torstai 1. maaliskuuta 2012

Perushommia

Maanantaina oli sitten paluu arkeen vapaaviikon jälkeen. Ratsastin Murden jälleen ihan melkein ajatuksella. :) Tehtiin tällä kertaa paljon laukkatyöskentelyä, sekä laukanvaihtoja että vastalaukkaa. Vastalaukka ei ole vielä aiemmin hirveesti tehty, mutta viimeksi Sepon tunnilla pikkuhiljaa aloiteltiin ja sain silloin Sepolta erittäin hyviä vinkkejä siihen, miten se vastalaukka tulisi Murden kanssa ratsastaa. Silloin tehtiin lyhyt lävistäjä ja jäätiin siitä uralle vastalaukkaan. Koska moinen harjoitus on hieman haastava nykyisellä minimaalisella kentällämme, päädyin harjoittelemaan vastalaukan nostoja ja vastalaukan jatkamista kaarevalla uralla. Alkuhämmennyksen jälkeen Murde toimi harvinaisen mukavasti ja tuntui ymmärtävän kohtuullisen hyvin, mitä laukkaa halusin milloinkin. :) Myös vaihdot onnistuivat aina ajoittain, siinäkin olisi vaan kivempi, jos olisi enemmän tilaa, niin pääsisi ratsastamaan valmistelut vähän paremmin eikä tarvitsisi hätiköidä että nyt ihan just pitää jo kääntää!! Mutta ihan positiivinen fiilis jäi kuitenkin koko ratsastuksesta. Välillä tapahtui sitä mitä toivoinkin tapahtuvan...

Tiistaina oli tarkoitus jatkaa harjoituksia, mutta sään ollessa ihan jäätävä, totesin ettei huvita lähteä liikennekaaokseen kököttämään. Murden sijasta päädyin ratsastamaan Tokajin. Tokaj oli varsin positiivisella tuulella ja tehtiin sen kanssa hommia oikein tosissaan. Se oli alussa vähän jäykän oloinen, joten aloiteltiin laukassa eteenratsastuksilla ja vastalaukoilla taivuttaen kunnolla kaarteen suuntaan. Siitä sitten pikkuhilijaa kohti piruettilaukkaa, avoja ja sulkuja laukassa ja vähän työskentelypiruettia kumpaankin suuntaan. Sitten sarjavaihtoja sekä pitkillä sivuilla että diagonaaleilla välillä onnistuen välillä ei ja välillä kuumentaen koko hevosen niillä aivan villiksi. :) Lopuksi vielä ravissa avoja ja sulkuja ja pari lisäystä, kun hevonen alkoi vihdoin tuntumaan todella hyvältä ja olemaan ohjan ja pohkeen välissä. Lisäyksiin vielä Pietin ohjeiden mukaisesti avosta niin, että sain hevosen pysymän suorassa ja takaosan päällä.

Eilen oli sitten taas Annin vuoro palata maisemiin ja ratsastaa sekä Murde että Zorro. Murden kanssa päätettiin ottaa muutama hyppy, sillä viikonloppuna on tarkoitus mennä Enjalaan hyppämään pari pientä luokkaa ja hakemaan taas sitä vieraan paikan rutiinia Murdelle. Murde tuttuun taapaan aluksi ihmetteli, että mitä hänen eteensä on taas aseteltu, mutta pian lähti taas rullailemaan ja teki hyviä hyppyjä ja eteni hyvällä energialla kohti estettä! Tästä tuli hyvä mieli kaikille ja oli hyvä jättää siihen. Kunhan vaan olosuhteet alkaa taas olemaan paremmat, täytyy Murden kanssa ehdottomasti hypätä enemmän, niin että se on sille taas ihan tuttua ja turvallista puuhaa. Se on muutoinkin nyt järkiintynyt niin paljon, että miksi ei myös tässä hyppypuuhassa siis! :)

Moni-Poni oli lähes yhtä viisas. Selkäännousussa se oli yhtäkkiä hieman hankala, mutta ymmärsimme äkkiä, että se johtui mukaan otetusta raipasta ja kun se heitettiin pois, oli Zorro oma tsilli itsensä. :) Raippa oli mukana siitä syystä, että kentällä oli myös toinen hevonen ratsastuksessa ja olin ajatellut, että on hyvä olla keppi mukana, jos sattuu tulemaan joku tilanne. Nooh, keppi jäi kuitenkin heti alkuunsa pois ja Zorro oli oma järkevä itsensä alusta loppuun huolimatta kentällä myös pyörineestä tammasta. Viisas poni siis! Se ylitti myös pari puomia sekä käynnissä että ravissa ilman sen kummempia ihmetyksiä ja taas sai olla siihen tyytyväinen.

Hienot ponit siis jälleen kerran. Katsotaan, mitä tämä päivä tuokaan sitten taas tullessaan... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti