maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kum-Kum-Kummajaiset

Perjantaina tein täsmäiskun Urjalaan Suomenhevosten kummajaisiin! Mulla oli duuniyö edessä ja lauantaina Savijärvellä kilpailut, joten en pystynyt jäämään sinne pidemmäksi aikaa, mutta yhden startin ehdin kuitenkin käydä suorittamassa! Varmuuden vuoksi oli päätetty Vilpun omistajan kanssa hankkia Vilpulle kvaali 5-vuotiaiden suomenhevosten laatuarvosteluun ja Kummajaisissa oli kivasti tarjolla He C-tasoisia luokkia, joista kvaali saattaisi Vilpulle irrota. Vilppuhan edelleen on siis hyvin keskeneräinen projekti, mutta hyvä sillekin on välillä näyttää muuta maailmaa kuin kotikenttä. :)

Vilppu oli jo päässyt aiemmin perille ja majoittunut mukavasti karsinaansa, kun saavuin itse paikalle. Edellisten kilpailuiden kokemuksella oltiin pohdittu pitkähköä verryttelyä, jotta Vilppu ehtii vertyä kunnolla. Tämä oli kuitenkin väärä strategia tällä kertaa. Varmaankin ehkä pidemmästä kuljetuksesta johtuen Vilppu ehti ikävästi sammua juuri ennen rataa. Se oli noin 10min ennen starttia ihan parhaimmillaan, pehmeä ja kuulolla ja sopivasti menossa itsellään eteenpäin. Kuitenkin ne viimeiset 10min sitten koituivat kohtaloksemme, sillä Vilppu meni totaaliseen off-asentoon eikä sitä enää huvittanut, kun päästiin vihdoin radalle. Yritin viime hetkellä pyytää kepinkin mukaan radalle, sillä nuorten hevosten luokissahan kepin käyttö on nykyään sallittua, mutta radan ulkopuolella käyty keskustelu asiasta viivästytti kepukan saapumista kouraani ja ilman mentiin.

Valmistautumassa ennen rataa, kuva Heidi Sindan albumista
 He C:1 on mielestäni täysin hömppä rata, mutta se oli siis tämän luokan ohjelmana. Emme suoriutuneet oikein mistään kohdasta kunnialla, sillä kun sain vähän Vilppua sujumaan eteenpäin, se kiirehti. Tuntumaa en voinut pitää enää oikeastaan ollenkaan, sillä se ei jaksanut kantaa itseään eikä halunnut liikkua tuntumaa vasten. Toinen laukannostokin meinasi jäädä suorittamatta, mutta saatiin lopulta tapahtumaan... Rata siis sujui varsin alavireisesti, vaikkakin hyvin vilppumaisesti. :) Tuloksena oli 56,875% ja tavoite oli sillä kuitenkin saavutettu.

Keskittymistä, kuva Vilpun arkistosta
Radalla, kuva Heidi Sindan albumista
Lopputervehdykseen, kuva Vilpun arkistosta
Olin supervihainen itselleni radan jälkeen, sillä liian pitkä verryttely oli tietysti aivan oma vikani. Onneksi kuitenkin tiedossani oli, että tämä päätös oli tehty edellisen (ja ainoan aiemman) kisasuorituksen perusteella ja silloin samanlainen taktiikka oli toiminut hyvin. Toki tällä kertaa oli muita muuttuneita tekijöitä kuten edellisen päivän ratsastus, pidempi matka jne, joiden vaikutuksista on helppo olla jälkiviisas. Vilpun omistajan kanssa kuitenkin totesimme, että voimme olla tyytyväisiä, että päästiin edes tänne asti, Vilppu pysyi radalla ja saatiin se tavoiteltu kvaali.

Vieläkin kyllä harmittaa tämän reissun väärät päätökset, mutta katse on käännetty tulevaan ja Vilpulle on jo seuraava startti katsottuna! Kummajaiset vaikuttivat varsin hyvin järjestellyltä tapahtumalta, jossa oli kivat puitteet ja kiva fiilis, olisi ollut kiva jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta näin tällä kertaa. Ehkä ensi kerralla sitten pidempään.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti