Kyseessä oli silloin 7-vuotias liettualaisruuna Vietnamas eli "Poni". Poni oli aluksi todella epäileväinen ihmisiä kohtaan, ei juuri ottanut kontaktia kehenkään eikä tuntunut oikein koskaan olevan "läsnä" sitä hoidettaessa. Vietimme sen kanssa kuitenkin paljon aikaa puuhastellessa kaikenlaista ja pikkuhiljaa siitä kuoriutui mitä seurallisin pieni hevonen. Se aina hörisi kun saapui talliin ja oli äärimmäisen mustasukkainen, jos joskus puuhastelikin jonkun toisen hevosen kanssa hänen näköpiirissään.
Poni oli ihan mielettömän suuri persoona. Se oli ilmeisesti joskus nuoruusvuosinaan ymmärtänyt, että tempuilla saa lisää ruokaa ja esimerkiksi jos sille antoi yhden porkkanan, se alkoi esittämään kielitemppuja, rullaili kieltään ja irvisteli menemään. :) Eihän siinä voinut muuta kuin antaa lisää porkkanoita ja katsella lisää sen temppuja.
Ponin kanssa reenailtiin ahkerasti kouluratsastusta. Juuri Ponin kanssa päädyttiin syksyllä 2000 aloittamaan treenit Nipsun kanssa eli tänä vuonna tuli täyteen 15 vuotta Nipsun treenejä. :) Käytiin myös mm. Håkan Wahlmanin ja Paula Nystenin tunneilla. Omistajahan itse hyppäsi Ponilla aina 110cm tasolle asti. Poni kehittyi hurjasti kokoajan ja sen kanssa oli äärimmäisen kiva puuhastella.
Kävimme myös koulukisoissa aina kun se oli mahdollista, mutta menestys jäi varsin laihaksi. Poni oli radalla jännittynyt ja usein myös kieli ulkona. Opin kuitenkin koko ajan ja aina jotain pientä lisää saatiin radalle asti siirrettyä treeneistä. Kisasimme He B-HeA-tasolla, mutta en muista että olisimme koskaan ylittäneet edes maagista 60% rajaa tuloksissa, sen sijaan alle 50% tuloksia varmasti saimme joskus.
Alla pari kuva reeneistämme ihan ensimmäiseltä yhteiseltä syksyltämme. Hyihyi, tuhmasti ilman kypärää, mutta nämä on pakko laittaa kun parempiakaan ei ole tarjolla. Enää ei kyllä tulisi mieleenkään ilman kypärää ratsastaa, mutta tuolloin ajat olivat vielä toiset...
Ponin kanssa ikimuistoisimpia kokemuksia on eräs Hubertusratsastus Tuomarinkylän pellolla. Olimme lopun kettujahdissa ja pyydystimme "kettua" vimmana. Poni tajusi yhtäkkiä, mistä hommassa oli kysymys ja todella laukkasi kettuhevosta vimmana kiinni ja fiilis oli todella upea kun menimme täysiä toisen perässä jahdaten sitä pellolla. Ihan en kuitenkaan ketunhäntää saanut napattua vaan se meni parempiin suihin... Poni kuitenkin hoiti monta hommaa juuri tuolla lailla kotiin, jos se vaan tajusi, mistä oli kysymys.
Kiitokset Piialle näistä upeista vuosista, jotka sain ponin kanssa viettää. Kun Piia päätti ponin myydä, pohdin jopa sen ostamista omaksi, sillä niin omaan käteen sopivalta se tuntui. Elämän realiteetit tulivat kuitenkin vastaan enkä omaan hevoseen pystynyt vielä silloinkaan investoimaan. Kiitokset myös Johannalle, joka vain 12-vuotiaana rupesi ponia hoitamaan ja pärjäili sen kanssa hienosti tilanteessa kuin tilanteessa. Meillä oli ihana tiimi, jolle juuri tämä hevonen oli silloin tärkeintä maailmassa.
Poni pääsi ihanaan kotiin Miran luokse Paraisille, jossa vietti viimeiset vuotensa Miran hellässä huomassa. Miran kanssa vaihdettiin silloin paljon ajatuksia sähköpostitse ja kävinpähän kerran Ponia vielä ihastelemassa Miran luonakin. Poni selkeästi muisti mut ja meiän kouluratsastusjutut ja laittoi heti kouluratsastusvaihteen päälle. :)
Ponin kanssa uskalsi kyllä tehdä ihan mitä vaan. Sen kanssa maastoiltiin, sillä hyppäsinkin jonkun kerran eikä mikään tuntunut pelottavalta. Se vaan piti musta aina huolta. Ja mikä huvittavinta, Ponin kanssa kävin Suomessa ensimmäistä kertaa Tuomarinkylän ulkopuolella kilpailemassa ja missäs muualla kuin Mäntsälän ratsastuskoululla, jossa nyt itse opetan jonkin verran ja olen oppilaita opastanut kilpailujen maailmaan. ;) Niin se ympyrä sulkeutuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti