perjantai 11. joulukuuta 2015

Treenejä

Marrasmasennus meni ohi heti joulukuun alusta alkaen ja hommat ovat sujuneet taas mukavissa merkeissä. :)

Omat ponit ovat olleet melkokevyellä liikunnalla, kotona on lähinnä juoksuteltu ja maastoiltu, välillä sitten on pakattu niitä koppiin ja käyty treenailemassa. Viime viikonloppuna käytiin lauantaina Eemelin ja Murden kanssa Mäntsälässä treenaamassa. Eemelin kanssa reenailtiin ihan itseksemme ja se tuntui alun kankeuden jälkeen melkohyvältä. Lähdin työskentelemään sen kanssa vastalaukkoja, jotka sujuivatkin yllättävän hyvin. Kerran se tosin vaihtoi etupään, josta sitten sain päähäni kokeilla pitkästä aikaa vaihtoja.



Tein ensin oikeasta vasempaan niin, että käänsin ensin vastalaukkaan ympyrälle, ajattelin vastalaukassa avotaivusta ympyrän suuntaan, josta sitten muutin ajatuksen sulkutaivutukseksi ja kuinka ollakaan, puhdas vaihto. Noooh, sitten piti kokeilla, että olikohan se vahinko ja tulin uudelleen ja taas, puhdas vaihto. No sitten hovikuvaaja infosi, että hän ei vieläkään nähnyt eli pakko tulla vielä uudelleen. Ei muuta kuin takaisin oikeaan laukkaan ja kuvio alusta ja taas, avusta puhdas vaihto. Olin aivan äimänä.

Sitten piti vielä kokeilla se vaikeampi suunta vasemmasta oikeaan. Ensimmäisellä yrittämällä sain epäpuhtaan vaihdon ja ajattelin, että noniin, ei tää onnistu. Sit keräilin itseni ja tulin uudelleen, vastalaukka, avo, sulku ja vaihto. Whaaaaaaat?!?!? Sitten vaan kaahailtiin taputellen kierroksen verran ja jätin ratsastuksen siihen. Superponiini!!!! Ehkä meillä on vielä toivoa näiden vaihtojenkin tiimoilta.

Murden kanssa osallistuttiin Ratsutila Rusthollin ja Mäntsälän ratsastuskoulun järjestämään Taina Rajalan demo-tilaisuuteen, jossa aiheena oli jännittyneen hevosen rentouttaminen. Murde olikin tähän demoon ihan omiaan, sillä se oli aluksi oma ihana jännittynyt itsensä. Pinkeä ja kova koko kropastaan. Tainan rentoutusvinkkien avulla Murde kuitenkin rentoutui yllättävänkin äkkiä ja rupesi liikkumaan todella hyvin. Kyseessä oli ihan normaali "eteen-alas-ratsastus", jossa pyrittiin vaan rentouttamaan hevonen pitkälle ja matalalle kaulalle, josta hevonen saa mielihyvää. Ja vasta kun hevonen on rento, voidaan koota tai työskennellä vaikkapa siirtymisiä. Murde esittikin rentouduttuaan melkoisen mallikasta keskiravia sekä myös kohtuukivoja laukan kokoamisia. Taina kehuikin Murden olevan hieno hevonen, jolla on hyvä ravin mekaniikka sekä kivan terävä laukka. Tainan mukaan Murdelle tulee hieno piaffi ja passage. Saa nähdä. ;) Vielä joitain vuosia sitten kukaan ei sen uskonut kykenevän edes ravisulkuihin... Jännästi ne kuitenkin voi kehittyä kun ei vaan lannistu ja lopeta yrittämistä.



Sunnuntaina sitten suunnattiin Tuomarinkylään itenäisyyspäivän rataharjoitukseen. Olin kunnianhimoisesti ilmoittanut Murden ohjelmaan VaB: MB Special. En ollut koskaan ratsastanut senkään radan tehtäviä läpi, mutta ajattelin, että se on kiva kun alkaa laukassa, niin raviohjelmaan mennessä hevonen on ehkä rentoutunut jo sen verran, että pystyn jopa istumaan ravissa. Jännittyneessä Murde-ravissa kun en vaan pysty istumaan.

Verryttelyssä tehtiin Tainan ohjeiden mukainen rentoutustreeni ja Murde alkoikin tuntumaan aika kivalta. Kuitenkin radalle päästyämme rentous oli tipotiessään ja Murde jäi vaan sätkimään ja peruuttelemaan yhteen kulmaan. Sieltä kuitenkin päästiin lähtemään radan suoritukseen, vaikkei odotukset siinä vaiheessa korkealla olleetkaan. Ohjelma alkoi ihan mukavissa merkeissä, mutta jossain vaiheessa menin sekaisin radan osioista. Niin meni myös tuomarikin ja päätimme, että aloitan radan alusta uudelleen. :)

Rata sujuikin sitten ihan mukavissa merkeissä ja kaikki tehtävät tuli tehtyä melkokelvollisesti. Käynnin kautta vaihdoissa tuli pientä kiemurtelua, muutoin laukkaohjelma oli aika jees, ravilisäys meni rikki, käynti oli ok, peruutus tuli ikävästi vastustellen, avot ja sulut olivat vähän hoipertelevia. Kuitenkin hengissä läpi ohjelman. Mä en ollut kovinkaan vakuuttunut meidän suorituksesta siinä vaiheessa kun ratsastin radalta ulos, mutta tuloslista näytti toista. Saimme elämämme toisesta vaativasta 63,9%!!!! Me ei olla koskaan saatu noin hyvää tulosta edes HeA-radasta, edes missään harjoituksessa. Olin aivan ihmeissäni. Mun oma pieni Murde Murmelini oli yllättänyt mut jälleen kerran ihan totaalisesti.



Sitten vielä Tokaj peliin ja sen kanssa ensimmäinen yhteinen rata ähkyleikkauksen jälkeen. Valitsin Tokajille He A:1-radan ja se menikin mukavissa merkeissä. Saimme reilut 62% ja paljon kehuja laukkaohjelmasta. On se Toksu vaan niin supermenijä, sen kanssa radalla on niin helppoa ja mukavaa! Ehkä ensi kaudella sekin pääsee taas kilpailemaan ihan täyden kauden. Näin ainakin toivotaan. Seuraavat kuvat siis 11kk ähkyleikkauksen jälkeen.




Huomenna sitten olisi vuorossa Blogiexpo Tampereella. Kun kerran moinen järjestetään, aion ehdottomasti mennä tilaisuutta kannattamaan. On ihanaa kun jollain on intoa ja energiaa järjestää moisia tapahtumia. Vähän harmitti kun Aira Toivolan istuntaklinikka pari viikkoa sitten jäi käymättä kun olin koko päivän töissä... Mutta töitä on vaan tehtävä silloin kun niitä on!

Toivottavasti nähdään huomenissa Tampereella edes jonkun lukijani kanssa! :)

4 kommenttia:

  1. Jesss! Hieno Murde :) :) ja ai että Tokaj on hienossa kunnossa, eipä uskoisi että on niin iso leikkaus takana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joooooo, superMurde!! <3 <3 <3 Tokaj on kyllä palautunut leikkauksestaan uskomattoman hyvin ja jo pokannut nyt siis ruusukkeita niin este- kuin koulukarkeloistakin!

      Poista
  2. Vihdoinkin pääsin näkemään ihanan blogiratsusi Murden livenä Mäntsälässä! Mukavaa Tampereen reissua! Sinne en pääse, mutta nähdään taas:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olit Murdea katsomassa! :) Näemme pikapuolin!

      Poista