perjantai 14. marraskuuta 2014

William Matthew 4.11.

Alkukuusta käytiin taas Williamin silmien alla. Olin jälleen hieman flunssainen, joten annoin hyvällä Murden Williamin työstettäväksi. Murde on sen verran raskas ratsastettava, ettei sitä mieluusti puolikuntoisena lähde työstämään. 

Will aloitti Murden vetristelyn ensin ravissa. Ravissa hommat sujuivat ja Will kommentoi Murden olevan jo hurjan paljon nopeampi avuille ja voimakkaamman oloinen. Avoja ja sulkuja ja pidätteitä ja nopeutusta jaloille, Murde joutui heti hommiin. 

Sitten jälleen laukkaa ja vaihtoja. Will huomautti, että Murde kaipaa liikaa asettelua ja täydellistä asentoa vaihtoon, että sen pitäisi oppia vaihtamaan nopeammin ja halukkaammin huonommastakin asennosta ja imeä enemmän vaihtoon. Tuttu fiilis, sillä alun perinhän Murde teki vaihdon ja halusi pysähtyä välittömästi sen jälkeen. :) Nythän se jo sentään kuitenkin jatkaa mieluusti laukkaa vaihdon jälkeenkin eikä hyydy totaalisesti... 

Kyllä sieltä irtosi taas paljon ihan kivojakin vaihtoja ja parit hyvät sarjatkin, kun vähän työsti. Nyt pitäisi selkeästi noita vaihtoja kyllä reenata, että niihin tulisi parempi flow ja että ne löytyisivät hieman helpommin ja vaivattomammin. Meidän pienessä tarhassa ei ihan se helpoin tehtävä, mutta otetaan haaste vastaan ja yritetään toki. 

Murden ravi alkaa näyttämään ravilta ja siihen on löytynyt jo "ilmaa alle"...
Laukkaan pitäisi löytyä vielä parempi draivi.
Suun rauhoittumisesta huomaa voiman kasvaneen... 
On se munkin heppa joskus kulkenut ylämäkeen!!!!!! 
Eemelin ratsastinkin sitten itse, se on taas täysin päinvastainen kuin Purde eli kevyt ja leppoisa ratsastettava, mitä vähemmän tekee, sen paremmin se kulkee... Tai jotain. :) Työskenneltiin Eemelin kanssa paljon laukkaa, laukan nostoja, kevyttä laukkaa, kootumpaa laukkaa, vastalaukkaa ja laukanvaihtoja käynnin kautta.

Laukanvaihtoja käynnin kautta työskenneltiin ensin lyhyillä lävistäjillä ja sittemmin kolmikaarisilla sekä peräti nelikaarisilla kiemuraurilla. Vaikka käyntiaskeleisiin oli ajoittain vaikeuksia löytää malttia, onnistui tämä tehtävä muutoin yllättävänkin kivuttomasti.

Myös ravia työstettiin, muttei tällä kertaa kovinkaan paljoa vaan keskityttiin enemmänkin laukkaan. Ravissa kuitenkin jälleen työstetiin avotaivutuksien kautta isoa liikettä ja välillä vähän lisäiltiinkin. Ravista ei vaan näköjään kuvaajalla ollut juurikaan sopivia otoksia tarjolla... Paitsi loppuhölkästä, jossa poni venyi aika kivasti. :)

Eemeli sai kehuja kehittymisestään ja maininnan, että joka kerta se vaan parantaa. Hyvä näin! Eemeli sai myöskin Horse Showsta uudet ihanat muotoillut suitset! Eemeli on ihan super herkkämielinen poni, joten nähtyäni huo muotoillut suitset, oli vaan pakko saada sellaiset Eemelille. Vaikka ne olivatkin ihan törkyhintaiset, olen toistaiseksi ainakin niihin todella tyytyväinen. Poni tuntuu pitävän niistä ja onhan sillä vielä kaksi kautta edessä nivelillä kilpailutettavana! :) Murde sen sijaan sai tyytyä tuohon tummansiniseen ihanaan Lamicellin huopaan, jonka kyllä kävin tilaamassa omakseni jo ennen Horse Showta. Se onneksi näyttää sopivan Murdelle ihan superhyvin! Välillä on kyllä ihanaa saada uusia varusteita peliin... :)





6 kommenttia:

  1. Hienon näköisiä, joka kerta näyttää paremmalta ja paremmalta :) Oletko ajatellut vaihtaa ulkoasua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ihanasta kommentistasi! :) Ainahan ulkoasua olisi kiva muutella, niin kuin nytkin hieman talvisemmaksi, mutta kun mulla ei ole noita bannerintekotaitoja omasta takaa, joten pitäisi sit taas saada uusi banneri joltakin tehtynä käyttöön.. :)

      Poista
  2. Eemelin kuvien kohdalla unohtui hengittää ;)
    Hitsi se on hieno poika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos iiiiiiiihanasta kommentistasi! Ja Eemeli on kyllä niin ihana!!!! <3 <3 <3 <3

      Poista
  3. Kerrohan minulle, mistä löytäisi noin hyvän ponin? Nuorikin meille sopisi:-) Niitä hyviä olisi kiva viedä eteen päin, kunhan huonot hevoset osaisi välttää. Tämä on niin vaikeaa. Todennäköisintä on, että aina tulee ostetuksi huonoja yksilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan näin hyviä poneja on aika vaikea löytää ;), mutta varsin laadukkaita löytyy ainakin Eemelin kasvattajalta Silja Vihavaiselta Lopelta. Yksi kohtuullisen lahjakas myytävänä oleva 6-vuotias cobi mulla on myös tiedossa, jos sellainen kiinnostaa, niin ole ihmeessä yhteydessä vaikka sähköpostitse! :)
      Pysyt vaan kaukana huonoista yksilöistä ja valitset jonkun ihanan!!! :)

      Poista