tiistai 7. tammikuuta 2014

Suosikkikuvia vuosien varrelta!


Hovikuvaajallahan on tänä keväänä hevos- ja ratsastusaiheinen valokuvanäyttely tuloillaan ja sitä varten täytyy ruveta vähän katsastamaan kuvia ja miettimään, mitä sinne laitetaan esille... Aikani kuluksi keräilin omia suosikkiotoksiani blogissa julkaistuista kuvista ja jos haluatte, niin kommentoikaa vaikka suosikkejanne näistä tai yhtälailla muista aiemmin esiintyneistä kuvista. Kommenttejen perusteella voidaan valikoida osa kuvista valokuvanäyttelyyn näytille!

Vuosien saatossa on tullut huomattua, että ihmiset pitävät hyvin erilaisista kuvista eli rohkeasti vaan kertomaan, jos joku kuva on ollut teidän mielestä jotenkin spesiaali tai mieleenjäävä. Blogissa on toki ollut muidenkin ottamia kuvia näytillä aika ajoin ja nehän eivät nyt sitten tähän kommentoinnin piirin kuulu. Ainakin lähes kaikissa hovikuvaajan ottamissa uusimmissa kuvissa on tuo kuvaajan vesileima, josta kuvat on tunnistettavissa. Saadaan sitten esille muitakin kuin vain juuri mun silmääni miellyttäviä.. :)
     
Syksyn värit ja tiikerinkirjavia jalkojaan ojenteleva poni!
Ihanat ilmeet!
Aurinko tuo mielettömän kiillon hevoseen...
Ylväs ilme pienellä ponilla!
Tukka hyvin, kaikki hyvin!
Tän kuvan tunnelma on vaan jotenkin lähes käsin kosketeltavissa!
Kyllä voi hevosella olla huolestunut ilme...
Tässä on vaan värit ja asettelu jotenki ihan superkivasti!
Keväisessä auringossa karva kiiltää jälleen ja värit korostuu. Myös varjot toimivat tässä kuvassa ihan superhyvin mun makuuni...
Kesän riemua, tässä kuvassa on myös kiva valon ja varjon leikki.
Tää vaan toimii. Ehkä se on toi läsi..? :)
Aurinko, huuru ja rekiretki. Puhumattakaan noista hatuista!
Tässä kuvassa mä tykkään väreistä ja fiiliksestä, kaikki vaan toimii, kukat, tiimikuvaaja, ponin ilme, lippu taustalla jne..
Läsi ja tukka!
Lumi ja aurinko on vaan mieletön yhdistelmä kuvassa!
Kevätaurinko se on tässäkin, mikä jyllää, vaikka sisällä ollaankin...
Ja taas, lumi ja aurnko. Ja toki ponikin on varsin kuvauksellinen! :)
Tässä on taas värit kohdillaan niin hienosti, ettei mitään rajaa...
Varsojen leikkiä on ihana katsella kuvista!
Tässä on taas värien ja valon sopusointua parhaimmillaan...
Nää tukkakuvat välillä on vaan niin hienoja!
Joskus ihan tämmönen poseerauskuvakin. :) Näitä meillä ei ole liialti tyrkyllä, mä oon huono poseeraamaan...
Tässä taas musta ja valkoinen ovat kivasti vastakkain höystettynä vihreydellä!
Tässä kuvassa on se erityistä, että katsomalla sitä voi tuntea, miltä toi kyseinen askel tuntui selkään. Jännä kuva!
Kuvaaja on kerrankin ollut hereillä oikeaan aikaan! :)
Tuo katse!
Kesä!
Oranssi ja sininen!
Fiilis.
Tiimi työssään
Kaikki on kohdillaan paitsi tausta! :)
Upeus!
Toinen tiimi

12 kommenttia:

  1. Mun suosikkeja on nrot 4, 14, 20 ja 25. Taisi olla kaikki yllättäen ponikuvia ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jiihaa, ponikuvat on pop! Ponit on vaan niin kuvauksellisia... :) Pidetään mielessä!

      Poista
  2. Hovikuvaajasi ottaa juuri sellaisia hevoskuvia joita tykkään katsella. Tai sitten sinä valikoit onnistuneet otokset blogisi kuvitukseksi :)

    Kuvissanne kaikki on niin helpon näköistä. Yhtä ikuista poutapäivää :)
    Hevoset liikkuvat kepeästi, helposti, ilmavasti ja kaikki "pakko" puuttuu kuvistanne. Tämä on seikka mihin ihastun joka kerta blogissasi.

    Kun valokuvanäyttelyn aika ja paikka on julkaistavaa tietoa, muistathan kertoa siitä blogissasi. Mielellään katsoisin näyttelyn.

    Kuvianne katsoessa pohdin usein miten paljon teette yhteistyötä, kerrotko kuvaajalle etukäteen mitä haluat kuvissa nähdä, vai annatko kuvaajalle taiteilijan vapauden kuvata sen mitä kulloinkin haluaa kuvaan tallentaa ?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteistyöllä ne kuvat tänne tuotetaan, mutta vähän ne taitaa vääristää, jos niistä yhtä ikuista poutapäivää vaan on nähtävissä... :)

      Kuvauksessa ei juurikaan tehdä yhteistyötä, ellei ole joku tietty kuva hakusessa esim. lisäyskuva Samista lehteen tai hankihölkkäkuva pellolla. Useimmiten kuvaaja ottaa setin kuvia ratsastuksesta tai valmennuksesta ja sit katsotaan läpi ne yhdessä.

      Se on mulle vähän semmonen opetussessio, et miltä on näyttänyt ja mikä on mennyt pieleen ja mikä taas on onnistunut. Sieltä sit valikoidaan onnistuneimmat otokset tänne blogiin laitettaviksi. Tänne valitsen niitä vielä vähän sen mukaan, mitkä sopii tekstiin parhaiten... Mutta kuvaukseen itsessään en juuri puutu, kuvaaja on aina osannut ottaa juuri sellaisia kuvia, mitä haluan! :) Erittäin harvoin otetaan mitään varsinaisia poserauskuvia, joskus melkein toivoo, että jaksaisi sellaisiakin ottaa. Usein kuitenkin olen valvonut yön töissä ja kuoleman väsynyt kun ollaan reissun päällä, joten ei ole mikään kuvauksellinen olo... :)

      Kuvaaja kyllä esittää mulle välillä toiveita, et missä kohdin mun pitäisi ratsastaa ja että voisinkö hymyillä vähän enemmän. :) On kuulemma kyllästynyt mun jäätäviin ilmeisiin ratsastaessa... *hih*

      Valokuvanäyttely on esillä maaliskuun Helsinki Horse Fair-messuilla! :) Eli sinne vaan tsekkailemaan. Enköhän mä sitä täällä vielä mainosta!!!

      Poista
  3. Tykkäsin kaikista, mutta löytyi kaksi suosikkia: Sami reen edessä ja varsat leikkimässä :) Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jiihaaaa, ne on kyllä kummatkin ihania! :)

      Poista
  4. Hei! Minä en valitettavasti(!) ymmärrä paljonkaan kuvaamisesta ja lopputuloksiakaan en osaa katsoa samalla silmällä kuin asiaan perehtyneemmät, mutta en silti malta olla kommentoimatta :)

    Suosikkini tämän postauksen kuvista:
    - Ylväs ilme pienellä ponilla!
    - Tukka hyvin, kaikki hyvin!
    - Kesän riemua, tässä kuvassa on myös kiva valon ja varjon leikki.
    - Aurinko, huuru ja rekiretki. Puhumattakaan noista hatuista!
    - Läsi ja tukka!
    - Varsojen leikkiä on ihana katsella kuvista!
    - Tässä on taas värien ja valon sopusointua parhaimmillaan...
    - Nää tukkakuvat välillä on vaan niin hienoja!
    - Joskus ihan tämmönen poseerauskuvakin. :) Näitä meillä ei ole liialti tyrkyllä, mä oon huono poseeraamaan...
    - Kuvaaja on kerrankin ollut hereillä oikeaan aikaan! :)
    - Kesä!
    - Oranssi ja sininen!
    - Upeus!

    Lisäksi tykkään kovasti esim. seuraavan postauksen toisesta kuvasta, jossa takapää lentää (tausta ei tietysti ole parhain mahdollinen, mutta ponilla näyttäisi olevan kivaa ja ratsastaja suhtautuu ponin touhuihin tyynesti ja huumorilla):
    http://miljanratsut.blogspot.fi/2014/01/reenikuvia.html

    Ja edelleen tykkään esim. seuraavan postauksen kuvasta "Eemeli tuli kotiin... WAU!":
    http://miljanratsut.blogspot.fi/2013/12/huippuhetkia-vuonna-2013.html

    Ja edelleen esim. seuraavan postauksen ensimmäisestä ja neljännestä kuvasta:
    http://miljanratsut.blogspot.fi/2013/11/have-fun-with-your-horse.html

    Ja voi niin monista muistakin :)

    Siitä tulee hieno näyttely!

    -Liisu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitokset kommentistasi, on mukavaa kun jaksat kommentoida! Oli myös todella kiva kuulla, mitkä ovat olleet mieleisiäsi ja mitkä ovat jääneet mieleen.. :) Juuri tällaisia kommentteja kaipailisin lisääkin...

      Täytyy toivoa, että näyttely onnistuisi!

      Poista
  5. Voi, nämä on kaikki niin upeita kuvia! Vaikeaa valita lemppari, mutta ehkä tunnelmassaan, auringonsäteissä ja pakkashöyryssä se on tuo rekikuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyllä hieno. Toivottavasti noi rekikuvat on vielä olemassa, sillä se levy, jolla ne oli, meni rikki jossain vaiheessa. Nyt peukut pystyyn, että se vielä löytyy jostakin... :)

      Poista
  6. Kaks pikkuvarsaa, Deryn ja Ella. <3

    Ja Emen kaikki kuvat, mut se on kai mallin vika. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi cobit on vaan NIIN kuvauksellisia olentoja! <3

      Poista