lauantai 4. toukokuuta 2013

Kuulumiset

Piti kirjoitella kuulumisia jo viime viikonloppuna, mutta teinkin sitten noita vähän erilaisia postauksia ja kuulumiset jäi kokonaan kirjoittelematta. Nyt on sitten kahden viikon tapahtumat läpikäytävänä, sillä paljon kaikenlaista on tapahtunut ja olen tuntunut saavan paljon aikaiseksikin kaikkien ratsujen kanssa. Hyvä kausi on nyt siis meneillään ja tuntuu, että kaikkien kanssa on  taas suunta ylöspäin ja kisojakin alkaa olla suunnitteilla. Nyt on siis hyvä kirjoitella ja käydä vähän läpi tapahtumia ratsujen kanssa. Tällä kertaa täytyykin suorittaa tää ratsu kerrallaan kun muuten menee aivan sekaisin näissä.

Ensiksi tietenkin oma Muru Murde. Sen kanssa ollaan reenailtu ihan kivasti, vaikka vapun vietto toikin vähän taukoa reeneihin. Nyt ollaan Murden kanssa opeteltu liikkumaan jalasta eteenpäin eli mulla ei oo ollut raippaa ollenkaan mukana ratsastuksissa. Seuraavaksi täytynee jättää myös kannukset pois, jotta se oppii kuuntelemaan ihan pelkkää jalkaa ja istuntaa. Sille kun kaikki on ollut ajoittain hieman vaikeaa, on menty vaan niillä spekseillä, millä saadaan ylipäätään mitään toimimaan, mutta nyt kun se alkaa olla jo paremmassa kunnossa ja halukkaampi tekemään, on yritettävä päästä normiratsastuksen makuun eli että ihan normiavut menisi läpi... Kun kuitenkin tähtäin joskus on kouluradoille, niin ilman sitä kepukkaakin olisi toimittava. ;) Ollaan nyt tehty tsiljoonittain temponvaihteluita, leikitelty taivutusten kanssa, tarkisteltu, että pysyy pohkeen edessä ja menty niin kovaa kun meiän tarhassa vaan uskaltaa mennä. Yllättävän hyvin on ratsastukset sujuneetkin ja olen myös tehnyt vaihtoja, jotka ovat hyvä mittari siitä, kuinka hyvin Murde on pohkeen edessä. Pahimmassa tapauksessa se laahustaa vaihtoon, tekee vaihdon miten sattuu ja lähes sammuu sen jälkeen, mutta viimeksi saatiin jo lopuksi puhtaat terävät vaihdot kumpaankin suuntaan niin, että laukka säilyi läpi kaarteiden ja vaihdon koko ajan terävänä. Hyvä me! Nyt just on taas sellanen fiilis, että kyllä mä ihan oikeesti opin ratsastamaan Murdella ja maksoin siinä hurmassa sen vuosimaksunkin, jotta päästään joskus kilpailemaankin. Näillä näkymin kilpaurakka alkaa virallisesti Savijärveltä ensin RJL-päivänä ja sitten 8.6. aluekilpailuissa. Sen jälkeen katsotaan taas hieman, mikä tilanne on ja kulkeeko tämä ratsu reima alkuunkaan...


Ponponi on yhtä hyvällä mallilla kuin aina ennenkin. Täynnä energiaa ja intoa. Ratsastelin sen viikonloppuna kerran sileällä niin, että mentiin ihan miljoonaa ympäri tarhaa ja sitten tehtiin vähän ihan oikeita töitäkin. Torstaina käytiin sitten maastossa ihmettelemässä kevätmaisemia ja oli kyllä ihan superihanaa. Käytiin myös tutkailemassa meiän oman tontin saloja vähän enemmältikin ja ihasteltiin matkalla valko- ja sinivuokkoja, jotka olivat hurjan kauniita. Moniponi on juuri niin nautinnollinen ratsastettava kuin aina aiemminkin. Se tekee mitä pyydetään ja yrittää aina parhaansa. Superponi!

Moniponin reenistä viime lauantaina:




Tokajin kanssa on reenailtu myös jonkun verran. Se on edelleen ihan kivalla mallilla, sarjat on nyt ajoittain jo aika hyviä ja yksittäiset vaihdot onnistuu suurella prosentilla. Toksu on vaan niin mukava ratsu ja sen kanssa on muutoinkin kiva hengailla. Se tuntuu viihtyvän maalla, vaikka niillä Purden kanssa onkin aina ajoittain kränää. Sitten kun taas ovat erillään hetkenkin, niin höristään ja ollaan niin parhaita kavereita, kun jälleen näkeminen koittaa. Tähän siis riittää, että toinen on tallissa ja toinen tarhassa. :) Toksu alkaa myös pikkuhiljaa oppia katselemaan jalkoihinsa ja sillä on jo jonkin sortin ymmärtämys siitä, että kaikki maailman pohjat ei ole vaan tasaisia... Toksun parhaat maalaistreenivinkit tulee tässä:



Akustikus on myös jatkanut supersuorituksiaan. Se on ollut ihan mielettömän hyvä ratsastaa nyt joka kerta kun olen päässyt sen kanssa reenailemaan. Ollaan notkisteltu ja vetristelty vastalaukoilla, vastalaukkaa on pystynyt menemään kumpaankin suuntaan jopa aika pienellä voltilla sisäänpäin taivuttaen, tehty paljon ravi-laukka-ravi-siirtymisiä ja temponvaihteluita askellajien sisällä. Eilen sitä ratsastaessani pystyin jopa pyytämään laukassa kokoamisia niin, että se pysyi koko ajan pohkeen edessä ja kuulolla eikä kertaakaan halunnut vaan jäädä kuurona paikalleen pomppimaan. Tällä lailla kun Aku jatkaa suoriutumistaan, niin kohta ei pitäisi olla mitään ongelmaa suoritella niitä helpon aan ratoja ihan hyvilläkin tuloksilla. Nyt saa kyllä olla supertyytyväinen Akuun! Ja pikkuhiljaa voiman myötä sen ryhti alkaa parantumaan ja se jaksaa kantaakin itseään pätkittäin varsin mallikkaasti. Huomaa kyllä eron ison hevosen ja ponin välillä etenkin juuri tässä, kuinka pitkäkestoinen työ on rakentaa iso hevonen kuntoon verrattuna pieneen poniin. :) On siinä eroa, millaisella lihasmassalla pystyy kannattelemaan kuuttasataa kiloa kuin neljääsataa kiloa... Akukin pääsi hovikuvaajan malliksi vappuna:











Akun kuvista huomaa, että sen selässä mulla on oikeasti vaikeaa ja siksi asento vaihtelee vimmana, kun yritän päästä hyvään asentoon siellä kyydissä niin, että pystyn kuitenkin myös vaikuttamaan hevoseen. Aku kun on tommonen aika jättikokoinen ratsu verrattuna näihin mun muihin ratsuihini ainakin... :)

Vappuna oli työn alla myös iso kasa poneja. Ensimmäisenä niistä iki-ihana Esmeralda. Kävin oikeastaan vaan opettamassa Esmeraldan omistajaa, mutta sain samalla myös ratsastella sillä muutaman kierroksen. Oli ihanaa taas saada senkin ratsastusta kuviksi, sillä kuvista on niin mukava katsella, että miltä asiat oikeasti näyttävät ja mikä on hyvin ja mikä huonosti. Esmeraldan kanssa tehtiin ihan perustyöskentelyä ajatuksena vain suoristella sitä ja ratsastaa se mahdollisimman pehmeäksi ja mukavaksi. Ja mukavahan se kyllä olikin! Senkin kanssa vaan odotellaan, että päästäisiin taas kilpa-areenoille näyttämään osaamistamme. Toivon todella, että pääsisimme Esmeraldan kanssa tänä vuonna kokeilemaan onneamme myös vaativissa luokissa... Tsekatkaa muuten Esmeraldan hieno satulahuopa, aika pähee, eikö totta! :)






Sami on ollut nyt kevätkelirikkotauon jäljiltä ratsun hommissa muutamia kertoja ja tuntunut todella hyvältä. Pehmeämpi, pitävämpi pohja taitaa olla sille mieleen ja nyt ollaan taas muutoinkin tehty hommia vähän enemmän tosissamme. Omistajansa pyynnöstä harjoiteltiin voltti kulmaan kootussa ravissa - lävistäjä keskiravissa - voltti kulmaan kootussa ravissa -kuviota ja se olikin aika kivaa ja raviin löytyi mukavasti vaihteita ja säätelyvaraa. Laukka tuntui tauon jäljiltä entistä ilmavammalta ja pyöreämmältä, mutta Sami mennä porskutteli siinä laukassa parit sinnepäin-vaihdotkin ohi mennen. Seuraavilla parilla kerralla keskityttiinkin sitten niihin vaihtoihin, koska tarkoituksena olisi toukokuussa pari vaihtoa saada suoritetuksi kilparadallakin. :) Eli jos Lohjan 7vee-cupin kisaan mielii mukaan, pitäisi jonkun sortin vaihdot sinne saada aikaiseksi... Kummallakin kerralla saatiin aikaiseksi pari vaihtoa, jossa askeleessa laukka vaihtui, mutta mistään muusta ei olekaan niin tietoa... Eli siitä, että mitä siellä jaloissa oikein tapahtui. Laitan oheen kuvamateriaalia vaihtotyöskentelystä niin voitte itse hahmottaa, että mitkä kaikki asiat siinä oikein on ongelmana... Vinkkinä ainakin, ettei laukan laatu ole ihan kaikkein helpoin vaihtoihin ja ratsastajallakin olisi rutkasti parannettavaa monessa asiassa!













Ja sitten vielä Kerman kuulumiset. Kerma-poni on palautunut ratsuhommiin Samin lailla pienen kelirikkotauonjäljiltä ja tuntuu nyt paremmalta kuin koskaan. Ponin vinouksia pääsee jo vähitellen suoristamaan ja se on aika lailla ratsastettavissa. Kermalla alkaa olla kolme tunnistettavaa askellajia, jotka eivät enää sekotu toisiinsa jatkuvasti vaan niitä pystyy saamaan kaikkia lähes aina kun niitä toivoo saavansa. Ihan nyt viimeisimpänä Kerma on myös oppinut venyttämään kaulaansa "auki" eikä enää vaan rullaile nokkaa ryntäisiin jatkuvalla syötöllä. Myös pidätteet alkavat pikku hiljaa löytymään niin, että kaula pysyy pitkänä eikä niin että joka kerta on rullattava ensin poni kasaan ennen kuin yksikään pidäte edes tuntuu missään... :) Kerma tekee nyt töitä hyvällä asenteella ja mielellään. Vielä on pitkä matka edessä ennen kuin poni on suora ja notkea kropastaan, mutta välillä on kiva huomata, että eteenpäin ollaan menossa eikä vaan junnata jatkuvasti paikallaan. Kerman kanssa työstettiin vappuna myös vastalaukkaa kumpaankin suuntaan ja se oli varsin toimiva harjoitus laukan avaamiseksi. Kerma jää helposti vähän paikalleen lyhyelle askeleelle tököttämään, niin nyt varsinkin juuri vastalaukan kautta sai hyvin pituutta laukka-askeleisiin ja kumpaakin kylkeä auki. Oli kyllä superhyvät ratsastukset tällä kertaa Kerman kanssa.









Jopa Vilppu on ollut viime aikoina ihan superkiva! Siitä ei vaan valitettavasti ole kuvia. :(

Ja viimeiseksi vielä pari kuvaa kivasta ponista, jota pääsin kokeilemaan viime viikolla:



4 kommenttia:

  1. Voi että, sulla on kyllä niin hienoja poneja :) Olisi kiva nähdä niiden liikkeitä joskus videolla, varsinkin Zorron, Samin ja Kerman ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentista!

      Täytyy joskus yrittää saada vähän videotakin poneista. Samistahan on joitain videoita vuosien varrella ollutkin. :)

      Poista
  2. Samin vaihdot on ainakin ylämäkeen :)
    Olisi muuten kiva näin puskailijana myös lukea mitä harjoituksia teette treeneissä asioiden parantamiseksi ja korjaamiseksi. Meillä päin kun ei pal ulkomaan elävien valmennuksiin pääse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on ylämäkeen tosiaan. :) Tosin joskus myös takakorkeita. ;)

      Täytyypä tarkennella treenimetodeita enemmälti, niitä pitäis itsellekin kirjoitella tarkemmin ylös, että muistais myöhemmin, että mikä on toiminut milloinkin ja mitä on jo kokeiltu...

      Kiitokset kommentistasi!

      Poista