Syysmasennus

Syksy on taas auttamattomasti täällä. Loimet on kaivettu esiin kaapeista, mutaliejua on joka paikka täynnä ja päivät pimenevät uhkaavasti. Viikonlopusta lähtien olen potenut jonkin sortin syysmasennusta, joka kulminoituu tällä kertaa hevosiin ja ratsastukseeni. Jotenkin on meneillään sellainen vaihe, että mukavan ja seesteisen kesän jäljiltä ratsut eivät enää kulje niin kuin toivoisi, tuntuu että kaikki ratsastukset menee vain takapakkia ja mikään ei etene.

Lueskellessani muiden ihmisten blogeja ja kuulumisia olen tosin huomannut samaa tendenssiä olevan ilmassa enemmältikin. Pimeys ja jatkuva vesisade vaikuttavat muihinkin... Se olisi taas vaan jaksettava puurtaa läpi pitkän ja kylmän talven, jotta pääsisi nauttimaan taas tulevasta kesästä. Onneksi talvessa on monia mukaviakin puolia. Itse päätin tänään ottaa sekä masennuksesta että paikallaan junnaavista (ellei jopa kehityksessä taaksepäin menevistä) ratsuista yliotteen ja ilmoittauduin isoon kasaan valmennuksia. Murde pääsee Pietin, Stellan ja Sepon silmien alle kuten viime talvenakin, Tokajilla osallistun Maria Burczykin valmennukseen marraskuussa, Kerma suuntaa tiensä Nipsun komennukseen, Vilpulle on suunnitteilla Andreas Hessen sekä Tiina Karkkolaisen valmennusta ja jos vielä Samikin kuntoutuisi Nipsun loppuvuoden valmennuksiin, olisi asiassa jo mahdollisesti jonkinlaista edistystä luvassa. Talvessa on siis se hyvä puoli, että kisojen tauotessa järjestetään lukuisia mielenkiintoisia valmennuksia. Kiitos näistä valmennuksista kaikille järjestäville tahoille, sillä ne ovat todella korvaamattomia. Toksun kanssa jatkamme toki myös perustyöskentelyämme Johannan kanssa.

Viikonloppuna hakkasin päätäni seinään kilpailuissa. Lauantaina olimme aluekisoissa Tokajin kanssa ja suoritimme jälleen yhden puolivireisen vaativan radan. Tokaj ei liikkunut pohjalla mielellään ja sulku oikealle meni siten laukaksi, muutoinkin liikkumisesta puuttui ilo ja siten rata oli hieman työläs. Harjoitukset jatkukoot siis.

copyright Pekka Pietikäinen

 Sunnuntaina oli Akun vuoro. Se oli viikon Järvenpään kisojen jälkeen aivan tolkuttoman hyvä ratsastaa, mutta nyt jotenkin viime viikon aikana välillämme kalvaa taas pieni epäluottamus. Siten kisoissakin oli vähän neuvottelun makua ja rata ei ollut aivan sujuva. Rusetin saimme ja prosentitkin oli normitasollamme, mutta minua ärsyttää, sillä tiedän pystyvämme paljon parempaan, mutta jostain syystä homma ei vaan tunnu loksahtavan kohdilleen. Eli harjoitusta, harjoitusta

Ei omat eikä lainaratsutkaan siis tällä hetkellä tunnu kulkevan. Viikon sisään ei ole tainnut tulla yhtäkään ratsastuskertaa, jonka aikana olisi tullut hyvä fiilis, enemmälti vain pään hakkaamista seinään. Alkaa olla aika nousta tästä suosta, sillä muuten kohta lopetan koko harrastuksen juuri kun mun piti se oikeastaan vasta aloittaa kunnolla. :) Tänään enkä eilen ole ratsastanut mitään, huomenna täytyy nousta selkään uutena ihmisenä ja lähteä taas parantamaan tilannetta uuteen nousuun... Onneksi onkin Nipsun tunti ja sen jälkeen vielä vähän muutakin puuhastelua.

Tänään mieltäni painaa myös yhden suosikkiblogini päätähden laukkaaminen vihreämmille laitumille aivan liian aikaisin. Tullessani töihin silmiini sattui blogilistaltani tämä surullinen tieto ja muistutti minua siitä, kuinka häilyvää elämä onkaan. Omat pienet murheet pystyi näkemään taas laajemmassa perspektiivissä ja vaikka niistä nyt vähän avauduinkin (jotta pystyisin ne helpommin selättämään) ei ne tunnu oikeastaan miltään verrattuna toisten kohtaamiin huomattavasti suurempiin suruihin ja murheisiin. Tänään tämä erään suosikkiblogini päätähti on jatkuvasti ajatuksissani ja toivon, että siellä jossain kaukana laitumet todella ovat vihreämpiä ja matka sinne on levollinen!