Luukku 4: Mazarin

Tämä luukku ja tämä tarina on ehdottomasti näistä kaikista vaikein mulle kirjottaa. Tästä hevosesta ja sen vaikutuksista elämääni voisin kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan. Tämä hevonen on Murden ohella ehdottomasti elämäni hevonen. Tämä hevonen on se, jonka kanssa ymmärsin mitä kouluratsastus on ja miksi sitä haluan harrastaa. Tämän hevosen kanssa opin, miten vähän osaan. Tämän hevosen kanssa kävin läpi niin suuria tunteita, että niitä kovin usein ole elämässä tarjolla.

Piian päättäessä myydä Poni pois, etsin uutta ratsua alleni, sillä halusin ehdottomasti jatkaa aktiivista valmentautumista ja mahdollisesti myös kilpailemista jollain tasolla. Olin jäänyt koukkuun valmentautumiseen, sillä olin kehittynyt hurjasti Ponin kanssa Nipsun valmennuksissa. Olin puhellut Didden omistajien sekä Nipsun kanssa siitä, että tarvitsisin uuden ratsun alleni. Yhtäkkiä sitten minulle tarjoutui mahdollisuus mennä kokeilemaan upeaa Mazarin-nimistä ruunaa, joka kaipaili motivoitunutta ratsastajaa. Nipsu oli sillä reenaillut ja hieman kokeillut kilpaillakin, mutta hänen aikansa ei riittänyt täyspäiväiseen projektiin. 

"Massen" omistaja otti minuun yhteyttä ja pyysi minua kokeilemaan Massea. Sekä Nipsu että Didden omistaja ja lisäksi vielä kolmaskin tuttuni olivat toisistaan tietämättä minua suositellut hänen hevoselleen ratsastajaksi, joten hän sitten päätti soittaa ja kokeilla kepillä jäätä. 

Heti ensimmäisestä kokeilusta lähtien olin aivan täysin haltioitunut. Hevosessa oli niin paljon hevosta, etten ehkä koskaan ollut päässyt moista kokemaan ja se osasi jo melko paljon kaikenlaista. Sillä oli ennen minua ratsastaneet mm. Heidi Svanborg-Lodman sekä juuri Nipsu. En oikein voinut edes ymmärtää, että juuri minun kohdalleni osui näin upea hevonen työskenneltäväkseni. 

Aloitimme heti valmennukset Nipsun kanssa ja pääsin heti tekemään kaikenlaisia temppuja. Avot ja sulut ja vaihdot tuntuivat helpoilta. Ihan vasta hetken aikaa ratsastettuani Massella, kokeilin ensimmäisen kerran kisatilannetta kotikisoissa ja heti ensiyrittämällä 60% tuntumaan He A-tasolla. Tällä yhdellä tuloksella ja Nipsun suosituksilla pääsin mukaan myös maajoukkuevalmennuskatsastukseen nuorissa ratsastajissa. 

Viikonloppu Ypäjällä hevosen kanssa oli ihan superherkkua aloittelevalle ratsastajalle. Jenny Eriksson valmensi ja jopa Massen kasvattaja Marja Haula oli tullut paikalle katsomaan kasvattiaan. Vielä oli perusratsastus hukassa, sillä yhteistyö oli kovin tuoretta, mutta yritettiin kyllä kovasti. Päästiin renkaaseen varalle ja olisimme useasti mukaan valmennuksiin päässeetkin varasijalta, mutta toista tällaista reissua emme koskaan päässeet tekemään. 

Ensimmäinen talvi meni ihan mukavasti treeneissä niin kauan kuin Nipsu oli mukana kuvioissa. Kun Nipsu sitten päätyi lähtemään Tanskaan, jäin ihan yksin eikä hevonenkaan kulkenut enää. Välillä oli hyviä pätkiä kun homma toimi ja välillä taas ei ollenkaan. Ei mun kokemuksellani isoa puoliveristä pidettykään kunnossa ihan niin kuin kuvittelin. Yritin kokeilla muitakin valmentajia, mutta jotenkin homma ei vaan lähtenyt oikein luistamaan. Kun olin tottunut Nipsun kokonaisvaltaiseen tapaan opettaa ja tapaan ratsastaa kaikki askeleet mun kanssani, ei muiden kanssa lähtenyt oikein sujumaan. Puoli vuotta meni ainakin sellaisella ihmeellisessä taistelussa, että hevonen oli jumissa ja liikkui huonosti, mutta vikaa ei löytynyt kuin satulan päältä. Ja vaikka kuinka yritin satulan päällä ymmärtää ja opetella, ei mikään auttanut. Lisäksi ihmiset olivat mulle jatkuvalla syötöllä todella ilkeitä, sain kuulla ikävää kommentointia siitä, että olin saanut liian hyvän hevosen käyttööni.

Kesällä pääsin ehkä kerran kilpailuihin ja silloinkaan en saanut edes hyväksyttyä tulosta kummastakaan luokasta, johon osallistuin. Silloin sitten Pölösen Ninni alkoi opettamaan meitä ja aloin päästä taas hieman jyvälle. Kävimme myös Marko Björsin valmennuksissa aina kun niitä oli tarjolla ja niissä sain myös homman toimimaan. Myös Nipsu kävi taas säännöllisemmin Suomessa ja sain niitä kauan tarvitsemiani apuja. Seuraavana talvena homma alkoi sujumaan ihan uudella tavalla, aloin ymmärtämään, miten hevosen kuuluisi liikkua ja mikä oli hyvä muoto ja milloin se oli oikeasti läpi. Olin aivan fiilareissa pitkään kestäneen masennuskauden jäljiltä, että nyt homma lähtee toimimaan. Muistan vielä kirjoittaneeni eräänä talvisena perjantaina Nipsulle töissä sähköpostia, että koska oot tulossa valmentamaan, sillä nyt vihdoin homma alkaa sujumaan ja tahdon päästä treenaamaan kohti kauden kisoja! 

Siihen sähköpostiin se kaikki sitten jäikin. Seuraavana maanantaina pidin vapaapäivää tallilta, sillä maanantaisin en juuri koskaan ehtinyt tallille ennen esteuraa ratsastamaan ja yritin välttää esteuralle menemistä, sillä siellä olin aina tiellä. Massen hoitaja oli luvannut mennä Massella maastoon. Muistan kun olin juuri lähdössä kotoa kauppaan, sain puhelun Massen hoitajalta, että hän on pudonnut maastossa ja Masse oli juoksennellut vapaana ja loukannut jalkansa niin ettei hän meinaa saada sitä kävelemään talliin. 

Masse kuitenkin oli saatu talutettua talliin ja päivystävä eläinlääkäri kävi sitä ihmettelemässä. Kun jalka sitten ultrattiin, oli diagnoosina jänteen vaurio, jonka pitäisi korjaantua x kuukauden levolla. Aloitimme sitten kuntoutuksen, joka sisälsit kävelyä tallin käytävällä aamuin illoin. Kävin aamulla ennen töitä sitä taluttamassa ja toisen kerran vielä illalla. Mullahan ei tohon aikaan ollut autoa, joten bussilla reippaasti aamulla tallille ja sieltä bussilla töihin ja illalla töistä tallille ja sitten taas kotiin. Kun tätä oli tehty kuukauden verran ja hevonen käveli jo käytävällä puhtaasti, jäi Masse vielä samasta jalasta karsinassa kiinni ja rikkoi jänteen uudelleen ja paljon pahemmin. Sillä kertaa se käytettiin klinikalla eikä takeita parantumisesta täyteen treenikuntoon annettu. 

Masse muutti maalle, jotta paranemisprosessi olisi mahdollisimman mielekäs sille. Jalkaa laseroitiin ja Massea käytiin aina välillä moikkailemassa. Pikkuhiljaa paranemista alkoi näkymään ja toiveita alkoi heräämään, että josko ehkä sittenkin jalka tulisi kuntoon. Nämä toiveet kuitenkin menettivät merkityksensä kun eräänä elokuun päivänä Masse päätti hypätä tarhastaan ulos ja ilmeisesti katkaisi jalkansa tässä puuhastelussaan. 

Näin Massekin siirtyi ikivihreille laitumille aivan liian aikaisin. Meidän yhteistä uraa vaan ei ollut tarkoitettu tapahtuvaksi. 

Masse kuitenkin opetti mulle ihan mielettömän paljon. Se oli hevonen, jota ei voinut ratsastaa kahta päivää samalla lailla vaan piti olla sille aina jotain uuta pohdittavaa, jotta se jaksoi tsempata ja keskittyä. Se oli hevonen, jota mä en koskaan oppinut hallitsemaan maasta käsin, jos se halusi, se otti ja lähti. Se oli hevonen, joka tunnisti omistajansa auton äänen, sen kurvatessa pihaan. Masse oli yksi upeimmista hevospersoonista, johon olen koskaan törmännyt. 

Masse on se, jonka kanssa pääsin kokeilemaan ensimmäisen kerran kaiken maailman kouluratsastustemppuja, sarjavaihtoja ja piruetteja. Massen kanssa aloitettiin opettelemaan piaffia. Masse sai mut ymmärtämään, miten upeaa kouluratsastus on silloin, kun se sujuu ja miten pienestä kaikki on kiinni. Se antoi mulle sellaisia fiiliksiä, mitä tänä päivänäkin haen edelleen jokaisella kerralla kun nousen hevosen selkään. 

Massehan on siis tosiaan Mazarin 88, jonka isä on Mozart II ja emä nykyään valio-palkittu Dascha. Masse edusti Marja Haulan FWB-kasvatustyötä ja Marjan upeaa tammalinjaa, jonka tuotos on myös Donnperignon, yksi kautta aikojen menestyneimmistä FWB-hevosista. Donnperignonin emä on Massen täyssisko Montserrat. Myös vuoden 2008 kouluratsastuksen SM-hopeamitalisti Rodin (i. Roi Du Ballet) on samasta Dascha-emästä. Masse itse oli hyväksytty jalostukseen 3-vuotiaana, mutta sillä ei valitettavasti ole yhtään jälkeläistä. 

Kiitokset sinne pilvenreunalle tälle upealle hevoselle sekä kiitokset kaikille niille ihmisille, jotka mahdollistivat tämän matkan minun elämässäni. Ilman tätä matkaa en olisi tänä päivänä sitä, mitä olen. 

Ikävä tätä hevosta on edelleen suuri.