lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kuusi vuotta

Perjantaina tuli täyteen kuusi vuotta hevosen omistajana. Kuusi vuotta sitten tein ostopäätöksen Muru Murdesta. Päätöksen, joka on myöhemmin muuttanut elämääni aika lailla. :)

Muistan sen lumisen illan, jolloin sovittiin kaupoista Murden kasvattajien kanssa ja mentiin sitten katsomaan vielä yhdessä sitä pientä 1,5-vuotiasta oripoikaa Lahaan, kuin eilisen päivän. Olin kymmenisen vuotta haaveillut omasta hevosesta ja silloin siitä haaveesta oli vihdoin tullut totta. Fiilis oli ihan uskomaton.

Fiilis on edelleen uskomaton, sillä nyt, kuusi vuotta myöhemmin, on ilo katsoa ajassa taaksepäin ja huomata, mitä kaikkea tämä ostopäätös on tuonut mukanaan. Minulla on tietenkin maailman ihanin hevonen ja maailman paras läsiterapeutti, mutta sen omistamisen myötä olen myös oppinut hurjasti hevosista, ratsastuksesta, ihmisistä ja itsestäni, olen tutustunut lukuisiin uusiin ihmisiin ja hevosiin sekä olenpa ajautunut semiammattilaiseksikin hevosalalla sekä hankkinut Murdelle jopa oman heppatilan heppakavereineenkin. ;)

Murden ostopäätös oli siis varmasti yksi parhaista tekemistäni päätöksistä koskaan. Kiitokset päätöksenteon helppoudesta kuuluu Murden kasvattajille Katjalle ja Lauralle, he mahdollistivat minulle tämän kaiken.

Toivottavasti meillä Murden kanssa on vielä lukuisia vuosia yhdessä myös edessäpäin. Odotan innolla, mitä kaikkea ne tuovat mukanaan. :) 













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti