädä hyvillä mielin kotiin nukkumaan yövuorojen välissä ja ratsastaa sen Murde Murmelini, joka niin kovin sitä ratsastusta kaipaa!! Eli puolensa tässäkin. Nyt vaan on meidän ratsastusalue mahdollisimman huonossa hapessa eli jäinen ja muhkurainen, mutta kyllä siinä eilenkin jotain sai tehtyä eli eiköhän tänäänkin. :)

Sunnuntaina sitten suunta Savijärvelle kera ponin raateleman Tokajin. Poni on päättänyt vähän maistella Tokajin kaulaa ja se on siihen saanut inhottavasti osumaa. Onneksi lähinnä pinnallista vauriota, mutta inhottavaltahan se näyttää. Toivottavasti poni vähän rauhoittuu eikä jaksa maistella Toksun kaulaa enää montaa kertaa... Huoh, taas on todettava, että hevoset on hevosia... Toksu muutoin kyllä tuntuu nauttivan elostaan meidän pihalla, se on super ihmisystävällinen ja onnellisen näköinen. Se on päässyt jo mukavasti maastoilun makuunkin, jopa omistajansakin kanssa. :)

Onneksi ensi viikolla on taas pitkästä aikaa vuorossa valmennuksia. Ensin keskiviikkona ja torstaina Nipsun valmennukset ja viikonloppuna Pietin valmennukset. Täytyy vaan pohtia, että mikä ratsu on paras millekin tunnille... :)

Tulipas sekavaa tekstiä, mutta tässä vähän tämän hetkisiä päällimmäisiä mietteitä. Toivottavasti kohta taas mukavampia pohdintoja ja enemmän fiilistelyä reeneistä ja mielellään myös onnistumisista!

2 kommenttia:

  1. Hei, saako kysyä millä tallilla hevosesi majailevat? Ja kuinka monella eri tallilla käyt hevosia ratsastamassa, paljonko sinulla menee aikaa välimatkojen kulkemiseen? Tämmöisiä hölmöjä kysymyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Toki saa kysyä. Omat hevoseni on meillä omassa pihassa tällä hetkellä. Käyn säännöllisesti noin viidessä muussa paikassa oman tallini lisäksi ratsastamassa. Pari kertaa viikossa käyn aivan toisella puolella Uuttamaata ja sinne matkaa on reilun tunnin verran. Osa paikoista on noin puolen tunnin - tunnin matkan päässä ja lähin 20min päässä. Riippuen siis, missä käyn milloinkin, saan joko melkein kaiken tai kaiken aikani kulumaan välimatkoja autolla porheltaessa. :)

      Poista