maanantai 6. tammikuuta 2014

Kanget

Murden kankiasia on ikävä kyllä varsin ajankohtainen ja se tarvitsisi ehdottomasti uudet ihan sille itselleen sopivat kuolaimet. Murden nykyiset kanget ovat ensimmäistä vuokrahevostani varten ostetut ja silloinkin ne ostettiin vaan ihan kokeilumielessä käytettynä. Toinen Murdelle kokeilemani kankikuolain on kyllä itse asiassa hankittu ajatellen Murdea, sillä siinä on lyhyet varret, mutta sekin vaikuttaisi olevan liian paksu Murden suuhun.

Murdellahan on todella pieni suu ja se on vielä todella herkkä suustaan. Se toki osaa tehdä itsestään tarvittaessa vaikka kuinka turran suustaan, mutta parhaimmilleen sen saa ratsastamalla todella höyhenkevyellä tuntumalla ja superkevyellä kädellä.

Ratsastin Murdella viime kesään asti aina kolmiosaisilla kuolaimilla. Käytössä oli ollut sekä Sprengerin normaali KK-ultra sekä Dynamic RS KK-ultra. Andreas Hesse kuitenkin vakuutti mut heinäkuussa kolmiosaisten kuolainten "pahuudesta" ja silloin kokeilinkin ensimmäisen kerran Murdelle nivelkuolainta.

Olen markkinamiesten puheista oppineena ollut ennen tätä erittäin nivelkuolain-vastainen henkilö enkä olisi ikipäivänä ajatellut kokeilevanikaan nivelkuolainta etenkään pienisuiselle herkälle Murdelle. Mutta niin ne asiat välillä muuttuvat, Murde oli nivelen kanssa tyytyväisempi ja piti suutaan kiinni huomattavasti enemmän kuin aiemmin kolmiosaisella kuolaimellaan.

Tälloin ostin siis Murdelle nivelkuolaimen normikäyttöön sekä myöskin nivelbridongin kankikuolaimen seuraksi. Eli Murdella on siis nyt ollut 14mm nivelbridongi sekä kohtuullisen paksu ja pitkävartinen kankikuolain pienellä matalalla kielentilalla. Nämä yhdistelmänä jopa näyttävätkin liian suurilta Murden pikkuruiseen suuhun. Lisäksi tämä kuolainyhdistelmä on ruostumatonta terästä, joka on huonoin mahdollinen materiaali kuolaimille... Eli uudet olisi hakusessa.

Nyt sitten olen selaillut vimmana erilaisia kuolainvaihtoehtoja. Tai eihän tämä mitään uutta ole, olen mä niitä katsellut sillä silmällä jo varmaan parikin vuotta, mutta nyt taas uudella innolla. Mieleeni on nyt valikoitunut pari eri vaihtoehtoa sekä bridongiksi että itse kankikuolaimeksi.

Bridongivaihtoehtoja ovat oikeastaan pääasiassa nämä kaksi:



Ensimmäinen on Sprengerin Turnado, jossa nivel on muotoiltu niin, ettei se pääse kääntymään vasten kitalakea. Tällaista en ole kokeillut Murdella normikäytössäkään, mutta uskon, että Murde saattaisi pitää siitä ja materiaalikin olisi oikea. Toinen on Dynamic RS nivelbridongi, joka on muotoiltu mukavaksi hevosen suuhun. Se on näistä ehkä suurempi suosikkini ja se, mitä lähden ensimmäisenä kokeilemaan. Näissä kummassakin on myös se etu, että ne saa 14mm paksuisena. 12mm on liian kova ja 16mm uskon olevan jo liian paksu ajaakseen juuri sitä asiaa, että kummatkin kuolaimet mahtuisivat luontevasti Murden suuhun.

Kankikuolaimista suosikkini Murdea ajatellen ovat nämä:



Ensimmäinen on Sprengerin HO-kanki ja toinen on Sprengerin HS-kanki. Niiden erona on lähinnä se, että HO-kanki on hieman taivutettu kaarevammaksi suuta mukaillen ja HS-kanki on enemmän perinteinen suorempi malli. HO-kankea olen kokeillut Tokajilla ja se ei siitä pitänyt alkuunkaan, jolloin mullekin jäi vähän epäilevä fiilis siitä. Lisäksi mun makuun juuri tuo kaarevuus sai sen näyttämään omituiselta suussa, saattaa toki olla tottumiskysymys sekin. :) Kummassakin näissä on siis nuo lyhyet baby-varret, minkä uskon olevan Murdelle ainoa toimiva vaihtoehto. HO-kanki on 14mm ja HS-kanki 16mm, mikä on ehkä ainoa asia, minkä takia saattaisin lähteä tuota HO-kankea kokeilemaan. Muutoin olisi ehdoton ensimmäinen kokeilu tuo HS-kanki... Vaikeita valintoja.

Vielä pitää kuitenkin keräillä iso kasa pennosia ennen kuin pääsee mitään näistä shoppailemaan. Näiden kuolainten ikävä puoli on se, että ne on ihan jäätävän hintaisia. Ja kun mä nimenomaan uskon sen materiaalin olevan isossa asemassa eli en mitään ruostumattomasta teräksestä valmistettuja kuolaimia aio hankkia enää lisää. Kuolainasioissa pyrin aina panostamaan parhaaseen mahdolliseen vaihtoehtoon. Toki kokeilla voi kaikenlaisia, mutta se lopullinen käyttöön asettuva yksilö pitää olla hevoselle mahdollisimman miellyttävä.

9 kommenttia:

  1. Heips!

    Minä sain juuri huomata Torstenin kanssa - jolle aikoinaan ostin nivelbridongin - että joudun luultavasti vaihtamaan sen kolmipalaan, sillä suu käy nivelellä koko ajan, ja normiratsastuksessa olen siirtynyt täysin kolmipalaan, vaikka aina olen ollut nivelihminen...

    Mulla on siis tuo turnado nivel ja hs kanki, jos haluaisit kokeilla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellou!

      Haluaisin oikein mieluusti kokeilla, mut ne on varmaan isommat ku Murden suu? Eli onks ne 13.5? Voisin kyllä silti ehkä harkita kokeilemista, voisihan siitä jotain osviittaa saada siltikin. Murdella on vaan 12.5-kokoinen naama.

      Mulla on yksi 13.5 KK-ulta-bridongi, jos haluat vaihtovuorosesti kokeilla sitä..?

      Samihan on kans semmonen, et tolla turnadolla kieli meni ihan miten sattuu ja sit ku sille laitettiin 3-pala, suu rauhottui täysin. Eli tiedän tuonkin tunteen kyllä hyvin! :)

      Poista
    2. Mun täytyy mitata kuolaimet, sillä ainakin kanki olisi mun mielestä 12,5... Mä palaan vaikka sähköpostilla ;)

      Poista
  2. Hei! Ehkäpä seurailet tätä blogia muutenkin, mutta tässä varalta linkit toisen kouluratsastajan pohdintaan pienisuiselle hevoselle sopivista kangista:
    http://sophiabacklund.blogspot.fi/2013/12/kankikuolaimista.html
    http://sophiabacklund.blogspot.fi/2014/01/bemelman-kankikuolain-testauksessa.html

    Hyvää alkanutta vuotta :)

    -Liisu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon lukaissut noi, mutta selkeästi meillä on Sophian kanssa vähän erilaiset vaatimukset kuolaimelle. Mutta kyllä nuo tekstit saivat mut taas tätä asiaa enemmän pohtimaan ja toteamaan, että munkin pitäisi vaan ryhtyä tuumasta toimeen... :)

      Kiitokset kommentoinnista ja hyvää alkanutta vuotta sinnekin!

      Poista
  3. Hei kerro enemmän tuosta nivelkuolainjutusta! Olen myös nivelvastainen henkilö ja ratsastan aina kolmipalalla tai suoralla kuolaimella. Omistan vieläpä tuon Turnadon, mutta en ole kokeillut sitä, koska olen varma että hevonen vastustaa kuitenkin. :D

    Siispä kerro lisää, jospa oppisin lisää nivelkuolaimen hyödyistä! :) Voisin jopa kokeilla tuota Turnadoani joku päivä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä lupaan tehdä sen nivelkuolainpostauksen pikapuolin. :) Mun pitää vaan saada siihen kuvamateriaalia aikaiseksi, jotta saan selvennettyä, mistä on kysymys. Ilman kuvia on vaikea selittää, miten voi itse testata sitä kuolaimen vaikutusta...

      Kyllä mä suosittelen kokeilemaan sitä turnadoa joskus. Ei siinä mitään ainakaan häviä ja vaikkei sillä kulkisikaan, niin tietäisipähän sit ainakin, että sillä ei kulje. :)

      Poista
  4. Moi, muakin kiinnostaisi tuo nivelkuolain-juttu ja Hessen mielipide niistä. Nimittäin mulla on kanssa pienisuinen hevonen, jolla on matala kitalaki ja se vaan toimii parhaiten paksulla nivelellä, vaikka se musta täysin järjenvastaiselta tuntuikin aluksi. Kokeiltu on kolmipaloja ja ohuempaa muotoiltua niveltä, mutta ei.. Paksulla nivelellä on tyytyväinen ja tasainen suusta eikä työnnä kieltään ulos niinkuin noilla muilla välillä teki, joten niillä mennään. Haluaisinkin ymmärtää miksi näin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ja kiva kuulla, että jollain muulla on samanlaisia kokemuksia nivelestä kuin mullakin... Ei se välttämättä ihan kaikille sovi, mutta ei sitä pitäisi aina torpata ihan niin äkkiä kuin nykyään tunnutaan tekevän.

      Mä yritän saada kuvat otettua, jotta pystyn selkiyttämään tätä nivelen ja kolmipalan vähän enemmän vaiettua eroa... :)

      Poista