Luukku 13: Rannikon Kaisla

Harkitessamme Noel Nuudelmanin myyntiä, katselimme uutta nuorta suomenhevosta sen tilalle. Uusi ihastus löytyi jo oikeastaan ennen kuin Nuippaa oli vielä edes myyty. Kirsillä oli ollut ennen Nuippaa pelkästään tammoja ja häntä houkutti suomenhevostamma vielä ruunaakin enemmän. 

Silmiimme osui tamma Rannikon Kaisla, jonka emä oli Rillun Helmi, joka oli myös tuttu Katjalta ja Lauralta, sillä se oli ollut heillä vuoden käytössä ja varsonut heillä Ferraarian (i.Vihi-Totti). Kun Rillun Helmi oli siemennettävänä Sipoossa, sillä oli varsa allaan ja varsa oli nimenomaan tämä ihana Rannikon Kaisla. :)

Tässä vaiheessa olin jo seuraillut useamman vuoden suomenhevosten sukuja ja tämän tamman suvussa yhdistyi monta mukavaa tekijää. Isänä Kaislalla on Kipparin Merlin, joka oli melko mukavasti pärjännyt itse nuorten suomenhevosten geimeissä ja etenkin estepuolella. Se oli palkittu mm. 5-vuotiaana parhaana estehevosena laatuarvostelussa. Kipparin Merlinin taustalta löytyy sekä Jeviiri että Hilu, jotka ovat mun makuuni niminä suomenhevosten suvussa.

Emän puolelta taasen emänisänä Kaislalla on jo aiemminkin mainitsemani ihana V.T.Ajatus. Emänemä sen sijaan on Rilotar, joka on täyssisko Elottarelle eli Pilven Pojan emälle. 

Eli suvun perusteella Kaislan piti olla varsin hyvä ostos. Ja olimmekin siihen varsin tyytyväisiä. Rupesimme valmistelemaan sitä laatuarvosteluun valmentautumalla Nipsun kanssa, ohjasajotreeneillä Nymanin Maken opastuksessa sekä irtohypytyksillä. Irtohypytyksissä Kaisla toimi kuin ajatus, se oli juuri niin hyvä kuin olimme toivoneetkin. Sen sijaan ratsastus ja ohjasajohommat olivat vaikeampia. Käynnissä ja ravissa kaikki sujui melkomukavasti, mutta laukka oli vaikeaa. 

Laatuarvostelukarsinnassa hommat eivät menneet ihan niin kuin olisimme toivoneet vaan askellajikokeesta tuli todella huonot pisteet. Olimme yllättyneitä, sillä emme kuvitelleet sen olevan ihan niin surkea kuin mitä pisteet antoivat ymmärtää. Irtohypytys kuitenkin sujui ja siitä hevonen sai kehuja. Näin laatuarvostelufinaaliin ei kuitenkaan päästy eikä sen koommin mihinkään muihin kilpailuihinkaan, sillä hevonen ei tuntunut valmiilta kilpailuihin.

Treenejä jatkettiin ja yritettiin saada hevosta notkistumaan ja voimistumaan. Vähitellen kuitenkin Kirsin kanssa ruvettiin puhumaan hevosen myymisestä. Kiinnostuneita ostajia ei tuntunut löytyvän, joten seuraavana keväänä möin oman osuuteni hevosesta Kirsille. Tänä päivänäkin Kaisla on edelleen Kirsin omistuksessa ja sittemmin mm. sijoittui 6-vuotiaana Kasvattajakilpailussa estepuolella ja on saavuttanut sijoituksia ja voittoja kansallisissa suomenhevosten esteluokissa. 

Kaisla on ainoa omistuksessani ollut tamma ja sen suku on mielestäni äärimmäisen kiinnostava suomenhevosjalostusta ajatellen. Toivottavasti se jossain vaiheessa siirtyisikin siitoskäyttöön ja tekisi pari varsaa vaikkapa jostakin hyvälaukkaisesta vähän kookkaammasta ratsuorista. Uskon, että tuota tammalinjaa kannattaa jatkojalostaa...