torstai 9. huhtikuuta 2015

Kiitos Kerma!

Kerma-ponilla on ollut suuri rooli elämässäni viimeisen muutaman vuoden aikana. Se on asettanut minulle haasteita ja koetellut hermojani useaan otteeseen, mutta antanut minulle paljon myös mitä upeimpia fiiliksiä.

Pieni mutta pippurinen Kerma-poni saapui elämäämme lähes ratsastamattomana ja parin vuoden aikana siitä kuoriutui varsinainen rusettihai. Ponin sijoitusprosentti aluekisoissa kanssani on huimat 100%, vaikka kotiharjoitusten perusteella olisi jos jonkin kerran tehnyt mieli vaan olla lähtemättä kilpailuihin. ;) Opimme kuitenkin pikkhiljaa toinen toisestamme ja ymmärsimme, miten parhaat suoritukset saadaan tehtyä. 

Tämä pieni poni on opettanut minulle todella paljon. Nyt Kerma on siirtynyt opettamaan uutta omistajaansa. Toivon onnea ja menestystä Kermalle ja uudelle kuskilleen tuleviin koitoksiin! Uskon, että tästä ponista kuullaan vielä. ;)

Kiitokset Kermalle tiimeineen näistä ihanista vuosista! Huikeita kokemuksia ja ihania fiiliksiä, ne ovat juurikin tämän lajin suola... Tässä vielä kuvakooste yhteisestä taipaleestamme. :) Kuten kuvista näkee, Kerma-ponin kanssa oli useimmiten kivaa!















8 kommenttia:

  1. Upea siitä kyllä tuli! Oot tehnyt mahtavaa työtä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ehkä vielä upeampi siitä on tulossa, kuka ties. :) Meillä on hyvä tiimi, jonka kanssa näitä poneja on tehty. Homma toimii ja tulosta pukkaa. Kiitokset ihanasta kommentistasi!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitokset kommentistasi! Meillä tosiaan on ollut hyvä tiimi ponia rakentamassa ja aika kivahan siitä muodostui, vaikkei mikään helppo poni olekaan. :)

      Poista
  3. Hienoa työtä! Vitsit, tuo on kyllä ihan mun unelmaponi niin ulkomuodoltaan kuin muutenkin, mistähän tollasia löytäis lisää... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän näitä tällaisia aina välillä on tyrkyllä. Pitää vaan pitää silmät ja korvat auki. :) Kiitokset kommentistasi!

      Poista
  4. Niin muistan kun näin Kerman ja sut ekan kerran seurakisoissa... taisit saada (osittain sen) esityksen perusteella mm. Vuoden poniratsastaja-tittelin? Mielenkiinnolla jään seurailemaan mitä Kermalle tulevaisuudessa tuleman pitää, on nimittäin aikas magea poni=) -pir-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin sainkin. :) Kerma on kyllä todella upea poni ja uskoisin, että nähdään valjakkopuolella isoissakin geimeissä tulevaisuudessa!

      Poista