lauantai 26. marraskuuta 2011

Haasteita...

Hevoshommissa saa aina ajoittain hakata päätä seinään ja miettiä, miksi on toiminut niin kuin on toiminut. Nyt on taas se aika. Vaikka pitkään kaikki tuntui menevän eteenpäin ja asettuvan paikoilleen, nyt on se aika, että mikään ei mene niin kuin pitäisi ja havahtuu huomaamaan, ettei ole ehkä toiminut niin kuin olisi ollut toivottavaa.

Murde oli Annin kanssa Karin valmennuksessa Tuomarinkylässä ja Murde oli todella raivostuttava. Se oli kuin ei olisi koskaan esteitä nähnytkään ja ainakaan niitä mennyt peräkkäin ja tehnyt järkeviä tehtäviä. Murdellahan oli melkein parin kuukauden hyppytauko ensin Annin lomien aikaan ja sitten Murden muuttaessa uuteen paikkaan. Sen jälkeen sen kanssa ei ehkä edetty esteasiassa ihan niin kuin olisi pitänyt ja nyt saamme sitten hoitaa jälkitilannetta, jonka ei olisi pitänyt päästä alunperinkään ottamaan valtaa Murdesta.

Koko kesänhän Murde hyppäsi Annin kanssa Hennan tunneilla ja edistyivät ihan valtavasti. Homma toimi ja kummallakin oli paljon intoa. Nyt sitten Murde on kaikkien muutosten jäljiltä vähän hakoteillä eikä oikein halukas hyppäämään aina. Tätä nyt sitten pohditaan ja yritetään ratkaista parhaalla mahdollisella tavalla. Ratsastajan itsevarmuus on niin omituinen asia, että se on äärimmäisen helppo kadottaa, mutta äärimmäisen vaikea löytää uudelleen, kuten myös hevosen itseluottamus esteillä. Mutta toivomme, että Anni ja Murde löytävät taas yhteisen luottamuksensa ja homma lähtee toimimaan mukavasri. Olemme tehneet vääriä valintoja ja huonoja ratkaisuita, mutta toivomme oppivamme tästä ja saavamme tilanteen taas toivotulle mallille. Murde on kuitenkin ensimmäinen oma hevoseni ja ensimmäinen oma nuori hevoseni ja itselläni ei tästä estepuolesta ole riittävästi kokemusta, joten tällaiset vastoinkäymiset olleet lienee odotettavissakin. Onneksi on kuitenkin paljon kokeneita ihmisiä ympärillä, joilta saa apua ongelmiiin. Ja mikä parasta tässäkin ikävässä tilanteessa, oppii taas paljon uutta!

Hienoa oli kuitenkin huomata, että Murden ja Annin sileän työskentely oli todella mukavaa katseltavaa! :) Alla hieman todistusaineistoa siitä.





Karin erittäin ammattitaitoisilla neuvoilla ja ohjeilla saatiin kuitenkin hevonen esteistä yli loppujen lopuksi:




Myös muiden hevosten kanssa on ollut ongelmana lähiaikoina, että kun pitäisi poistua mukavuusalueelta, en olekaan oma päättäväinen itseni vaan rupean arkailemaan. Tähän on saatava muutosta ja minun on haastettava itseni poistumaan mukavuusalueelta joka ratsastuskerralla tästä lähtien. Ei tule edistystä, jossei haasta sekä itseään että ratsujaan riittävän usein tekemään muutakin kuin vain sitä mikä on kivaa ja helppoa. Vaikka toki sitä kivaa ja helppoakin tarvitaan! Nyt siis oman ongelmani kimppuun ja yhtä lailla myös oman hevoseni ongelman kimppuun... Elämään on taas ilmaantunut suuria haasteita siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti