Luukku 6: Mariner

Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen lähdin syksyllä 2004 Englantiin opiskelemaan. Tarkoituksena oli viettää siellä 3 seuraavaa vuotta opiskellen ahkerasti. Suuntasin eteläiseen Englantiin Kentin yliopistoon.

Kuinka ollakaan, yliopistollamme oli aktiivinen ratsastuskerho, jonka toimintaan ilmoittauduin heti mukaan. Ratsastuskerho järjesti ratsastusta paikallisella ratsastuskoululla ja järjesti kyytejä sinne autoilevien jäsenten avustuksella. Melko pian kuulin myös yliopiston ratsastusjoukkueesta, johon valittiin 4 ratsastajaa edustamaan yliopistoamme yliopistojen välisissä kilpailuissa. Kun kerroin ratsastustaustastani, minut haluttiin mukaan joukkueeseen, sillä Englannissa ei pääosin ole kovin vahvoja kouluratsastajia vaan enemmänkin este- ja kenttäratsastajia. Kaikkien halukkaiden kesken järjestettiin ratsastustapahtuma, jossa valmentajamme ja joukkueenjohtajamme arvioivat meitä ja valitsivat tämän perusteella joukkueen.

Mullahan kouluratsastus oli silloin mukavasti hallussa ja sen puolesta olin vahvoilla, mutta ongelmanani oli, että pelkäsin hyppäämistä. Kisoissa piti suorittaa sekä kouluratsastusosio että esteratsastusosio, joten hyppääminen piti saada myös kuntoon.

Onneksi ratsastuskoulumme pitäjä ja siten pääasiallinen valmentajamme, Andy, oli esteratsastaja ja koutsaillut paljon esteihmisiä. Hän oli valmis ottamaan haasteen vastaan ja tekemään minusta esteratsastajan. Tässä vaiheessa mukaan tuli myös Andyn vanha estekisaruuna Mariner. Andy lupasi silloin, että Mariner kyllä kuljettaa minut esteiden yli ja opettaa minut hyppäämisen maailmaan.

Marinerin kanssa opettelin sitten esteiden ylittämistä lähtien ihan pelkistä maapuomeista alkaen. Maapuomit vielä pääsimmekin yli, mutta kun pienet ristikot tulivat mukaan kuvioihin, sain jopa tämän luottoratsun kieltämään niille miniristikoille. Vähitellen kuitenkin pääsin yli ristikoista ja kun ne alkoivat sujumaan, Andy nosti haastetasoa.

Ihana Mariner todella opetti minut hyppäämään (tai ainakin ylittämään esteitä) ja vei minut esteille. Välillemme syntyi hyvä suhde ja silloinkin kun olin itse epävarma, Mariner oppi pitämään minusta huolta. Eihän se silloin aina kaunista ja sujuvaa ollut, mutta ylitimme esteet. Muistan varsinkin alkuunsa, kuinka ihan kirjaimellisesti itkin ja hyppäsin. Olin niin kauhuissani, että en olisi millään uskaltanut ja väitin Andylle vastaan, mutta Andy kaikella kärsivällisyydellään sai mut aina hyppäämään.

Kun olin muutaman kuukauden tehnyt töitä Marinerin kanssa, aloin uskaltaa hypätä myös muilla hevosilla. Ensimmäisen vuoden kotikilpailuissa sain onneksi hypätä Marinerilla ja voitinkin kokonaiskilpailun sinä vuonna. :) Marinerin kanssa olin rakentanut itseluottamustani ja pystyin suoriutumaan paineen allakin. Andy oli myös siitä loistava valmentaja, että kun hän näki minulla olevan hyvä päivä, hän nosti esteitä kierros kierrokselta ja kun oli huonompi päivä, jätettiin tehtävät helppoihin perustehtäviin. Opin siis luottamaan yhtä lailla sekä hevoseen että valmentajaan heti ensimmäisten kuukausien aikana.

Mariner opetti minulle niin paljon esteiden ihmeellisestä maailmasta ja siitä, että joskus on vaan luotettava hevoseen ja antaa hevosen pitää ratsastajasta huolta. Loppupeleissä hyppäsin Marinerin kanssa jopa maastoesteitä, vaikka siellä se ei todellakaan ollut mikään aloittelijoiden ratsu. Se piti tuoda aina ravissa ensimmäiselle maastoesteelle niin se pysyi käsissä, mutta jos nosti laukan, se lähti vaan ohi esteitä ja kuskasi ratsastajaa pitkin peltoa. Tämäkin koettiin. :)

Marinerin ja Andyn koutsaamana suoriuduin esteiden yli kunnialla yhtä kilpailua lukuun ottamatta kaikissa kilpailuissa kolmen vuoden aikana, mukaan lukien alueelliset finaalit, johon kahtena vuotena kvaalattiin ja jossa hypättiin 105cm-tasolla. Tämä hevonen oli siis menestykseni takana näissä yliopistojen välisissä kilpailuissa. :)

Harmikseni mulla ei ole yhtään kuvaa meistä Marinerin kanssa, mutta yksi ottamani kuva joukkuevalintapäivästä löytyi Marinerista ja yhdestä joukkueeseen pyrkineestä ratsastajasta. Sekin on tosin jo naamakirjan muokkaama miniatyyrikokoon vuosien varrella...

Englannissa siis yliopistojen välisissä kilpailuissa neljä neljän hengen joukkuetta kilpailee toisiaan vastaan. Kilpailut järjestetään kunkin joukkueen kotitallilla sen tallin hevosilla.

Kouluosiossa ratsastetaan noin He C-tason koulurata ja esteillä hypätään noin 90cm rata. Kouluosioon on valittu neljä hevosta, joilla jokaisella ratsastaa yksi kustakin joukkueesta oman joukkueen valinnan mukaisesti. Saman hevosen ratsastajat kilpailevat toisiaan vastaan niin, että paras saa 0vp ja seuraava saa niin monta virhepistettä kuin on saanut radalta vähemmän pisteitä kuin voittaja.

Estekokeessa on yhtä lailla tarjolla neljä hevosta, joista jokaiselle valitaan yksi ratsastaja jokaisesta joukkueesta. Jälleen saman hevosen ratsastajat ovat vertailukelpoisia keskenään ja paras tulos hevosella on 0vp (vaikka okeita virhepisteitä olisikin). Jos hevonen vaikka kieltää kaikilla ulos, kaikki saavat tuloksen 0vp.

Kouluosuuden ja esteosuuden virhepisteet lasketaan yhteen ja pienimmällä virhepistetuloksella voittaa.

Ensimmäisellä kierroksella kilpaillaan melko paikallisesti. Toinen kierros ensimmäisen kierroksen parhaimmistolle on alueellinen finaali, josta voi vielä jatkaa kansalliseen finaaliin. Näitä kilpailuja kilpaillaan myös kansainvälisellä tasolla.